Intia 20.07.2021
Mahesh* on viisikymppinen pastori. Hänellä on vaimo ja neljä lasta, ja hän johtaa pientä seurakuntaa. Äärihindut ovat useita kertoja syyttäneet Maheshia ja seurakunnan jäseniä ihmisten voimakkaasta käännyttämisestä. Näiden väärien syytösten vuoksi seurakuntalaisia on jopa pidätetty. Mahesh on kuitenkin saanut Open Doorsin paikallisilta kumppaneilta lakitiedon koulutusta, jonka avulla hän on nyt paremmin valmistautunut kohtaamaan tällaiset syytökset.

Hän kertoo: ”Oli kuin Jumala olisi kuullut rukouksemme ja avannut meille tien. Osallistuin tähän ohjelmaan hyvin kiinnostuneena ja opin paljon. Melko pian sen jälkeen paikalliset asukkaat alkoivat jälleen vastustaa seurakuntaamme, poliisin avustuksella. He yrittivät nostaa syytteen, mutta nyt olin saanut koulutusta siihen, miten asian kanssa tuli toimia. Puhuin viranomaisille rohkeasti ja vetosin oikeuksiini.”

”Sen lisäksi, että pystyimme puolustautumaan monenlaisia vääriä syytöksiä vastaan parhaalla mahdollisella tavalla, pystyimme myös kertomaan evankeliumia monille vastustajillemme. Ylistän Jumalaa siitä, että hän ohjasi meitä koko tuon ajan.”

Lue Psalmi 119:154

”Aja asiaani, vapauta minut syytteistä – tee lupauksesi mukaan, anna minun elää!”

Rukoile:

– Rukoile, että väärät syytökset Maheshia ja muita uskovia kohtaan loppuisivat.

– Rukoile, että Jumala siunaisi Maheshia ja hänen seurakuntalaisiaan ja käyttäisi heidän rohkeaa todistustaan johdattaakseen monia uskoon.

– Rukoile, että Jumala edelleen käyttäisi Open Doorsin kumppaneiden tarjoamia lakitiedon koulutuksia vahvistamaan Intian kristittyjä ja auttamaan puolustautumisessa vääriä syytöksiä vastaan.

Keski-Aasia 25.09.2020

Suljetaan rukouksiin Helena, House of Mercy -kuntoutuskeskuksen johtaja. Keskus on suljettu toistaiseksi, kun vääriä syytöksiä sen henkilökunnasta tutkitaan. Tunnettu poliitikko tukee väitteitä ja kiihottaa ihmisiä pyhään sotaan. Herra, siunaa ja vahvista Helenaa ja työntekijöitä tässä koettelemuksessa. Anna oikeuden tapahtua niin, että keskus voi jatkaa työtään.

Ps. 5:13 Sinä, Herra, annat siunauksesi vanhurskaalle, sinun hyvyytesi suojaa häntä kuin kilpi.

Kuvalähde: Jumala on läsnä vainon keskellä – Nadinen todistus

Marokko 05.06.2020

Rukoillaan sosiaalityötä tekevien kristittyjen puolesta. Heidän esimerkillisellä huolenpidollaan heikoista on suuri todistusvoima Marokon yhteiskunnassa. Pyydetään, että Jumala antaa yhä useammille uskoville uusia oivalluksia siitä, miten olla mukana tässä elintärkeässä työssä.

Apt. 6:2-3 Silloin apostolit, ne kaksitoista, kutsuivat koolle koko opetuslasten joukon ja sanoivat: ”Ei ole oikein, että me ruoan jakamisen tähden lyömme laimin Jumalan sanan. Valitkaa siis, veljet, keskuudestanne seitsemän hyvämaineista miestä, jotka ovat Hengen ja viisauden täyttämiä, niin me asetamme heidät tähän tehtävään.”

Kuvalähde: World Watch List 2020 sijalla 26: Marokko

Intia 28.02.2020

Suljetaan rukoukseen leskeksi jäänyt Ranu* ja hänen lapsensa, joita yhteisö hylkii, koska he uskovat Jeesukseen. Pyydetään, että Herra lohduttaa heitä ja huolehtii heidän tarpeistaan ja että heidän antamansa todistus saa yhteisön uskomaan Kristukseen.

Joel 2:19 Herra vastaa omilleen: – Minä annan teille viljaa, viiniä ja öljyä, niin että te tulette kylläisiksi. En anna teidän enää joutua vieraiden kansojen pilkattaviksi.