Osallistuin vainotun kirkon palvelemiseen kahdentoista vuoden ajan. Ensimmäisen kuuden vuoden jaksoni palvelin Aasiassa yhdessä Open Doorsin veli Andreaksen kanssa. Tuohon ajankohtaan osui yksi viime vuosisadan suurista lähetysseikkailuista, nimittäin Operaatio Helmi, jossa vietiin miljoona Raamattua Kiinaan yhdessä yössä.
Ennen matkaa tehtäväni oli hankkia tarvittavat lahjoitusvarat operaatiota varten ilman että paljastaisin, mitä olimme tekemässä. Tuntui melkoiselta haasteelta odottaa ihmisten lähettävän meille miljoonia dollareita tietämättä, mitä rahoilla aiotaan tehdä. Mutta tukijamme lahjoittivat silti ja mahdollistivat operaation.
Yhdessä kahdenkymmenen muun miehen kanssa sain etuoikeuden osallistua tähän rohkeaan salakuljetusoperaatioon. Tulimme Open Doorsin toimistoista eri puolilta maailmaa ja osallistuimme matkan valmisteluihin monen kuukauden ajan. Turvallisuussyistä hankkeen täytyi pysyä salassa jopa perheiltämme .
Määräpäivän lähestyessä tajusimme, että olimme tekemisissä todella vakavan asian kanssa: saatoimme kuolla, tulla vangituiksi tai eksyä merellä. Päivää tai kahta ennen matkaa meille annettiin vielä tilaisuus perääntyä ja sanoa: ”Tämä on ollut mahtavaa, olen tehnyt voitavani – mutta en aio lähteä matkalle.”
Kukaan meistä ei sanonut sitä. Ajan myötä ymmärsimme salaa sydämissämme, että olimme ottamassa todella suuren riskin. Varmasti meillä kaikilla oli pelkomme ja epäilyksemme siitä, mitä saattaisi tapahtua, kun pääsisimme määränpäähän. Mutta kukaan meistä ei kyseenalaistanut sitä, että tämä oli tehtävämme. Sitä varten olimme laivalla, ja Herra tahtoi meidän suorittavan sen. Ja niin me menimme.
”Tajusimme, että olimme tekemisissä todella vakavan asian kanssa.”
Odottamaton tehtävä
Päivää ennen kuin matkan oli määrä alkaa, minut pyydettiin aluksen kokin avuksi ostamaan matkan ruokatarvikkeet. Sitten hän soitti vaimolleen, jolla oli pyyntö: ”Sinun on tultava kotiin!” Hän katsoi minua ja sanoi: ”Minulla on nyt kapteenille huonoja uutisia. Minun on lähdettävä kotiin hoitamaan perheasioita – ja laiva jää ilman kokkia.”
Minulla oli paha aavistus siitä, että Herra pyytäisi minua ilmoittautumaan vapaaehtoiseksi tähän tehtävään. Mutta minä vihasin ruoanlaittoa enkä edes osannut kokata! Kävin taistelua sydämessäni. Lopulta kävelin yläkertaan ja koputin kapteenin oveen.
Sanoin: ”Olen tullut ilmoittautumaan vapaaehtoiseksi. Ymmärtääkseni tarvitsette kokkia. Minulla on sekä hyviä että huonoja uutisia. Hyvä uutinen on se, että olen ilmoittautumassa vapaaehtoiseksi. Huono uutinen on se, että minulla ei ole mitään käsitystä ruoanlaitosta.”
Kapteeni vastasi: ”Sinut on hyväksytty.”
Toimimme vain Herran käskyn mukaisesti ja panimme elämämme alttiiksi innokkaasti ja iloiten.
Kun kysyin, mistä aloittaisin, hänen vaimonsa – joka Jumalan armosta sattui juuri olemaan laivalla muutaman tunnin vierailulla – sanoi: ”Kirjoitan sinulle ruokalistan, jossa on kolme päivittäistä ateriaa viikoksi.” Ja niin hän laati isolle keltaiselle muistilapulle 21 aterian ruokalistan.
Sitten menin alakertaan uuteen valtakuntaani, laivan keittiöön, joka oli niin pieni, että saatoin koskettaa jokaiseen seinään levittämällä käteni. Siinä oli neljällä polttimella varustettu kaasuliesi, joka toimi hienosti, kun oltiin ankkurissa suojaisessa paikassa, mutta muuttui vaaralliseksi, kun laiva ruoanlaiton aikaan heilui ja kieppui avomerellä.
Niinpä täysin kokematon kokki ruokki merellä kaksikymmentä miestä kolme kertaa päivässä. Hyvänä uutisena voin kertoa, että kukaan ei kuollut! Me kaikki selvisimme ruoanlaitostani, kuten myös meren vaaroista ja kaikista niistä riskeistä, jotka liittyivät miljoonan Raamatun salakuljettamiseen rakkaille veljillemme ja sisarillemme Kiinaan.
Vene toimi kuminauhojen avulla
Operaation toteuttaminen alkoi 18. kesäkuuta 1981 noin yhdeksältä illalla. Käytössämme oli kolme ilmatäytteistä Zodiac-kumivenettä. Niissä oli pieni moottori, joka kuitenkin riitti hinaamaan tonnin painoisia pakkauksia.
Olin mukana yhden veneen miehistössä. Meitä oli kaksi, ja minun tehtäväni oli ottaa köysi ja antaa se kiinalaisille veljillemme, jotka odottivat vedessä. Käynnistäessään moottoria toverini sanoi: ”En saa kytkettyä tätä, vaihde ei mene päälle. Mistähän saisi kuminauhan?”
