Uutiset
14.03.2018

Algerialainen pastori paheksuu seurakunnan sulkemista

[embedyt] https://www.youtube.com/watch?v=iOlv3J5knU8[/embedyt]

Protestanttisen seurakunnan johtaja Youssef Ourahmane on tuominnut neljä kuukautta sitten tapahtuneen kirkkonsa sulkemisen Aïn Turkin kaupungissa Algerian lounaisosassa, 15 km Oranin kaupungista. Youssef Ourahmane perusti Toivon Talo -nimisen seurakunnan vuonna 1997. Marraskuun 9. päivänä 2017 paikallisviranomaiset sulkivat seurakunnan. Viranomaiset väittivät, että kirkkoa on käytetty ”laittomasti painamaan evankeliumeja ja muita julkaisuja evankeliointia varten”. Poliisi myös ilmoitti, että seurakunnalla ei ollut valtion hyväksyntää.

Ourahmanen mielestä seurakunnan sulkeminen perustui vääriin syytöksiin. ”Jumala on tehnyt tämän työn kautta ihmeellisiä asioita”, Ourahmane sanoo. ”Valitettavasti vihollinen ei ole ollut siitä iloinen. Kaikki nämä vuodet se on yrittänyt estää ja hidastaa työtämme kaikin mahdollisin tavoin. Mutta uskomme, että asiat ovat Jumalan hallinnassa. Hän ei anna hiuskarvankaan pudota päästämme tahtomattaan”. Ourahmane pyytää kaikkia kristittyjä ympäri maailmaa rukoilemaan seurakuntansa puolesta.

Viime viikolla poliisi sulki kaksi muutakin seurakuntaa. Poliisin ilmoituksissa jälleen todettiin, että seurakunnilla ei ollut valtion hyväksyntää. Joulukuusta lähtien Algerian Protestanttisen Kirkon (EPA) 45:stä seurakunnasta 25:ssä on vieraillut komitea, jossa on uskontoministeriön, kansallisen santarmin, tiedusteluosaston ja palolaitoksen edustajia. Seurakunnille ilmoitettiin, että vierailujen tarkoitus oli valvoa turvallisuussäädösten noudattamista, ja ne saivat kolme kuukautta aikaa täyttää säädökset. Lisäksi seurakuntia neuvottiin hakemaan lupa uskontoministeriöltä.

Helmikuun 21. päivänä kahta näistä 25:stä seurakunnasta kehotettiin lopettamaan kaikki uskonnollinen toiminta välittömästi. EPA:n seurakuntien johtajat pitivät sulkemisia perusteettomina. He totesivat että kaikki tarkastuksenalaisina olevat seurakunnat ovat liitetyt EPA:an, joka on ollut hallituksen virallisesti hyväksymä vuodesta 1974 lähtien.

Lähde: World Watch Monitor