Kongon demokraattisessa tasavallassa 33-vuotias pastori Jean* on nähnyt ja kokenut enemmän vastoinkäymisiä ja surua kuin moni meistä koko elämänsä aikana. Maan kristityt ovat uhattuina – mutta loistavat yhä Jeesuksen valona.
Pastori Jean muistaa elävästi kesäkuun 30. päivän illan ja yön vuonna 2021 kotikylässään Pohjois-Kivun provinssissa.
“Kello oli viisi tai kuusi illalla, kun he saapuivat. Aluksi he vain tarkkailivat ihmisiä eivätkä vielä hyökänneet. Kello yhdentoista tienoilla kuulimme ensimmäiset laukaukset.”
ADF on yksi yli 120 aseellisesta ryhmästä, jotka ovat terrorisoineet maata lähes 30 vuoden ajan. Se on ainoa, joka valitsee kohteitaan uskonnollisista syistä
Hyökkääjät olivat terroristiryhmä ADF:n (Allied Democratic Forces) jäseniä, jotka edelleen tekevät iskuja Kongon demokraattisen tasavallan haavoittuvia yhteisöjä vastaan. Kristittyjä maassa on 91,5 prosenttia. Pastori Jeanin kohtaama väkivalta on vain pieni osa sitä todellisuutta, jonka kristityt maassa päivittäin kohtaavat.
Väkivaltaisten hyökkäysten sarja
Vuodesta 2014 alkaen ADF:n julmat hyökkäykset ovat itäisessä Kongon demokraattisessa tasavallassa lisääntyneet ja raaistuneet. Viimeisten 13 kuukauden aikana hyökkäyksissä on kuollut ainakin 370 siviiliä, ja ryhmä on siepannut satoja ihmisiä, joukossa myös huomattava määrä lapsia.
ADF:n hyökkäykset on tarkkaan kohdennettuja ja kauhistuttavan väkivaltaisia, ja niitä kuvataankin usein “epäinhimillisiksi”. Viime keväänä Benin alueella Pohjois-Kivun provinssissa kuoli kahdeksan kristittyä kaksi päivää kestäneen hyökkäyksen aikana.
Toukokuisena iltapäivänä ADF:n joukot hyökkäsivät Kasindi-Lubihiran kaupungista töistä kotiin palaavien henkilöiden kimppuun ja tappoivat kolme kristittyä. Hyökkääjät polttivat autoja ja muita ajoneuvoja keskellä kirkasta päivää.
Sieltä militantit siirtyivät Katongon kylään, jossa he tappoivat kolme uskovaa. Seuraavana päivänä he sytyttivät ajoneuvon tuleen jälleen Kasindi-Lubihirassa ja jättivät sen kuljettajan ja matkustajan liekkeihin.
ADF on kapinallinen terroristiryhmä, jolla on juuret Ugandassa ja islamissa.
“ADF tappaa Jumalan kansaa”, toteaa pastori Bunvikane Open Doorsille. Hän toimii 8e Cepac -nimisessä seurakunnassa ja kertoo, että palavaan autoon kuollut mies oli seurakuntalainen, joka oli osallistunut jumalanpalvelukseen aiemmin tuona päivänä.
Viimeisimmät väkivaltaisuudet ovat syösseet kristityt pelon valtaan, ja he ovat lakanneet käyttämästä Kasindin ja Benin välistä tietä, jossa surmat tapahtuivat.
Vain kaksi kuukautta aiemmin maaliskuussa ADF:n väkivallan aalto oli pyyhkäissyt Pohjois-Kivun maakunnan yli ja ainakin 69 kristittyä oli saanut surmansa.
Aluksi oli surmattu seitsemän kristittyä maanviljelijää ja seuraavan päivän hyökkäyksessä Mukondin kylään 40 kristittyä, joiden joukossa 15 lasta. Viimeisin hyökkäys oli ollut Kirinderan kylässä, jossa oli kuollut 22 kristittyä ja hyökkääjät olivat myös polttaneet terveysklinikan ja sairaalan.
