Yeong Woo* oli tullut tuntemaan Jumalan Kiinassa. Jo kerran hän oli selvinnyt Pohjois-Korean työleiriltä, mutta nyt hän oli siellä taas. Kuolevan kristityn vierellä hän rukoili: ”Sinä varmasti pelastat hänet, Herra!” Kun uskonveli kuoli, kuoli myös Yeong Woon toivo Jumalassa. Voisiko se herätä eloon?

Yeong Woo syntyi Pohjois-Koreassa v. 1982. Hän varttui rikkinäisessä perheessä ja lopulta karkasi kotoa, koska ei tullut toimeen äitipuolensa kanssa. Hän eli kadulla useita vuosia elättäen itsensä taskuvarkauksilla, kunnes teini-ikäisenä ui muutamien ystäviensä kanssa Tumenjoen yli Kiinan puolelle.

Kiinassa Yeong Woo kohtasi ensimmäisen kerran kristittyjä. Kun hän oli elänyt muutaman kuukauden Tumenin kaupungin kaduilla, eräs kristitty perhe antoi hänelle työtä maatilallaan. Talon emäntä oli diakoni, joka taivutti hänet käymään kirkossa.

Eräänä päivänä pastori esitteli Yeong Woon koreaa puhuville lähetystyöntekijöille. Nämä auttoivat häntä, mutta eniten häntä koskettivat heidän sanansa ”Me rukoilemme puolestasi”. Hän ei enää epäröinyt tavata muita kristittyjä, ja heidän innostamanaan hän alkoi lukea myös Raamattua.

Yeong Woo opiskeli tiiviisti Raamattua kolme vuotta muiden pohjoiskorealaisten kanssa. Mutta eräänä aamuna, kun he olivat rukoilleet koko yön, heidät pidätettiin.

Eniten häntä koskettivat heidän sanansa ”Me rukoilemme puolestasi”.

”Älä lopeta Raamatun lukemista!”

Yeong Woo ja ryhmän johtaja joutuivat samaan selliin, ennen kuin heidät palautettiin Pohjois-Koreaan. Johtajan viimeiset sanat Yeong Woolle olivat: ”Älä lopeta Raamatun lukemista!” Mies, joka oli opettanut hänelle niin paljon, käveli tyynesti valtion turvallisuusvirkailijan kanssa autoon, joka veisi hänet poliittisten vankien leirille surmattavaksi.

Ensikertalaisena 18-vuotias Yeong Woo vapautettiin muutaman kuukauden vankeuden jälkeen. Hän pakeni maasta toisen kerran, mutta kun hän liittyi uudelleen raamatturyhmään, hänet paljastettiin, pidätettiin ja vietiin takaisin Pohjois-Koreaan. Nyt, 20-vuotiaana, hänet tuomittiin rikoksen uusijana kahdeksi vuodeksi ”kuntoutukseen” yhdelle monista Pohjois-Korean pahamaineisista työleireistä. Se oli Jeongoryn rangaistustyöleiri nro 12, joka sijaitsee lähellä Hoeryongin rajakaupunkia.

”Leirillä kaikki vangit näyttivät kauheilta, eivät enää edes ihmisiltä. He olivat niin aliravitsemuksen heikentämiä, että juuri kukaan heistä ei seisonut suorassa.”

Ja vielä, jopa täällä, Jumala teki työtään. Kerran Yeong Woo kuuli jonkun hyräilevän tuttua säveltä. Hän tunnisti sävelen olevan laulusta ”Ylitsevuotava ilo Jeesuksesta”. ”Leirillä oli muitakin kristittyjä, jotka rukoilivat salaa”, Yeong Woo sanoo.

Hänen uskonsa murtui kuin tulitikku.

Iloa, kärsimystä ja toivon menetys

Yeong Woo armahdettiin, mutta jälleen hän pakeni maastaan ja liittyi raamatturyhmään. Vain kuusi kuukautta vapautumisensa jälkeen hänet pidätettiin uudelleen ja palautettiin Pohjois-Koreaan. Saavuttuaan vankilaan hän ei ollut enää Yeong Woo. Hän oli numero 83.

Hän vietti 14 kuukautta tässä vankilassa, jota ylläpiti raakana tunnettu valtion turvallisuusvirasto. ”Eräänä päivänä hyvin uupuneena aloin epäillä, voisinko enää selviytyä hengissä. Rukoilin: ’Hyvä Jumala, auta minua selviytymään täältä hengissä.’ Nukahdettuani näin unta, jossa nukuin vankisellissä ja toinen minäni oli polvistuneena rukoukseen. Tämä uni antoi minulle sanoin kuvaamattoman ilon.”

Yeong Woo joutui kokemaan myös kidutusta. ”Kidutuksen tuomaa tuskaa ei voi sanoin kuvata.” Kun häntä oltiin toisen kerran viemässä kidutushuoneeseen, yksi upseereista komensi: ”Yeong Woo, nosta pääsi!” Yeong Woo kohotti päätään. Hän näki vartijan, sitten muistikuvan edessään olevasta miehestä paljon nuorempana. Siinä oli hänen entinen luokkatoverinsa ja ystävänsä! ”Uskon, että Jumala lähetti ystäväni auttamaan minua. Hän antoi minulle ylimääräisiä ruoka-annoksia ja lupasi edistää armahdusanomustani. Hän kertoi minulle, että seitsemän tai kahdeksan kymmenestä vangista oli kristittyjä.”

