Uutiset
31.12.2020

Voimme menettää kokonaisen sukupolven – Kiinan kristityt nuoret kohtaavat kasvavaa vainoa

Jos kävit seurakunnassa teini-ikäisenä, olit varmaankin mukana myös nuorten kesäleireillä. Yövyitte ehkä teltoissa tai isossa huoneessa, joka oli täynnä kerrossänkyjä. Pelasitte pelejä ja lauloitte. Ehkä teit tällaisella leirillä ensimmäistä kertaa päätöksen seurata Jeesusta. Mutta poliisiratsiaa teidän ei todennäköisesti tarvinnut kokea.

Kiinassa viranomaisten tekemät ratsiat ovat todellinen vaara, jos seurakunta päättää järjestää nuorten leirin. Alle 18-vuotiaiden osallistuminen mihin tahansa kirkon järjestämään toimintaan on lainvastaista.

Simon*, Open Doorsin työntekijä, oli seurakunnan työntekijöiden apuna järjestämässä nuorten leiriä, kun poliisit ratsasivat sen. Hän kertoo: ”Leirin toisena päivänä viranomaiset keskeyttivät kaiken toiminnan ja pitivät ratsian. Kaikkien leiriläisten piti esittää henkilöllisyystodistuksensa, ja poliisit kirjasivat heidän tietonsa ylös.” Leirien pitäminen on aina ollut riski. Simon selittää, että kirkon työntekijät voivat joutua vaikeuksiin, he voivat saada sakkoja tai heidän omaisuuttaan voidaan takavarikoida, jos käy ilmi, että he järjestävät ohjelmaa nuorille. Sillä kertaa pastori sai onneksi viranomaiset vakuutettua, että kyseessä oli vain kokoontuminen, jossa netissä toisensa tavanneet nuoret lomailivat yhdessä. Viranomaiset poistuivat ja leiri sai jatkua. Mutta nuoret leiriläiset olivat melko järkyttyneitä siitä, mitä oli tapahtunut. ”Jotkut olivat hyvinkin peloissaan, toiset taas melko hämmentyneitä. He ajattelivat olevansa vain joukko rauhallisesti käyttäytyviä nuoria pitämässä hauskaa. Miksi viranomaisten pitäisi kieltää sellainen? Muutamat heistä turhautuivat tai tulivat jopa hyvin vihaisiksi. He kokivat, ettei viranomaisilla ollut mitään syytä toimia niin ja että nämä käyttivät valtaansa väärin.”

Simon ja pastori kokosivat nuoret yhteen keskustelemaan siitä, mitä oli tapahtunut ja miltä heistä tuntui. Joillekin leiriläisistä tämä keskustelu oli tärkeä oppimisen hetki. Simon kertoo: ”Muistan yhden nuoren tytön, joka oli hämmentynyt ja vähän peloissaankin eikä tiennyt mitä tehdä. Mutta keskustelun päätteeksi hän sanoi: ’Nyt tiedän, että voin olla rauhallinen ja tyyni, koska seuraan ainoaa todellista Jumalaa. Tiedän, että vainoa voi joutua kohtaamaan monin eri tavoin.’” Paikalla oli myös nuori mies, joka oli hyvin vihainen ja käyttäytyi jo melkeinpä väkivaltaisesti. Kun hän pystyi katsomaan tilannetta kokonaisuutena, hän ymmärsi, että hänen vihan tunteensa ei ollut oikeutettu. Hän ymmärsi, että se liittyi hänen temperamenttinsa heikkouteen ja että vasta kun hän olisi halukas tekemään parannuksen ja nöyrtymään Jeesuksen edessä, hän voisi saada todellisen rauhan sydämeensä. Keskustelimme kello kolmeen saakka aamulla, ja se oli paljon tehokkaampaa kuin pelkkä oppitunti vainoista, koska kyse oli todellisesta, koetusta tilanteesta.”

Salaisia kokoontumisia, uhkia ja haasteita

Ennen vuotta 2018 suurimmalla osalla Kiinan nuorista kristityistä oli vain vähän kokemusta vainoista. 2000-luvun alkupuolella Kiinan seurakunnat saivat nauttia suhteellisen vapaista oloista ja monille nuorille salaiset tapaamiset ja viranomaisten ratsiat olivat tuttuja vain vanhempien kristittyjen kertomuksista. Mutta kun uskonnolliset lait saatettiin lujakätisesti voimaan vuonna 2018, Kiinan nuoret kristityt alkoivat kohdata vainoa suoremmin. Vanhempien kristittyjen kertomukset salaisista tapaamisista tulivat todeksi, kun nuorten kokoontumisten oli pakko mennä maan alle. ”He käyttivät vaihtelevia tapaamispaikkoja, kuten kahviloita, puistoja ja jopa uskovien koteja”, Simon sanoo. ”Kokoontumiset toteutettiin pienissä ryhmissä, jotta niitä oli helppo liikutella paikasta toiseen ja ne pysyivät paremmin salassa viranomaisilta.”

