Taliban on tunnettu naisten tylystä kohtelusta ja heidän koulunkäyntinsä estämisestä. Vallankaappauksen jälkeen he ovat luvanneet maailmalle kohtelevansa naisia toisin.
”Naisen tilan ja arvon loukkaamisen ympärillä on hiljaisuuden kaapu”, kertoo paikallinen lähde. ”Kaapu, jota voi verrata burkaan. Verho, joka peittää miljoonien afgaaninaisten tuhon järkyttävän tarinan. He kasvattavat seuraavan sukupolven. Jos tilanne ei muutu, 20 vuoden päästä he eivät voi tuoda koulutuksen toivoa ja valaistusta tuleville sukupolville”.
Nosta tänään nuoret tytöt ja naiset Herran eteen. Rukoile, että mahdollisuuksia kasvaa ja kukoistaa ei vietäisi heiltä pois. Rukoile erityisesti Sharifullahin käsityöyrityksen naisten puolesta. He eivät ole voineet palata töihin, koska eivät tiedä, kuinka Taliban reagoisi siihen.
6. päivä: Rukoile eniten haavoittuneiden puolesta

Psalmi 46:6: ”Jumala on kaupunkinsa keskellä, kaupunki ei järky. Hän auttaa sitä, kun aamu valkenee”.
Aiheet:
Koulu
Afganistan
Rukoile
Psalmien kirja
Suljetaan rukoukseen Mohammad*, afgaanikristitty, joka kääntää Raamattua verkossa. Hän kääntyi kristityksi Afganistanissa mutta on paennut maasta. Siunaa Herra hänen työtään. Anna sen kantaa hedelmää.
Ps. 119:159 Herra, katso: minä rakastan sinun säädöksiäsi! Sinä olet uskollinen – anna minun elää!
Afganistan
Tue salaisia kristittyjä
Khadan usko on hänen vaarallisin salaisuutensa. Hänen miehensä surmattiin, ja hän itsekin elää hengenvaarassa. Salaiset uskovat Afganistanissa ja muualla tarvitsevat tukea ja rohkaisua. Sinä voit auttaa – anna heille toivoa.
Lisää aiheista:
Koulu
Rashida ja hänen sisaruksensa pääsevät kouluun Ugandassa!
Voiko kristillinen koulu pysäyttää väkivallan?
Rukoile Etiopian kouluprojektin puolesta: Jumala teki ihmeen köyhällä alueella
Bangladeshilaista Ashamonia kiusataan koulussa uskonsa vuoksi
Vainottu Moryom, 9, näyttää esimerkkiä arkikristitylle
Rumanaa, 9, syrjitään koulussa uskon takia, mutta hän ei menetä toivoaan
Lisää sijainneista:
Afganistan
Urheilutyö tuo afgaanipakolaisille yhteisön ja toivon Keski-Aasiassa
Toivon pilkahduksia Afganistanista
11.02.2025
Toivon pilkahduksia Afganistanista
Toivoa Afganistanissa: Nuori tyttö uskoo paranemisen mahdollisuuteen
25 rukousta vainottujen kristittyjen puolesta vuodelle 2025
Afganistanilainen löysi Raamatun ja sen mukana uskon ja toivon
Jumala toimii Afganistanissa: Vasta kastetun kristityn todistus
Rukoile Afganistanin kristittyjen puolesta: Jumala muuttaa sydämiä ja tuo toivon!
Podcast: Khadan vaarallinen salaisuus
Khadan vaarallinen salaisuus
Abdulla pakeni Afganistanista: evankelioi nyt uudessa kotimaassaan
Podcast: Open Doors Maailmankatsaus: Afganistan
Podcast: Perheenäidin todistus Jeesuksen seuraamisen hinnasta Afganistanissa
Perheenäidin todistus Jeesuksen seuraamisen hinnasta Afganistanissa
Kristittyjen vainot tänään 82 – Afgaanikristityt Talebanin varjossa
Podcast: Open Doors Maailmankatsaus: Afganistan
Kristittyjen tilanne WWL-kärkimaissa: näkökulmia Aasiasta ja Afrikasta
Hylättyjen tukena: Open Doors auttaa afgaanipakolaisia Keski-Aasiassa
Podcast: ”Pelkureiden seurakuntaa täällä ei ole koskaan ollut”: Kaikuja Afganistanista
Afganistan
Sija WWL-vainoraportissa:
10
Open Doors organisoi esirukousta Afganistanin vainottujen kristittyjen puolesta. Se antaa käytännön apua niille afgaanikristityille, joiden on pakko paeta naapurimaihin.