Positiiviset
21.06.2018

Eritrealainen pastori vapautui 11 vuoden vankeuden jälkeen

Evankelinen pastori on vapautettu pahamaineiselta Mitiren vankileiriltä oltuaan siellä 11 vuotta vangittuna ilman syytteitä, uutisoi Marttyyrien Ääni -järjestö. Eritrea on kuudennella sijalla Open Doorsin vuoden 2018 World Watch -listalla, joka listaa 50 kristittyjä eniten vainoavaa maata. Yhdysvaltojen ulkoministeriö arvioi että 1200 – 3000 eritrealaista on pidätettynä uskonnollisten syiden vuoksi.

Pastori Oqbamichel Haiminotin vapauttamiselle ei ole kerrottu syytä. Hän johti Kale Hiwot -kirkkoa (Elämän Sana) Asmarassa, Eritrean pääkaupungissa. Haiminot pidätettiin lokakuussa 2007 sen jälkeen kun hän oli katolisen uutissivusto International La Croixin mukaan saanut puhelun kirkon jäseneltä, joka oli pakenemassa maasta ja maan turvallisuuspalveluiden tarkkailtavana.

Oltuaan jonkin aikaa vangittuna, pastori siirrettiin Mitiren vankileirille, Eritrean luoteisosaan. Leirille on koottu erityisesti laittomiksi julistettujen uskonnollisten ryhmien jäseniä. Tämä ”sotilaallinen keskitysleiri” on tunnettu vankien pahoinpitelyistä, kansainvälisen Open Doorsin edustaja kertoi uutispalvelu BosNewsLifelle.

International Christian Concernin Afrikan aluejohtaja sanoi lausunnossaan World Watch Monitorille:

”Iloitsemme uskollisen miehen vapautumisesta ja rukoilemme hänen terveytensä ja turvallisuutensa puolesta, kun hän palaa elämään vapaana miehenä. Muistamme myös niitä satoja muita ihmisiä, jotka kärsivät tämän julman ja epäinhimillisen hallinnon alla. Maailman täytyy yhdistää voimansa lopettaakseen ihmisoikeusloukkaukset Eritreassa.”

Ennen vuonna 2007 tapahtunutta pidätystä ja vangitsemista pastori oli ollut ainoastaan kuusi kuukautta vapaana edellisen vankeutensa jälkeen, jonka syynä oli hänen osallistumisensa protestanttiseen hääseremoniaan Barentussa, läntisessä Eritreassa, tammikuussa 2005.

Muut 66 hääseremoniaan osallistunutta kirkon jäsentä vapautettiin muutaman kuukauden kuluessa vangitsemisesta, mutta La Croixin mukaan ”pastori Haiminot alistettiin erikoiskohtelulle, koska hän kieltäytyi luopumasta uskostaan huolimatta hallituksen häntä kohtaan luomasta paineesta.” Paikallisten lähteiden mukaan pastori kärsi kymmenen kuukauden eristysrangaistuksen, jonka jälkeen hän joutui raskaaseen työhön Sawan sotilasvankileirille.

Vuonna 2003 pastori oli pidätettynä useiden viikkojen ajan, koska hän oli jatkanut kirkollisten kokoontumisten järjestämistä huolimatta vuonna 2002 julkistetusta laista, joka salli kristittyjen kokoontumiset ainoastaan ortodoksisen, katolisen ja evankelis-luterilaisen kirkon piirissä.

Lähde: World Watch Monitor ja Open Doors