Vainoa alkoi esiintyä myös kouluissa. ”Aina kun piti täyttää jokin ilmoittautumislomake, opettajat yrittivät saada heidät kirjoittamaan ”ei uskontoa” siihen kohtaan, jossa kysyttiin uskonnosta. Niitä koululaisia, jotka itsepintaisesti kirjoittivat uskonnokseen kristinuskon, uhkailtiin sillä, etteivät he voisi saada hyviä arvosanoja tai päättötodistusta.” Tämä on vakava haaste, koska Kiinassa nuorilla on todella suuri paine saada hyviä arvosanoja. Paine on niin kova, että myös jotkut kristityt vanhemmat haluaisivat lastensa pysyvän mieluummin kotona opiskelemassa kuin osallistuvan seurakunnan tapahtumiin.

Kiinan kristityillä nuorilla on myös samat kiusaukset kuin nuorilla muualla maailmassa: median ja materialismin houkutukset. Julianna*, toinen Open Doorsin työntekijä, kertoo: ”Kaikkien kohtaamiensa haasteiden vuoksi kristittyjen nuorten on vaikea löytää yhteyttä vanhempien kristittyjen kanssa. Aikaisemmilla sukupolvilla ei ole kokemusta nykynuorten ongelmista. Monet seurakuntien johtajat eivät ymmärrä heitä eivätkä pidä heidän tarpeitaan tärkeinä. He vain puhuvat ja opettavat Raamattua, mutta se jää pään tiedoksi, koska uusi sukupolvi ei pysty soveltamaan sitä arkielämässään.”

Uskovien nuorten tukeminen seurakunnissa

Koska viranomaiset yrittävät estää nuoria osallistumasta seurakuntien toimintaan ja yhteys vanhempien uskovien ja nuorten välillä on haasteellinen, on vaarana, että kokonainen nuorten uskovien sukupolvi menetetään. Teidän esirukouksenne ja tukenne mahdollistavat sen, että Open Doorsin työntekijät voivat työskennellä seurakunnissa varmistaakseen, että uskovat nuoret saavat tarvitsemansa tuen. Julianna sanoo: ”Haluamme tuoda uuden sukupolven tarpeet seurakunnan johtajien tietoisuuteen. Koulutamme myös nuorisotyöntekijöitä kohtaamaan ja opetuslapseuttamaan nuoria kiinnostavilla nykyaikaisilla tavoilla sekä opettamaan, kuinka he voivat soveltaa Raamatun opetuksia omaan elämäänsä. Järjestämme usein 20–30 nuorelle työpajoja tai leirejä, joiden ohjelman nuorisotyöntekijät toteuttavat meidän tuellamme ja käytännöllisen koulutuksemme avulla. On hyvin tärkeää, että seurakunnassa on nuorisotyöntekijöitä, jotka pystyvät vahvistamaan nuorten uskoa, jotta he voisivat pysyä lujina ja uskollisina kohdatessaan vainoa.”

Miksi sitten kouluttaa nuorisotyöntekijöitä? Miksi emme kouluttaisi suoraan nuoria? Julianna selittää: ”Haluamme, että seurakunnat pystyvät tekemään työn itsenäisesti eivätkä ole riippuvaisia meistä. Covid-19-pandemia on todellakin osoittanut hyvien paikallisten seurakunnan johtajien tärkeyden. He ovat paikan päällä, aina läsnä. Me emme pysty matkustamaan tällaisena pandemia-aikana.”

Luulemme tietävämme mitä he tarvitsevat

Usein yksi tärkeimmistä asioista, joita johtajat Open Doorsin koulutuksissa oppivat, on se, kuinka tärkeää on suhteiden rakentaminen nuoriin. Seurakunnan johtaja, pastori Ming* oli järjestämässä nuorten leiriä yhdessä Open Doorsin kanssa ja hän kertoi: ”Leirillä kahden tai kolmen ensimmäisen päivän aikana pyrimme vain rakentamaan luottamusta. Näytti siltä, että emme saaneet paljon aikaan, mutta sitten ymmärsin, että luottamuksen rakentaminen on välttämätöntä. Joskus olemme varmoja, että meillä on hyvää annettavaa nuorille, ja kuvittelemme tietävämme, mitä he tarvitsevat. Todellisuus kuitenkin on, että me emme tiedä. On todella tärkeää, että käytämme aikaa sen selvittämiseen, mitä he todella tarvitsevat, ja rakennamme luottamusta.” Pastori koki, että Open Doorsin koulutuksen ansiosta hänellä on enemmän osaamista ja välineitä tehdä työtä nuorten kanssa. ”Nykyaikaistettu opetuslapseusohjelma auttoi todella paljon. Se auttoi näkemään monia tapoja löytää yhteys nuoriin.”

Toiselle nuorten leirille osallistunut pastori kertoi leirin jälkeen: ”Ymmärsin, että saarnaaminen, opettaminen ja ojentaminen ovat Kiinan seurakuntien traditiota. Mutta jos ohitamme nuoren sukupolven tunteet, jos emme kunnioita heidän yksilöllisyyttään, voimme menettää kokonaisen sukupolven nuoria ihmisiä.”

