Joukko kansainvälisiä uskonnonvapauden asiantuntijoita on lähettänyt USA:n presidentille avoimen kirjeen, jossa vaaditaan loppua Vietnamin hallituksen systemaattiselle ja jatkuvalle kristittyjen vainolle. 

“Hallitus häiritsee, uhkailee, vangitsee, kiduttaa ja murhaa kristittyjä ja muita uskonnollisia vähemmistöjä pakottaen heidät kieltämään uskonsa. Tuhannet ovat käytännössä vailla kansalaisuutta pelkästään uskontonsa takia”, toteaa kirjeen kirjoittamiseen osallistunut Kelsey Zorzi, ihmisoikeusjärjestö ADF internationalin uskonnonvapauteen liittyvän vaikuttamistyön johtaja. 39 kirjeen allekirjoittanutta henkilöä vaativat USA:n hallitusta nostamaan asian esiin tapaamisissa, jotka järjestetään maiden välisen diplomaattisuhteen 25-vuotisjuhlan kunniaksi.

Hanoin Kommunistinen puolue näkee kristityt Hmong- ja Montagnard-vähemmistöt “uhkana kansalliselle turvallisuudelle”. Vähemmistöt pakotetaan kieltämään uskonsa henkilöllisyyden menettämisen uhalla.

Näiden ryhmien haavoittuvuus paljastui COVID-19 viruksen pyyhkäistessä yli Vietnamin. Terveydenhuolto, tuettu asuminen ja sosiaaliturva ovat paperittomien ulottumattomissa.

Open Doorsin paikallinen kumppani kertoi viime kuussa, että 18 perheeltä Pohjois-Vietnamissa on kielletty valtion avustukset. Paikalliset viranomaiset sanoivat perheille: “Te olette kristittyjä, joten teidän Jumalanne huolehtikoon teidän perheistänne.”

Toisinaan hylkääminen tulee niiltä, jotka ovat lähellä. Toukokuun alussa eräs perhe karkotettiin kylästään kristillisen uskonsa takia, kumppani kertoo. COVID-19 viruksen aiheuttaman sulkeutumisen aikana vasta uskoon tullut pariskunta päätti kertoa sukulaisilleen ja naapureilleen uskostaan. Tämä johti pieneen mellakkaan, ja kyläläiset vaativat pariskuntaa lähtemään heti kolmen lapsensa kanssa. Heidän vanhempansa myös katkaisivat yhteydenpidon ja kielsivät heidät. Perhe ei saa palata kylään ja asuu toistaiseksi toisessa kylässä seurakunnan jäsenen luona.

Open Doorsin kumppanin ja asianosaisten nimet salataan turvallisuussyistä.

Vietnam on sijalla 21 Open Doorsin World Watch List 2020 -listauksessa 50 maasta, joissa on vaikeinta asua kristittynä.

FAKTAT
WWL 2020 sijoitus: 21
Vainoamisen syy: Kommunistinen ja etninen sorto.
Asukasluku: 97.5 miljoonaa
Pääuskonto: Buddhalaisuus

 

Liity postituslistalle!

Sähköposteissa rukousaiheita, uutisia ja tiedotteita.

Kiitos, olet liittynyt rukoussähköpostin saajaksi.