Uutiset
11.12.2023

”Hän ei koskaan epäröinyt tarjota apua” – Susannah Koh todistaa huomenna oikeudessa

Malesialainen pastori Raymond Koh on ollut kadoksissa lähes seitsemän vuotta. Valvontakameroiden tallenteiden perusteella tiedetään, että hänet siepattiin helmikuussa 2017 armeijan täsmäiskussa. Kohin perhe – vaimo Susannah ja lapset Jonathan, Esther ja Elizabeth – eivät vieläkään tiedä sieppaajan nimeä tai pastorin olinpaikkaa.

Oikeuskäsittely jatkuu huomenna 12. joulukuuta ja torstaina 14. joulukuuta. Tapauksen selvittämisen toistaiseksi ainoa toivonpilkahdus on tullut Malesian ihmisoikeuskomissiolta, joka sai selville, että sieppauksen takana oli valtion poliisi.

Vaimo Susannah on nostanut kanteen sekä poliisia että Malesian hallitusta vastaan ja asian oikeuskäsittely on nyt meneillään. Hän haluaa samalla tuoda esiin koko Raymondin elämäntarinan. 

Open Doorsin haastattelussa kesäkuussa Susannah kertoi suunnitelmastaan, mikäli he voittavat jutun: “Jos Raymond on elossa, vaadimme, että hänet vapautetaan. Jos hän on kuollut, haluamme tietää, missä hänen ruumiinsa on.”

Saako oikeus voittaa?

Vaikka perhe ei tule saamaan täydellistä oikeutta, he haluavat saattaa syylliset vastuuseen teoistaan oikeuden edessä. Asian oikeuskäsittely voi estää poliisia vastaisuudessa toimimasta samoin jonkun toisen kohdalla. 

Susannah ja Jonathan veivät jutun tuomarin sieppauksen tapahtumapaikalle. Jonathan on vuosia tutkinut isänsä katoamista ja hän kertoi tuomarille, miten sieppaus valvontakameroiden kuvamateriaalin perusteella on tapahtunut. 

Jonathan todisti lausunnossaan poliisin kertoneen hänelle, etteivät kaikki tapahtumapaikan valvontakamerat olleet sieppauspäivänä toiminnassa.

Jonathan oli perheensä kanssa hankkinut kyseisen kuvamateriaalin. Heidän asianajajansa olivat paikantaneet sieppauspäivänä paikalla olleet valvontakamerat, joita viranomaiset eivät olleet pystyneet paikantamaan.

Raymondin kännykän lähettämän viimeisen signaalin perusteella sieppauksen olisi pitänyt tallentua useille kameroille. Jonathan todisti lausunnossaan poliisin kertoneen hänelle, etteivät kaikki tapahtumapaikan valvontakamerat olleet sieppauspäivänä toiminnassa.

Perhe toivoo, että tuomari uskoo sieppauksen todella tapahtuneen ja oikeus voittaa.

Tappouhkaus ennen sieppausta

Myös Susannah astui todistajanaitioon ja sai ensimmäisen tilaisuutensa kertoa tapahtumista tuomarille yksityiskohtaisesti ennen ja jälkeen sieppauksen.

Vuoden 2011 elokuun 26. päivänä heidän kotiinsa jätettiin pieni paketti, joka sisälsi punaisella kirjoitetun viestin ja tupakka-askin, jonka sisällä oli kaksi luotia. 

“Se oli miehelleni osoitettu tappouhkaus”, Susannah kertoi oikeudessa. Hän ilmoitti tappouhkauksesta poliisille. Tutkinnan etenemisestä ei pyynnöistä huolimatta kerrottu heille mitään, eikä hän tiedä vieläkään, mikä on tappouhkauksen tutkinnan lopputulos.

Pastorina ja sosiaalityöntekijänä hän vaikutti monien ihmisten elämään, sillä hän ei koskaan epäröinyt auttaa ihmisiä heidän taustastaan riippumatta.