”Kun meillä oli ollut leiri, jossa käytimme tätä uutta lähestymistapaa opetuslapseuttamiseen, nuoria tuli luokseni kyselemään: ’Milloin meillä voisi olla uudestaan tällainen leiri?’ He kokivat olonsa turvalliseksi ja rentoutuneeksi ja halusivat, että meidän kaltaisemme johtajat ymmärtävät heitä. Heidän sydämensä aukenivat, enkä koskaan kuullut mitään negatiivisia kommentteja, vain toiveita ja odotuksia uudesta leiristä.”

Joskus johtajat oppivat yhteyden rakentamista myös virheiden kautta. Erästä Open Doorsin leiriä johti kolme pastoria. He kuulivat nuoren tytön sanovan, että hän ei vielä ollut varsinainen kristitty, koska hän oli vasta äskettäin löytänyt uskon. Julianna muistelee: ”Välittömästi nämä kolme pastoria alkoivat ojentaa tyttöä ja korjata sitä, mitä hän oli juuri sanonut, lainasivat Raamatun jakeita ja yrittivät muuttaa hänen ajattelutapaansa. Pastorien puhe ärsytti tyttöä niin paljon, että hän halusi sulkea siltä korvansa eikä vastannut heille. Pastorit olivat puolestaan hyvin turhautuneita. Kun Open Doors myöhemmin purki tilannetta heidän kanssaan, he ymmärsivät, kuinka tärkeää on pystyä kuuntelemaan ja ymmärtämään nuoria ja puhua heille sellaisella tavalla, että löytyy yhteys, jonka kautta opetuslapseuttaminen voi tapahtua.

Jumala on enemmän kuin vain tietoa ja sanoja

Vaikka Open Doorsin tiimin pääasiallinen tavoite on kouluttaa nuorisotyöntekijöitä ja seurakuntien johtajia, sen järjestämät leirit ja työpajat vaikuttavat myös niihin osallistuneisiin nuoriin. Simon kertoo: ”Muistan leiriltä erään nuoren miehen, joka seurakunnan pastorin mielestä oli haalea kristitty. Leirin lopussa mies sanoi: ’Tämä leiri oli erilainen kuin tavalliset kokemukseni seurakunnasta, jossa pastorini toistuvasti ”lyö minua Raamatulla päähän”. Tällä leirillä olen saanut muistutuksen siitä, että Jumala on enemmän kuin vain tietoa ja sanoja. Usko on myös sydämestä lähtevä suhde minun ja Jumalani välillä.’ Näimme, että tämä nuori mies alkoi löytää yhteyden Jumalaan sen sijaan että olisi vain kokenut tulleensa seurakunnassa torjutuksi”, Simon kertoo.

Simon rakastaa nähdä sitä, kuinka usko tulee nuorille todeksi Open Doorsin työn välityksellä. ”On todella innostavaa nähdä, että heidän silmiinsä syttyy valo, kun he alkavat ymmärtää ja motivoituvat etsimään Jumalan antamaa kutsumusta elämässään. Tuntuu myös hyvältä nähdä, kuinka he löytävät identiteettinsä Jumalan lapsina ja että he voivat pysyä siinä lujina vainojenkin edessä. On myös uskomatonta, kuinka he löytävät uusia tapoja luoda ja rakentaa suhteita toistensa kanssa.”

Kiitos että seisot Kiinan nuorten uskovien rinnalla

Esirukouksesi ja tukesi auttavat Kiinan seurakuntia varustamaan nuoria, kun he kohtaavat kasvavaa vainoa. Kun he saavat oikeanlaista tukea ja kannustusta johtajiltaan, he kasvavat tulevaisuuden johtajiksi Kiinan seurakuntiin loistamaan Kristuksen valoa, mitä ikinä he kohtaavatkaan. Jatkathan rukousta Kiinan nuorten uskovien puolesta ja Open Doorsin tiimien puolesta, kun ne auttavat seurakuntia tukemaan heitä. Simon pyytää: ”Rukoilkaa puolestamme, että voisimme elää niin kuin saarnaamme ja voisimme opettaa nuoria ja heidän pastoreitaan esimerkillämme emmekä vain puheillamme. Itse en rukoile, että vainot poistuisivat, vaan rukoilen, että nämä nuoret voisivat nousta parempina, vahvempina ja uskollisempina kristittyinä vainoa koettuaan.”

Julianna sanoo: ”Rukoilen, että (nuorilla) ei olisi pelkästään pään tietoa Raamatusta vaan että he voisivat laittaa sen käytäntöön tietäen, mikä heidän identiteettinsä Kristuksessa on. Nuorisotyöntekijöille rukoilen, että he löytäisivät luovia tapoja tavoittaa nuoria. Rukoilen, että nuoret pysyisivät lähellä toisiaan, yhteydessä toisiinsa rohkaisten toinen toistaan kaikissa tilanteissa.”

*Nimi muutettu turvallisuussyistä

Lue lisää vainottujen kristittyjen tilanteesta.