Eräänä päivänä yksi virkailijoista kutsui Yeong Woota. ”Hän kertoi minulle, mitä kaikkea työväenpuolue oli tehnyt puolestani. Hän puhui ja puhui, ja yhtäkkiä ymmärsin, että he päästäisivät minut pois! Minun oli allekirjoitettava vakuutus, että en tulisi koskaan kertomaan kenellekään, mitä olin kuullut, nähnyt ja tuntenut täällä. Allekirjoitin paperin ja se leimattiin.”

Yeong Woo oli elossa, mutta ei vielä vapaa. Hänet lähetettiin takaisin Jeongoryn työleirille nro 12, jossa hän joutuisi olemaan vangittuna kolme vuotta ja yhdeksän kuukautta. ”Mutta olin niin heikko, että minun oli jäätävä ensiksi paikalliseen vankilaan”, Yeong Woo selittää. ”Vasta vuoden päästä, viidennen terveystarkastuksen jälkeen, leiri hyväksyi minut.”

Yeong Woo oli 22-vuotias ja tunsi syvää katkeruutta tilanteestaan. ”Esitin kaikenlaisia kysymyksiä. Miksi olin täällä? Mitä tein väärin? Vasta myöhemmin ymmärsin, että Jumala auttoi minua. Hän oli lähettänyt ympärilleni monia hyviä ihmisiä.”

”Työni leirillä oli päivästä päivään puiden pilkkomista. Näin ainakin 50 ihmisen kuoleman ja ymmärsin sen, että Pohjois-Koreassa ei ole ihmisoikeuksia.” Leiri mursi Yeong Woon uskon kuin tulitikun. Hän rukoili ja tunsi, että Jumala ei vastannut.

”En koskaan hylännyt sinua”

Yeong Woo pakeni Kiinaan vielä kerran, ja tällä kertaa eräs ystävä kutsui hänet Etelä-Koreaan. Pako Kiinasta Vietnamin ja Kambodžan kautta kävi yllättävän helposti, mutta maa oli täysin erilainen kuin mitä hän oli milloinkaan nähnyt. Aluksi hän yritti käydä kirkossa ja seurata Jumalaa, mutta hän ei tuntenut oloaan kotoisaksi hienoissa kirkoissa. Hän oli Kiinassa tottunut vaatimattomiin kirkkoihin. Öisin hänen unensa veivät hänet aina takaisin Pohjois-Korean kaduille, vankiloihin, kidutukseen ja työleirille. Hänelle tuli pakkomielteitä rahan ansaitsemisesta, juomisesta ja uhkapelistä – mistä tahansa mikä sai hänet unohtamaan menneisyytensä.

Kunnes eräänä päivänä jokin muuttui. ”Olin ollut Etelä-Koreassa kahdeksan vuotta. Olin käynyt kirkossa silloin tällöin. Mutta nyt kohotin käteni taivasta kohti ja rukoilin ääneen.”

Yeong Woo kuvaa tämän ensimmäiseksi todelliseksi rukouksekseen Etelä-Koreaan saapumisensa jälkeen. Hän rukoili: ”Jumala, mitä minulle on tapahtunut? Vaipuessani uneen painajaisunet kiduttavat minua, ollessani hereillä henkinen trauma ympäröi minut.” Yhtäkkiä Jumala vastasi selvemmin kuin koskaan: ”Yeong Woo, en koskaan hylännyt sinua.” ”Tällä kertaa sanat tunkeutuivat sisimpääni miekan tavoin. Vavisten huudahdin kovalla äänellä: ’Voi Jumala, anna anteeksi!’ Sitten Jumala puhui jälleen: ’Nyt on aika toimia. Mennään!’”

Yeong Woo tiesi, mitä Jumala tarkoitti. Hänen pitäisi opiskella teologiaa ja tulla pastoriksi. Se ei ollut helppoa, sillä hän ei ansainnut paljon ja hänellä oli paljon velkaa. Mutta tavalla tai toisella Jumala näytti aina tien.

Yeong Woo on nyt 39-vuotias ja naimisissa. Katsoessaan elämäänsä taaksepäin hän näkee Jumalan käden johdatuksen kaikkialla. ”Jos olisin ainoastaan opiskellut teologiaa ja elämä olisi ollut helppoa, olisin tuntenut Jumalan vain opittuna tietona. Mutta olen kokenut Hänen läsnäolonsa vaikeissa olosuhteissa. Tunnen, että Hän on valmistellut minua johtajaksi, joka voi samaistua kärsiviin ihmisiin.”

”Toiveeni on, että Koreat voisivat yhdistyä jälleen. Meidän täytyy olla valmiita kohtaamaan kaikki sen esiin tuoma kärsimys. Niin monet lapset ovat kasvaneet ilman vanhempia ja perhettä. Haluan avata kirkon ja orpokodin huolehtimaan heistä. Haluan julistaa Jumalan sanaa ja antaa heidän elämäänsä toivon. En voi viivytellä osoittamasta kansalleni, mitä vapaus todella merkitsee. Vapaus Jumalassa – se on toivo, jota ei voi verrata mihinkään muuhun.”

Tuo toivo elää jo Pohjois-Korean uskovien sydämissä. ”Järjellä ajateltuna pitäisi olla mahdotonta, että maanalainen kirkko voi toimia noissa olosuhteissa. Mutta he ovat siellä, eivätkä he koskaan lakkaa rukoilemasta. Miksi Jumala ei tuhoa Pohjois-Koreaa? Koska Hänen lapsensa ovat yhä siellä, siitä olen varma. Toivon, että sinä ja jokainen Open Doorsia tukeva voisitte rukoilla Pohjois-Korean kristittyjen puolesta.”

* Nimi muutettu turvallisuussyistä

Nyt hän näkee Jumalan käden johdatuksen kaikkialla.