Ilman Covid-rajoituksia turistit tulvisivat pieneen Beit Sahurin kaupunkiin. Paikan nimi ei kuulosta tutulta. Kuitenkin 2000 vuotta sitten näillä pelloilla paimenet saivat kuulla suuren ilosanoman ja enkelikuoro lauloi: ”Kunnia Jumalalle korkeuksissa.”

Nyt alueen täyttävät pääosin valkoiset ja hiekanväriset omakoti- ja kerrostalot. Joissakin niistä on punatiilinen harjakatto, mutta useimmat ovat tasakattoisia. Korkeita rakennuksia näkyy vain vähän. Maasto kaupungin ympärillä on kumpuilevaa. Vierailija ei pysty näkemään, mihin Beit Sahur loppuu ja mistä Betlehem alkaa, sillä asuinalueet limittyvät toisiinsa. Beit Sahurissa voi kävellä Paimenten kedon katua pitkin, ja kaupungista löytyy myös Paimenten kedon sairaala. Paikalla, jossa keto tradition mukaan sijaitsi, kohoaa kirkko.

Täällä palestiinalaisalueella syntyi Elias Awad 36 vuotta sitten. Vartuttuaan hän opiskeli ammattiinsa saksalaisessa yliopistossa ja suoritti maisterin tutkinnon. Hän työskenteli ensin Saksassa ja sitten Jordaniassa. Siellä hän tapasi Danan ja meni naimisiin tämän kanssa. Kun perheeseen oli syntynyt kaksi lasta, Elias ja Dana päättivät palata Paimenten kedolle. Elias työskentelee nyt Beit Sahurissa projektipäällikkönä.

”Tilanne on hyvä, kun lapset rakastavat käydä kirkossa.”

”Lapset vaativat meitä lähtemään kirkkoon”, Elias iloitsee.

Kristittyinä pienenevässä laumassa

Palestiinalaisten joukossa on aina ollut kristittyjä. Heidän määränsä on kuitenkin vähentynyt viime vuosikymmenten aikana. Monet kristityt asuvat omissa yhteisöissään, joista yksi on Beit Sahurissa. Eliaksen lapsuudessa kaupungissa asui noin 15 000 ihmistä. Heistä 90 prosentin voidaan sanoa olleen kristittyjä. Heidän joukkoonsa kuuluivat myös Eliaksen vanhemmat.

Elias kuuluu katoliseen melkiittikirkkoon, jossa on suunnilleen 1 200 jäsentä. Hän kertoo käyneensä lapsena joka sunnuntai kirkossa vanhempiensa kanssa. Nyt hän yrittää saada myös oman jälkikasvunsa osallistumaan kirkon toimintaan. Yritykset ovat kantaneet hedelmää. ”Lapset vaativat meitä lähtemään kirkkoon. Tilanne on hyvä, kun lapset rakastavat käydä kirkossa”, Elias iloitsee.

Lapsuudessaan Elias ei tiennyt, että useimmat palestiinalaiset ovat muslimeja. Hän eli jonkinlaisessa kristillisessä kuplassa: elämään kuuluivat jumalanpalvelukset, opiskelu kristillisessä koulussa ja ajan viettäminen kristittyjen kavereitten kanssa. Kristittyjen joukko on kuitenkin kutistunut vuosi vuodelta monien perheiden muutettua pois maasta. ”Meitä on nyt vähemmän kuin yksi prosentti koko Palestiinan alueella”, Elias toteaa. World Christian Databasen mukaan 5 187 000 palestiinalaisesta 0,9% on kristittyjä.

Palestiinasta muutetaan useista eri syistä. Yhteisenä nimittäjänä on kuitenkin ihmisten pelko tulevaisuutensa puolesta. Alueella tilanne on vaikea sekä poliittisesti että taloudellisesti. Covid-pandemia on syventänyt ahdinkoa entisestään.

Elias kertoo, että noin 90 prosenttia hänen opiskelutovereistaan asuu nyt USA:ssa. He eivät ymmärtäneet Eliaksen ja Danan muuttoa Beit Sahuriin, työttömyyden ja epävarmuuden keskelle. Elias sai kuulla olevansa typerä mutta ei suostunut kääntymään myötävirtaan.

”Jos me kaikki lähdemme, ei ole enää kirkkoa.”

”Me jäämme!”

Palaaminen ei toki ollutkaan helppoa. Ensimmäiset kuusi kuukautta Beit Sahurissa Elias joutui olemaan työttömänä. Joskus hän koki tehneensä elämänsä suurimman virheen palatessaan. ”Mutta jos kaikki kristityt perheet lähtevät maasta, kuka jää?” Elias pohtii. Hänen arvionsa mukaan maassa ei 20 vuoden kuluttua ole lainkaan kristittyjä, jos muuttoliike jatkuu nykyisenlaisena.

