Uutiset
16.09.2021

Bouphan mies oli Laosissa vangittuna yli vuoden – ”Tiesin, että näin tulisi tapahtumaan”

Bouphalla* ja Athitilla* oli sydämellään laosilaisten evankeliointi, mutta Athit vangittiin hengellisten tilaisuuksien järjestämisen takia. Miehensä vankeusaikana Boupha joutui selviytymään yksin.

 

Boupha on 36-vuotias maanviljelijä Laosista ja hänellä on kahdeksanvuotiaat kaksoset sekä viisivuotias tytär. Boupha kuuluu itse khmu-heimoon ja hänen miehensä Athit on bru-heimon jäsen.

Pariskunta osallistui Athitin siskon häihin Athitin kotikylässä, jossa he ovat siitä lähtien asuneet ja jonka seurakuntaa he johtavat.

”Kun vieraat kuulivat, että olemme kristittyjä, he innostuivat. He halusivat tulla kristityiksi, sillä he uskoivat, että ainoastaan Jeesus voisi auttaa heitä taistelussa henkiä vastaan”, Boupha kertoo Athitin siskon häiden kulusta.

Häät toivat kyliin herätyksen

”Häiden jälkeen monet vieraat tulivat kotiimme ja pyysivät meitä rukoilemaan heidän puolestaan ja johdattamaan heidät Kristuksen luo”, Boupha jatkaa.

”Monet heistä olivat epätoivoisia ja tuntuivat jotenkin hengettömiltä ja elottomilta. He olivat laihoja ja heikkoja, ja jotkut heistä vaikuttivat olevan jonkin riivaamia. Tuona päivänä noin viisikymmentä ihmistä tuli uskoon. Athit kastoi heidät kylän lähellä virtaavassa joessa.”

Kristittyjen joukkokokoontumisista huolestuneet kyläpäälliköt ilmoittivat asiasta paikallisille viranomaisille.

Suurin osa bru-heimon jäsenistä asuu Laosin eteläosissa Thaimaan, Vietnamin ja Kambodžan välisellä rajaseudulla. Monet heistä ovat köyhiä ja lukutaidottomia. He ovat taustaltaan animisteja ja palvovat esi-isiä. Bouphan ja Athitin muutettua kylään uskovien määrä alkoi kasvaa.

”Eräs seurakunnan jäsen, 17-vuotias tyttö, oli demonin riivaama”, Boupha kertoo. ”Hän saattoi itkeä lakkaamatta ja olla viikkoja syömättä mitään. Rukoilimme hänen puolestaan muutaman päivän ajan, ja hän vapautui.”

”Kun uutinen tapahtuneesta levisi, jopa parinkymmenen naapurikylän ihmisiä tuli luoksemme. He halusivat antaa elämänsä Jeesukselle. Lyhyen ajan sisällä uskovien määrä kasvoi 200 hengestä 300 henkeen. Lauantai-iltaisin ja sunnuntaiaamuisin ihmiset tulivat kyläämme jumalanpalvelukseen.”

Vaikeudet alkavat

Kristittyjen joukkokokoontumisista huolestuneet kyläpäälliköt ilmoittivat asiasta paikallisille viranomaisille. Poliisi tuli kertomaan Athitille, että hän rikkoi toiminnallan lakia.

Viranomaiset vaativat häntä allekirjoittamaan lausunnon, jossa hän luopuisi uskostaan, lopettaisi uskonharjoittamisen ja ihmisten käännyttämisen. Hän kieltäytyi ja sanoi, että lopettaisi mieluummin syömisen kuin uskomisen ja Jumalan palvelemisen. Athit jopa pyysi lupaa kirkon rakentamiseen, mikä suututti poliiseja entisestään.

Muutamia viikkoja myöhemmin tammikuussa 2020 paikallinen kyläpäällikkö tuli pitämään kokousta Athitin johtamien kristittyjen kanssa. ”Hän käski meitä lopettamaan jumalanpalvelukset, mutta me kieltäydyimme. Sen sijaan aloimme kokoontua kolmesti viikossa.”

Boupha tiesi, että olisi vain ajan kysymys ennen kuin hänen miehelleen, perheelle ja työlle kävisi jotain vielä pahempaa. ”Mieheni heräsi aamuisin noin puoli kuudelta. Joka päivä hän meni pellolle, jossa pidimme jumalanpalveluksia ja rukoili alueen puolesta, luki Raamattua ja palasi sitten kotiin puoli kahdeksalta.”

”Eräänä maaliskuisena sunnuntaina hän meni pellolle tapansa mukaan rukoilemaan ennen jumalanpalvelusta. Kun hän oli palaamassa kotiin, paikalle tuli viisi poliisia, jotka pyysivät häntä kyläpäällikön puheille.”