ADF on yksi yli 120 aseellisesta ryhmästä, jotka ovat terrorisoineet Kongon demokraattisen tasavallan itäosia lähes 30 vuoden ajan, ja se on ainoa, joka valitsee kohteitaan uskonnollisista syistä.
Mikä on ADF?
The Allied Democratic Forces, ADF, perustettiin vuonna 1995 itäisessä Kongon demokraattisessa tasavallassa. Se on kapinallinen terroristiryhmä, jolla on juuret Ugandassa ja islamissa.
Ryhmän tavoite oli taistella Ugandan hallitusta vastaan ja kaataa se käyttäen sopimusta Ugandan tabligh-islamistisen ryhmän ja NALUn (National Army for the Liberation of Uganda) välillä. NALU pyrki väkivalloin asettamaan Ugandaan tiukan islamistisen hallinnon.
Vuoden 1995 jälkeen ADF:ää ovat tukeneet monet eri kohteita vastaan taistelevat ryhmittymät, joihin kuuluvat mm. useat Kongon demokraattisen tasavallan hallitukset, jotka pyrkivät häiritsemään Ugandan ja Ruandan asevoimien läsnäoloa maassa.
The Center for Strategic and International Studies esittää raportissaan, että vuonna 2015 tapahtuneen ADF-johtajan Jamil Mukulun pidätyksen ja maastakarkoituksen jälkeen ADF asettui nk. IS-ryhmän puolelle, ja IS (Islamic State) tunnusti sen julkisesti osaksi omaa ryhmittymäänsä vuoden 2018 loppupuolella.
Yritykset vähentää ADF:n läsnäoloa ja vaikutusta tai hävittää ryhmä kokonaan ovat olleet pääsääntöisesti tuloksettomia.
Paikallinen pastori Gabriel* vahvisti ADF:n maaliskuisen Kirinderan kylään kohdistuneen iskun jälkeen, että itäisen Kongon demokraattisen tasavallan seurakunta on ADF:n kohde.
“On totta, että kristityt kärsivät. He ovat muuttaneet turvallisina pidetyille alueille, ja seurakunta, Kristuksen kirkko, on vaarassa. Minne tahansa kristityt menevät, he joutuvat kärsimään.”
Yritykset vähentää ADF:n läsnäoloa ja vaikutusta tai hävittää ryhmä kokonaan ovat olleet pääsääntöisesti tuloksettomia. Ryhmän väkivaltainen kapinallisuus ei osoita heikkenemisen tai loppumisen merkkejä.
The Center for Strategic and International Studies huomauttaa raportissaan, että ADF:n todistettu sopeutumiskyky ja sitkeys johtavat todennäköisesti yhä jatkuvaan ja mahdollisesti lisääntyvään uhkaan siviilejä, turvallisuusjoukkoja ja YK:n rauhanturvaajia kohtaan.
Sen lisäksi ADF:n yhteys IS-ryhmittymään voi syventää meneillään olevaa konfliktia itäisessä Kongon demokraattisessa tasavallassa.
Lannistumaton seurakunta
Kongon demokraattisen tasavallan jatkuvat iskut vaikuttavat myös laajemmin Saharan eteläpuolisen Afrikan tilanteeseen. Uskoviin kohdistettu väkivalta on saavuttanut uusia ulottuvuuksia jihadistien pyrkiessä muodostamaan täysin islamistisia kalifaatteja.
Tämän vuoksi Open Doors on käynnistänyt nelivuotisen Nouse Afrikka -kampanjan rohkaistakseen ja yhdistääkseen maailmanlaajuisen kirkon puolustamaan uskonveljiä ja -sisaria Nigeriassa, Kongon demokraattisessa tasavallassa ja muualla Saharan eteläpuolisessa Afrikassa.
Veljemme ja sisaremme ovat lannistumattomia ja rohkeita, ja seurakunta kasvaa väkivallan keskellä. Open Doors haluaa auttaa heitä pysymään Jeesuksen seuraajina kaikesta huolimatta.
Rukoilethan kanssamme!
*Nimi muutettu turvallisuussyistä