Tunteja aiemmin kapteeni Bill oli sanonut miehistölle: ”Kun suoritamme tehtävää, teillä ei saa olla liian väljiä vaatteita, jotka voivat tarttua liikkuviin osiin, köysiin tai muualle. Emme saa antaa kenenkään loukkaantua tai pudota yli laidan.” Tämän vuoksi olin kiristänyt vaatteeni kuminauhoilla, jotka olin kietonut ranteitteni ja jalkojeni ympärille. Niistä saimme kuminauhat, joiden avulla käytimme veneemme moottoria koko yön. Herra toimi jälleen selittämättömällä tavalla.
Koskettavin muistoni tuolta matkalta liittyy yölliseen Raamattujen jakamiseen: sain mahdollisuuden ojentaa niitä oikeille ihmisille. Olisimme kovasti halunneet päästä rannalle halaamaan heitä tai puhumaan heidän kanssaan, mutta olimme kuitenkin hyvillämme, että saimme heihin henkilökohtaisen kosketuksen ja näimme heidän innostuksensa valtavasta Raamattujen määrästä.
”Sain ojentaa Raamattuja oikeille ihmisille.”
Kaikkien aikojen paras matka
Herra antoi meille etuoikeuden olla osallisia Jumalan sanan saattamisessa Kiinaan, ja pidän sitä elämäni kohokohtana. Se oli seikkailu, joka ei koskaan unohdu ja jossa meillä ei ollut mitään omaa ansiota. Toimimme vain Herran käskyn mukaisesti ja panimme elämämme alttiiksi innokkaasti ja iloiten. Olimme valmiita luopumaan elämästämme, joutumaan vankeuteen tai katoamaan merellä.
Meillä kaikilla oli enemmän tai vähemmän uskoa.
Vahvin usko oli varmaankin kapteeni Bill Tinsleyllä. Hän oli ainoa, joka todella tiesi, mitä oli tekemässä. Ja hän suoriutui tehtävästä yhdeksäntoista muun ihmisen kanssa, jotka tulivat eri puolilta maailmaa mitä erilaisimmista tehtävistä. Se että hän sai koottua meistä toimintakykyisen miehistön, joka myrskyissä purjehti avomeriä toimittaakseen Raamattuja, oli kerrassaan uskomatonta.
Nyt se ei olisi mahdollista. Emmekä todennäköisesti olisi voineet tehdä sitä enää viittä tai kymmentä vuotta myöhemminkään.
Silloin Kiinassa oli alkamassa sosiaalisten ja poliittisten muutosten aika. Nykyisin Kiinan armeija, sen partioveneet ja koko valvontajärjestelmä ovat paljon tehokkaampia kuin tuolloin, ja kansaa valvotaan huomattavasti tiukemmin. Me onnistuimme yllättämään, ja se oli mahdollista vain silloin.
Se, että Jumala käytti meitä, oli hänen lahjansa meille.
Operaatio Helmen kautta Raamatun saaneen uskovan tapaaminen
Vuosia myöhemmin siirryin Open Doors USA:n toiminnanjohtajaksi. Eräänä päivänä yksi kiinalaisista kollegoistani toi toimistoomme vieraaksi kiinalaisen veljen. Kerroin hänelle Operaatio Helmestä ja kysyin, oliko hän koskaan kuullut siitä. Hän ei tuntenut asiaa, joten otin pöytälaatikostani Operaatio Helmen Raamatun, jollaisen olimme kaikki saaneet matkamuistoksi.
Miehen innostus heräsi välittömästi! Tulkkini sanoi: ”Kyllä, kyllä, kovin tärkeä!”
Mies kertoi tarinansa tulkkimme avustuksella. Hän oli Operaatio Helmen aikaan ollut vankilassa uskonsa vuoksi. Hänen vapauduttuaan joku oli antanut hänelle yhden operaatiossa saaduista Raamatuista. Kun hän sitten oli halunnut saada niitä lisää, hän oli päässyt mukaan uskovien verkostoon, joka oli varastoinut Raamatut eri paikkoihin ympäri maata.
Eri seurakuntiin kuuluvat kävivät hakemassa Raamattuja varastoista tarpeen mukaan. Raamatut olivat 50 paunaa (n. 23 kg) painavissa laatikoissa, yhä alkuperäisissä vedenpitävissä pakkauksissaan. Kyseinen veli alkoi lähettää neljä henkilöä viikossa kaupunkiin, jossa sijaitsi yksi varastorakennuksista, ja he saivat kukin kaksi laatikollista Raamattuja mukaansa.
Jumalan rakkaus ja uskollisuus
Operaatio Helmi opetti minulle, miten voimakas halu vainotuilla kristityillä on vastaanottaa Jumalan Sanaa ja miten suuri on Jumalan halu antaa sitä ihmisille kaikin mahdollisin tavoin.
Se, että Jumala käytti meitä, oli hänen lahjansa meille, jotta näkisimme hänen uskollisuutensa monista eri näkökulmista. Näimme, kuinka uskollisesti Jumala haluaa saada Sanansa omilleen silloinkin, kun se on inhimillisesti katsottuna mahdotonta.
Jumalalla oli tämä palava halu Kiinaa kohtaan. Oli hänen tahtonsa saada nuo Raamatut yli miljoonan ihmisen käsiin. Ja hän mahdollisti sen meidän käsiemme kautta.
Meille henkilökohtaisesti kokemus merkitsi suurta uskon vahvistumista. Osallistuminen tuohon operaatioon johti pysyvään muutokseen siinä, mitä ajattelemme Jumalan mahdollisuuksista, ihmeitä tekevästä voimasta ja siitä, kuinka hän pitää huolta yksityiskohdista, joita itse emme edes huomaa.