Boupha oli huolissaan miehestään. ”Lähetin muutamia miehiä kyläpäällikön luo, ja me muut aloitimme jumalanpalveluksen. Menimme tällä kertaa eri paikkaan, jotta poliisit eivät löytäisi meitä.”

Laosin vankiloissa vankien omaisten täytyy huolehtia vankien aterioista.

”Miehet palasivat noin puolenpäivän aikaan. He kertoivat, että poliisi oli käskenyt miestäni lopettamaan evankelioinnin ja jumalanpalvelukset. He yrittivät saada hänet allekirjoittamaan suostumuksen. Athit oli pyytänyt heiltä lupaa kirkon rakentamiseen, ja viranomaiset olivat suuttuneet entisestään.”

”He olivat neljän tunnin ajan yrittäneet saada Athitia allekirjoittamaan suostumusta, ja kun tämä edelleen kieltäytyi, he pidättivät ja vangitsivat hänet.”

Järkyttävistä uutisista huolimatta Boupha pysyi tyynenä. Päivää ennen Athitin pidätystä Boupha oli pyytänyt miestään olemaan erityisen varovainen. Athit oli kuitenkin rauhoitellut vaimoaan sanomalla, että kaikki on Jumalan suunnitelmaa.

”Tiesin, että näin tulisi tapahtumaan”, Boupha kertoo. ”Heti kun kuulin pidätyksestä, pysyin tyynenä.” Athitin vangitsemista seuranneina kuukausina viranomaiset jatkoivat uskovien uhkailua. ”Kun viranomaiset jatkoivat vainoamista ja häirintää, muutamat heikommat seurakuntalaiset alkoivat kieltää uskonsa.”

Bouphan täytyi pitää huolta sekä lapsistaan että miehestään, sillä Laosin vankiloissa vankien omaisten täytyy huolehtia vankien aterioista.

Kutsu seurakuntatyöhön vahvisti

”Mieheni vangitsemisen jälkeen opetin kolmesti viikossa seurakunnassa ja toimin ylistyksenjohtajana. Tunsin olevani lähempänä Jumalaa kuin koskaan aiemmin, halusin rukoilla ja lukea Raamattua enemmän. Uskovat auttoivat minua ravinnon saamisessa ja rahallisesti. Olen heille todella kiitollinen”, Boupha sanoo.

”Neljän kuukauden kuluttua kaksi seurakunnan jäsentä oppi pitämään jumalanpalveluksia poissaollessani. Tiesin myös, että mieheni tulisi olemaan turvassa, sillä Jumala oli hänen kanssaan.”

Athit sai lopulta tuomarilta luvan kirkon rakentamiseen, kunhan kaikki tehtäisiin tiukasti lakia noudattaen. Vietettyään vankilassa yli vuoden ja maksettuaan lähes tuhannen euron sakot Athit palasi perheensä luo. Athit on silti edelleen kotiarestissa ja häntä on kielletty evankelioimasta tai muun kristillisen toiminnan järjestämisestä maaliskuuhun 2022 saakka.

Open Doorsin paikalliset yhteistyökumppanit auttoivat perhettä Athitin vankeuden ajan ja sen jälkeen tarjoamalla Athitille terapiaa. Myös Athit on vapautumisensa jälkeen osallistunut hengellisiin koulutuksiin.

Paikallisten kumppaneiden avulla Open Doors avustaa bru-heimoa esimerkiksi kaivoprojekteissa, terveyskoulutuksessa sekä vainottujen uskovien hätäavussa. Projektit helpottavat paitsi bru-kristittyjen myös heidän ei-kristittyjen naapuriensa elämää.

Bouphan ja Athitin rukousaiheet:

  • Pyydä Jumalaa armahtamaan niitä uskovia, jotka ovat kieltäneet hänet ja antamaan heille mahdollisuuden palata takaisin.
  • Rukoile Jumalaa auttamaan Bouphan perheen toimeentulossa.
  • Pyydä Jumalaa antamaan heille oma talo, jossa he voivat asua yhdessä lastensa kanssa.
  • Pyydä Jumalaa vahvistamaan Bouphaa ja Athitia uskossa ja auttamaan heitä pysymään lujina vainojen keskellä, niin että he voivat olla esimerkkejä yhteisössään ja uusien uskovien silmissä.
  • Rukoile kirkon rakennusprojektinsa puolesta, että se saataisiin valmiiksi Jumalan aikataulussa, niin että Hänen kunniansa tulisi kirkastetuksi.

 

*Nimet muutettu turvallisuussyistä