Rukousaiheet
08.07.2021

8. Rukoile Vinitan* ja hänen perheensä puolesta

Vinita on noin 25-vuotias kristitty Intiasta. Hän pitää pientä kauppaa omassa kodissaan, ja hänen miehensä työskentelee tehtaassa. Heillä on vuoden ikäinen pieni tyttö. Tultuaan uskoon he ovat kohdanneet yhteisönsä jatkuvaa ahdistelua. “Yritin kertoa evankeliumia monille, mutta he eivät kuunnelleet”, Vinita kertoo. “He vastasivat minulle ilkeästi, että palvelen vierasta jumalaa heidän omien jumaliensa ja jumalattariensa sijaan.”

Vaino yltyi vähän aikaa sitten. Eräänä päivänä, kun Vinita rukoili kotonaan pastorin ja tämän perheen kanssa, äärihindut ryntäsivät sisään ja alkoivat lyödä heitä metallisilla putkilla. He heittivät Vinitan tyttövauvan maahan, mutta – kiitos Herralle – lapsi sai vain pieniä naarmuja jalkoihinsa. Vinita ja muut paikalla olleet loukkaantuivat vakavammin. Tilanne paheni entisestään, kun he hakeutuivat julkiseen sairaalaan, sillä äärihindujen painostuksesta henkilökunta kieltäytyi hoitamasta heitä.

Open Doorsin paikalliset kumppanit maksoivat heidän hoitonsa yksityissairaalassa ja auttavat myös oikeuskuluissa, sillä Vinita ja muut uhrit ovat nostaneet oikeusjutun hyökkääjiä vastaan.

Lue Psalmi 32:7

“Sinä olet minulle turvapaikka, sinä varjelet minut vaarasta. Riemuhuudot kajahtavat ympärilläni, kun sinä autat ja pelastat.”

Rukoile:

– Vinita pyytää: “Rukoilkaa tyttäreni ja koko perheeni puolesta, että olisimme turvassa. Pelkäämme jatkuvasti, että he tekevät meille jotain. Rukoile, että he lopettaisivat uhkailun.”

– Pyydä Jumalaa suojelemaan intialaisia veljiä ja sisaria väkivaltaisilta hyökkäyksiltä.