Libya

9

Miksi maassa vainotaan kristittyjä?

Lakia ja järjestystä säätävän, yhteen paikkaan keskittyvän keskushallinnon puuttuminen on tehnyt kristittyjen tilanteesta äärimmäisen turvattoman. Kristittyihin kohdistuvan väkivallan taso luokitellaan ”erittäin korkeaksi”. Sen jälkeen, kun useita kristittyjä pidätettiin maaliskuussa 2023, viranomaiset ovat tehostaneet kristittyjen toiminnan seurantaa internetissä. Muslimitaustaiset libyalaiset kristityt kohtaavat perheidensä ja yhteisönsä taholta kovaa painostusta luopua uskostaan. Kaikki harjoittavat uskoaan salassa.

Ulkomaalaiset kristityt (pääosin muualta Afrikasta) ovat uskonsa vuoksi islamilaisten ääriryhmien ja järjestäytyneen rikollisuuden kohteina. He joutuvat ihmiskaupan, sieppausten, lunnasvaatimusten ja pakkotyön uhreiksi. Lukuisia kristittyjä siirtolaisia kuolee joka vuosi Välimereen yrittäessään päästä Eurooppaan. Moni kuolee lisäksi väkivaltaan pidätysleireillä.

Miten tilanne on muuttunut edellisestä vuodesta?

Libya putosi viisi sijaa World Watch List -vainoraportissa pääasiassa todennettavien väkivaltatapausten vähenemisen takia. Silti maa on erittäin vaarallinen Jeesuksen seuraajille, ja suurin osa kristityistä elää maan alla. Uskostaan kertomisesta kiinni jäänyt joutuu pidätetyksi ja vankeuteen, ja kristityksi paljastuminen voi johtaa väkivaltaan.

Millaista maassa on elää kristittynä?

Kristityt ovat vaarassa kaikkialla Libyassa, erityisesti alueilla, joilla väkivaltaiset ääri-islamistit toimivat. Harvalukuiset islamista kääntyneet ovat äärimmäisen haavoittuvaisia ja joutuvat elämään piilossa. Saharan eteläpuolisesta Afrikasta tulleet kristityt siirtolaiset kohtaavat syrjintää etnisen taustansa takia. Jos heidän uskonsa paljastuu, vaara kasvaa entisestään.

Millaista maassa on elää miehenä?

Kun libyalaismies paljastuu kristityksi, häneen kohdistuu valtava paine palata islamiin. Lisäksi vaarana on vankilaan joutuminen, häätö kodista, väkivalta ja jopa kidutus. Perheen elättäjälle työpaikan menetys aiheuttaa syvää psyykkistä ahdistusta. Se voi ajaa perheen köyhyyteen, traumoihin ja pakolaisuuteen. Pakkotyö ja jopa orjuus on yleistä Saharan eteläpuolelta tulleiden kristittyjen miesten keskuudessa. Heitä myös siepataan lunnaita tai pakkotyötä varten.

Millaista maassa on elää naisena?

Libyalaiset naiset elävät tiukassa perheensä ja heimonsa valvonnassa, jota šaria-laki ja heimoperinteet vahvistavat. Kristityiksi kääntyneet naiset voivat joutua kotiarestiin, perheväkivallan ja seksuaalisen väkivallan uhriksi, pakkoavioliittoon tai kunniamurhan uhriksi. Sosiaalinen leimaaminen tekee pakoon lähtemisen tai väkivallasta ilmoittamisen lähes mahdottomaksi. Poliisi suhtautuu välinpitämättömästi, oikeuslaitos on puolueellinen ja seksuaaliväkivaltaa koskevat lait heikkoja. Rangaistuksia kunniarikoksista lievennetään jatkuvasti. Siirtolaisnaiset ovat erityisen alttiita sieppauksille, ihmiskaupalle ja seksiorjuudelle, varsinkin pidätyskeskuksissa tai joutuessaan erotetuksi miehistään.

Miten Open Doors auttaa suoraan tai yhteistyökumppaniensa kautta maassa?

Open Doors tukee Pohjois-Afrikan kristittyjä paikalliskumppaneiden ja seurakuntien kautta järjestämällä johtajuus- ja opetuslapseuskoulutusta, traumaterapiaa, rukoustukea ja toimeentuloapua.

Rukoile:

Toukokuussa 2025 Tripolia ravistellut väkivalta muistutti jälleen maan epävakaudesta. Pyydä Jumalaa puuttumaan tilanteeseen, että laki ja oikeus voisivat vihdoin palata tähän kaaokseen vaipuneeseen maahan.
Libyassa on hyvin vähän kristittyjä, ja paljastuneet voivat joutua väkivallan uhreiksi. Rukoile, että he saisivat seurata Jeesusta turvallisesti ja löytäisivät yhteyden muihin kristittyihin.

Kristityt siirtolaiset ovat vaarassa sekä uskonsa että työtilanteensa takia. Pyydä Jumalalta heille suojelusta.

Herra, tilanne Libyassa ei tunnu koskaan paranevan. Suremme veljiemme ja sisartemme puolesta, jotka vaarantavat henkensä pelkästään seuraamalla Jeesusta. Tiedämme, että Sinä olet toivon Jumala, joka voit tehdä mahdottoman mahdolliseksi. Pyydämme rohkeasti: tuo muutos tänä vuonna. Johdata libyalaiset tuntemaan pelastava rakkautesi ja armosi ja anna kristityille turvallista yhteyttä toisiinsa. Jeesuksen nimessä. Aamen.