Elämä sisällissodan runtelemassa Aleppossa ei ole ollut helppoa 28-vuotiaalle, armenialaissyntyiselle, kristitylle äidille, Kristinalle. Hän ja hänen miehensä olivat asuneet kaupungissa jo pitkään ennen Syyrian sodan alkua vuonna 2011. Heille syntyi lapsi 18 kuukautta sitten piiritetyssä Aleppossa. Vastasyntyneen kanssa eläminen sodan keskellä oli Kristinan mukaan hänen elämänsä vaikeinta aikaa.
Kun ulkona liikkumiseen tuli mahdollisuus, lähtivät Kristina, hänen miehensä ja lapsensa naapurivaltio Libanoniin turvaan. Perhe päätti odottaa sodan loppumista ennen paluutaan. Monet muutkin ovat lähteneet evakkoon Alepposta, ja Kristinan kotikirkon vakiokävijöistä Aleppossa on jäljellä enää kymmenesosa.
”Tiedättekö, mikä on hämmästyttävää”, Kristina kysyy. ”Kirkko on yhä täynnä – kaupungin sisäiset pakolaiset tulevat paikalle niiden sijaan, jotka ovat lähteneet muualle. Paikalle tulevista suuri osa on muslimeja.”
Aleppon muslimialueilla taistelu on kovempaa, joten kristityt kaupunginosat ovat monelle turvasataman asemassa. Monelle muslimille tämä on ensimmäinen kerta, kun he ovat kristittyjen seurassa.
”Useat muslimit ovat aidosti yllättyneitä, kun kristityt naiset kirkoissamme palvelevat ja auttavat heitä. Heidän käsityksensä kristityistä naisista on ollut se, että he viettävät suurimman osan ajastaan yökerhoissa tanssimassa ja juomassa alkoholia. Muslimien ja kristittyjen välinen tapaaminen on ollut shokki niin heille kuin meillekin.”
Myös se, että kirkot tarjoavat apua ja tukea kaikille syyrialaisille eikä vain kristityille, on hämmästyttänyt musliminaisia. ”Heidän moskeijansa eivät toimi näin. Tämä on saanut monet ajattelemaan uskoa, johon heidät on kasvatettu, ja luopumaan vihamielisyydestään kristittyjä kohtaan.” Muslimilapsia on myös osallistunut lapsitoimintaan, jossa Raamattu on auki päivittäin. ”Heidän äitiensä mielestä on hyvä, että lapset oppivat lisää Jumalasta. Isät ovat usein jyrkempiä suhtautumisessaan.”
Pikku hiljaa kokonaisia muslimiperheitä on sodan vuoksi tullut kirkon toiminnan piiriin jumalanpalveluksia myöten. ”Tätä ei tapahtunut ennen sotaa. Lapset avasivat heille kirkkojen ovat, äidit tulivat perässä ja lopulta miehetkin”, Kristina kertoo. ”Naiset saavat kokea vapautta ja yksilöllisyyttä, joita heillä ei muslimikulttuurissa usein ole.”
”Ensimmäistä kertaa historiassa muslimit tulevat itse luoksemme. Meidän täytyy vain kertoa heille hyvä uutinen; he odottavat sitä. Silloin he ymmärtävät, että kristittyjen läheisyyden tunnusmerkki on se, että kristillinen sanoma on esillä. Lisäksi heille evankeliumin julistamatta jättäminen voi olla merkki heikkoudesta.”
Sodista huolimatta Kristina kuvailee kirkon tilannetta Lähi-idässä ”kultaiseksi ajaksi”.