”Me jäämme”, Elias vakuuttaa, vaikka hän toisaalta ymmärtää myös lähtijöitä. Halu auttaa omaa perhettä ja yhteisöä motivoi häntä kohtaamaan vaikeudet. ”Jeesus kehotti meitä kantamaan ristimme”, Elias muistuttaa. ”Jos lähdemme, vain kivet eli rakennukset jäävät, enkä usko, että kirkko muodostuu vain kivistä. Kirkko tarkoittaa ihmisiä, me olemme kirkko. Jos me kaikki lähdemme, ei ole enää kirkkoa.” Silloin vaikenee myös todistus Jeesuksesta kaupungissa, josta Hän oli kotoisin!

Eliaksen lapset käyvät samaa koulua kuin isänsä aikanaan, mutta koulussa on nyt enemmän muslimeja. ”Esimerkiksi Ramadanin aikana lapsemme kysyvät, miksi muslimit paastoavat. He kysyvät myös, miksi muslimit käyvät moskeijassa ja me käymme kirkossa”, Elias kertoo. Hänen mukaansa lasten kasvattaminen näissä oloissa on vaikeaa, ja heidän tulevaisuutensa huolestuttaa. Silti niin Elias kuin Danakin kokevat, että Beit Sahur on heidän paikkansa kristittyinä, ja siksi se on paras paikka myös heidän lapsilleen.

Vanhemmat ohjaavat lapsiaan kristillisessä elämässä

Lähi-idän kristittyjen luottamus kirkkoon lastensa kristillisenä kasvattajana on vahva. Eliaksella ja hänen vaimollaan on nyt kolme lasta: 8-vuotias Shakeeb, 6-vuotias Adam ja 4-vuotias Qais. ”Yritämme selittää heille kristillistä uskoamme ja kertoa heidän käsittämällään tavalla, miksi olemme kristittyjä”, Elias kertoo. Lisäksi lapset saavat olla mukana kirkon toiminnassa käymällä pyhäkoulua.

Elias selittää, että haasteita ei tule ainoastaan ulkopuolisesta maailmasta vaan myös kirkon sisältä. Monet kristityt ovat etääntyneet hengellisestä yhteisöstään. Elias toteaa, että lasten motivointi kirkon toimintaan on vaikeaa, jos nämä näkevät, etteivät muutkaan osallistu.

Eliaksen mukaan edes kristillinen koulu ei voi korvata vanhempien roolia kristillisenä kasvattajana. ”Aikaisemmin koulu oli paikka, jossa lapsia opetettiin elämään kristittyinä, mutta nyt enemmän on kiinni vanhemmista”, Elias toteaa. ”En koe tarvitsevani muodollista koulutusta tähän tehtävään. Yritämme kotona näyttää, mitä kristittynä eläminen tarkoittaa. En ole sankari, vaan yritämme tehdä voitavamme.” Elias kertoo arvioivansa jatkuvasti vaimonsa kanssa, miten he ovat onnistuneet kasvattajina.

Elias haluaa ohjata lapsiaan löytöretkelle kristilliseen uskoon.

Usko löytyy etsien

Eliaksen mukaan usko ei synny itsestään, ilman asioihin perehtymistä. Vanhempana hän kokee roolikseen olla tiennäyttäjä lapsilleen. Heidän täytyy itse tehdä löytöretki kristilliseen uskoon. On Jumalan lahja saada syntyä kristittynä, mutta todellinen usko tulee vasta oman etsinnän ja löytämisen tuloksena.

Tällainen oli Eliaksen omakin tie. ”Saksassa olin ensimmäistä kertaa erossa perheestäni. Minusta tuli katolisen kirkon jäsen ja aloin tutkia uskonasioita. Kävin muissakin kirkoissa ja juttelin monien pappien kanssa.” Tuohon aikaan Elias löysi sisäisen rauhan. Hän ymmärsi, että usko on ihmisen sydämessä. Hän koki Jumalan olevan kanssaan vaikeinakin aikoina.

Oman maansa kirkon suhteen Eliaksella on isoja unelmia. Hän haaveilee yhdestä yhteisestä kirkosta. ”Meidän tulisi olla ensisijassa kristittyjä, ei katolisia tai ortodokseja vaan kristittyjä, jotka antavat Jeesukselle sijan kirkon keskuksena.”

Voimme tukea Eliaksen kaltaisia kristittyjä ennen kaikkea rukoilemalla heidän puolestaan. Elias itse pyytää: ”Rukoile, että kristityt pysyisivät lujina ja juurtuisivat syvemmälle uskossaan. Rukoile, että he jäisivät alueelle. Muista myös meitä perheenä, että kasvaisimme uskossamme ja pysyisimme vahvoina vaikeuksien tullessa.”

”Meidän tulisi olla ensisijassa kristittyjä, ei katolisia tai ortodokseja.”

Katso video

Faktaboksi:

Palestiinalaisalueet

– WWL 2019: sija 49, pisteitä 57/100
– WWL 2018: sija 36
– Asukasluku: 4,9 milj. (67 700 kristittyä)
– Pääuskonto: islam
– Vainoamisen syy: ääri-islam ja etninen sorto

Lue lisää vainottujen kristittyjen tilanteesta Palestiinassa.