Kun Saran kimppuun hyökättiin, hän pystyi ennen tajuntansa menettämistä ajattelemaan vain tytärtään, joka oli yksin kotona. Mitä tytär tekisi, jos äiti ei koskaan palaisi kotiin? Saran silmissä sumeni, mutta hänen kimppuunsa hyökännyt mies jatkoi huutoaan: ”Likainen kristitty, kuole!”
On ihme, että Sara* istuu tänään edessämme. Tytär, jonka puolesta hän pelkäsi, istuu hänen vieressään. He vitsailevat ja kikattavat yhdessä. On vaikea uskoa, että vielä vähän aikaa sitten Sara oli sairaalan päivystyksessä ja lääkärit olivat lähes valmiita luovuttamaan hänen suhteensa. Nyt Sara näyttää kuvia haavoistaan. Niitä on vaikea katsoa: laajoja, syviä viiltoja, verta joka puolella. Saralle näistä kuvista on tullut osa hänen todistustaan: Jumala pelasti hänet kuolemalta.
Yhtäkkiä Sara tunsi terävän esineen osuvan kehoonsa ja kuuli miehen huutavan: ”Likainen kristitty, kuole!”
Miten kaikki tapahtui
Sara kertoo, että muutamaa päivää ennen hyökkäystä hänelle oli tullut erikoinen huolen tunne. Hän kertoi tyttärelleen, että jotain oli tapahtumassa, muttei ollut varma, mitä se olisi. Häntä ei kuitenkaan pelottanut lähteä ruokaostoksille tutulle kadulle, koska se oli vilkas ja hyvin valaistu. Hänet pystyi kyllä helposti tunnistamaan kristityksi naiseksi, koska hän ei käyttänyt huntua, mutta se ei ollut koskaan aiheuttanut mitään ongelmia.
Mennessään kaupalle Sara toisteli mielessään Isä meidän -rukousta, kuten hän usein teki ulkona kävellessään. Yhtäkkiä hän tunsi terävän esineen osuvan kehoonsa ja kuuli miehen huutavan: ”Likainen kristitty, kuole!” Hänen jalkansa alkoivat täristä, mutta aluksi hän ei tuntenut kipua. ”Olin varmaankin shokissa. Tunsin, että kehostani vuoti paljon verta ja aloin tyrehdyttää sitä huivillani, mutta sitä tuli liikaa”, Sara kertoo.
Sara kuuli myöhemmin silminnäkijöiltä, mitä tapahtui sen jälkeen, kun hän menetti tajuntansa. Hyökkääjä oli pukeutunut tyypillisiin ääri-islamilaisten salafistien valkoisiin vaatteisiin. Hän uhkaili edelleen pyörtynyttä Saraa. Tähän mennessä paikalle oli jo kokoontunut joukko ihmisiä, joten hyökkääjä ei yrittänytkään paeta. Ehkä hän tiesi, ettei hänelle tulisi teostaan juurikaan seuraamuksia. ”Hyökkääjää ei ole saatettu vastuuseen teoistaan”, sanoo Sara. ”Se huolestuttaa, koska seuraavalla kerralla hyökkäyksen kohde voi olla vaikka oma tyttäreni.”
Sara kuuli myöhemmin silminnäkijöiltä, mitä tapahtui sen jälkeen, kun hän menetti tajuntansa.
Ei ainoa laatuaan
Saran tarina ei ole ainoa laatuaan. Joka vuosi ääri-islamistit hyökkäävät Egyptissä sekä naisten että miesten kimppuun näiden uskon vuoksi. Joskus hyökkäykset ovat lähes kuolettavia, ja vähintään yksi uhri kuoleekin vuosittain. Egyptin viranomaiset vastustavat vainoa voimakkaasti, mutta monet hyökkääjät pääsevät kuitenkin kuin koira veräjästä: heillä todetaan mielenterveysongelma, jonka perusteella heidät vapautetaan, tai heillä on poliisivoimissa liittolaisia, jotka suojelevat heitä jättämällä tapauksen kokonaan tutkimatta.
Sara ja hänen tyttärensä välttelevät edelleen katua, jolla Sara koki kauhun hetket. He ovat peloissaan, mutta eivät katkeria, eikä Sara ole hyökkääjälle vihainen. Hän on antanut tälle anteeksi ja rukoilee säännöllisesti, että Jumala voisi koskettaa tämän sydäntä.
Tapauksen jälkeen Saran elämässä suurin muutos tapahtui hänen suhteessaan Jumalaan. Saran kasvot loistavat, kun hän puhuu Jeesuksesta. Hänen on vaikeaa selittää, mikä itse asiassa on muuttunut, mutta hän on kokenut Jeesuksen läsnäolon koko prosessin ajan. ”Se on sisäistä rauhaa, sisäistä rakkautta”, hän sanoo. Hän iloitsee Kristuksesta joka päivä. ”Jos joku haluaa tappaa minut uskoni tähden, sen täytyy tarkoittaa, että Jumalani on voimakas.”
Monet hyökkääjät pääsevät kuin koira veräjästä: heillä on poliisivoimissa liittolaisia, jotka suojelevat heitä jättämällä tapauksen kokonaan tutkimatta.
*Nimi muutettu turvallisuussyistä