Susannah Koh

Oikeusistunnossa hän kertoi huonosta kohtelusta, jota he perheenä saivat osakseen tehdessään poliisille ilmoitusta Raymondin sieppauksesta. Kysymyksiä ei esitetty katoamisesta vaan Raymondin toiminnasta Harapan Community -järjestössä. Kuulusteluissa haluttiin tietää, oliko hän evankelioinut muslimeita.

Susannah kertoi katoamisen lisäksi rohkeasti kyynelten läpi myös miehensä persoonasta: “Raymond oli hyvin rakastava, hellä ja kiltti aviomies ja isä. Pastorina ja sosiaalityöntekijänä hän vaikutti monien ihmisten elämään, sillä hän ei koskaan epäröinyt auttaa ihmisiä heidän etnisestä taustastaan, rodustaan tai uskonnostaan riippumatta.”

Immanuel: Jumala kanssamme

Susannah on saanut perheineen elää Jumalan huolenpidossa monin tavoin. Kesäkuussa Jumala vastasi hänen rukouksiinsa antamalla oikeusjutun kolmen alansa parhaan asianajajan hoitoon ilman palkkiota. Jumala todella on näin hyvä.

Päivää, jolloin Susannah päätti nostaa syytteen, edelsi viikkojen rukouskeskustelut Jumalan kanssa. Hän oli lukenut Raamatusta kertomuksen Gideonista ja se vakuutti hänelle, että vaikka olemme pieniä ja merkityksettömiä, Jumala on kanssamme.

Mutta kaikki, jotka Herraa odottavat, saavat uuden voima, he kohoavat siivilleen kuin kotkat. He juoksevat eivätkä uuvu, he vaeltavat eivätkä väsy.

Jes. 40:31

Samoin kuin taistelussa midianilaisia vastaan Gideon asetti Jumalan eteen villat ja pyysi merkkiä, Susannahkin pyysi Jumalalta merkkiä – kotkaa.

Joskus hän näkee parvekkeeltaan kotkan. Näky on hyvin merkityksellinen, sillä se muistuttaa Jumalan läsnäolosta ja on vahvistanut Susannahia tehtäviä varten.

Se tuo hänelle mieleen Raamatusta Jesajan kirjan jakeen 40:31: “Mutta kaikki, jotka Herraa odottavat, saavat uuden voima, he kohoavat siivilleen kuin kotkat. He juoksevat eivätkä uuvu, he vaeltavat eivätkä väsy.”

Samana päivänä, jolloin hänen piti tehdä päätös ja antaa kirje asianajajille, Susannah näki kotkan. Ja silloin hän tiesi, että Jumala olisi hänen kanssaan, kun hän kertoisi Raymondin tarinan oikeudessa.

Julki koko maailmalle

Susannah on huomannut Jumalan uudistavan hänen voimansa oikeustaistelun aikana. Perhe on pian ollut seitsemän vuotta ilman Raymondia. Susannah sanookin jaksavansa, koska tietää Jumalan olevan heidän kanssaan.

“Tämä taistelu ei koske ainoastaan minua tai perhettämme, vaan myös maatamme ja sen oikeusjärjestelmää”, hän toteaa.

Sieppauksen jälkeisenä päivänä häneltä pyydettiin haastattelua ja hän muistaa ajatelleensa vaikenemista. Silloin hänen mieleensä ja sydämeensä laskettiin sanat: ”He veivät hänet salassa, mutta minä aion kuuluttaa julki koko maailmalle.”

Lopulta onkin kyse Jumalan tahdon kuulemisesta ja tekemisestä. Silloin myös Jumalan huolenpito kattaa kaiken.

Oikeuskäsittely jatkuu Malesiassa joulukuun 12. ja 14. päivänä Susannahin todistajanlausunnon kuulemisella. Open Doors on Susannahin, Jonathanin, Estherin ja Elizabethin tukena koko oikeusprosessin ajan. Open Doorsin yhteistyökumppanit kulkevat Kohin perheen rinnalla rukoillen ja rohkaisten.