Uutiset
19.05.2020

MAURITANIA: Seitsemän henkilöä syytteessä islaminuskon pilkkaamisesta

Seitsemää aktivistia syytetään islaminuskon vastustamisesta sekä Allahin ja profeetta Muhammedin pilkkaamisesta. Jumalanpilkkasyytöksistä voi saada kuolemantuomion Mauritanian islamistisessa tasavallassa. Helmikuussa tuomari määräsi kuusi syytettyä vangittavaksi. Seitsemäs henkilö vapautettiin, mutta hän pysyy oikeuden valvonnassa, kertoo syytettyjen asianajaja Sidi Mohamed Ould Boukabar uutistoimisto AFP:lle. Kolme muuta ulkomailla oleskelevaa henkilöä asetettiin myös syytteeseen.

Kyseisiä henkilöitä syytetään kuulumisesta Mauritanian valtion uudelleenmuodostamista tukevaan järjestöön. Järjestön päämääränä on lopettaa vanhat, huonoon hallintoon ja epäoikeudenmukaisuuteen liittyvät käytännöt. Järjestö puoltaa sekularismia ja jopa kristinuskon julistamista, raportoi Mauritanian uutissivusto CRIDEM. Järjestöltä siepatuissa whatsapp-viesteissä pilkattiin islamin käskyjä ja koko uskontoa, uutissivusto ilmoittaa.

Mauritania on tiukentanut jumalanpilkkalakia vuonna 2018 ja näin ollen vaikeuttanut maassa elävien kristittyjen elämää. Maan 10 000 kristityn joukossa on myös pieni määrä entisiä muslimeja. Michael Bosch, Open Doorsin World Watch-yksikön vainoasiantuntija kertoo, että kristinusko nähdään Mauritaniassa länsimaisena vaikutuksena ja hallituksen vihamielisyys kristittyjä ja erityisesti käännynnäisiä kohtaan on suurta. Boschin mukaan kaikki, jotka puolustavat laajempaa uskonnon- ja ilmaisunvapautta ovat vaarassa joutua pidätetyksi.

Vuonna 2014 mauritanialaista bloggaajaa Mohamed Cheikh Ould Mkhaitiria syytettiin jumalanpilkasta. Blogissaan hän kritisoi islamia ja tapaa, jolla mauritanialainen yläluokka hyväksikäyttää uskontoa luodakseen maahan kastijärjestelmän. Sen avulla orjuus olisi mahdollista. Mkhaitir vapautettiin heinäkuussa 2019, hieman sen jälkeen kun hallitus oli muuttanut rikoslakia tehdäkseen kuolemantuomiosta pakollisen rangaistuksen jumalanpilkasta.

Kansainvälisesti Mauritanian tilanne ei juurikaan kiinnosta. Maa on World Watch 2020-listan sijalla 24. Tilanteen tuntemattomuus on pettymys maan kristityille, sillä Mauritania on yksi maailman vaikeimmista paikoista islamista kääntyneille kristityille.