YHDESSÄ KESTÄMME:

LEIRIT VAHVISTAVAT NUORIA USKOVIA MALESIAN AINOALLA KRISTILLISENEMMISTÖISELLÄ ALUEELLA

Muistan ensimmäisen kerran kun osallistuin kristilliselle nuortenleirille. Olin 14-vuotias ja todella innoissani saadessani olla ikäisteni kristittyjen nuorten ympäröimä. Kotikirkossani oli vain kourallinen muita teinejä, ja jos kerroin koulussa avoimesti uskostani, se johti usein kiusaamiseen ja hyljeksintään. Leirillä tapasin muita nuoria, jotka yrittivät elää elämänsä Jumalalle. Opetus ja yhteyden kokeminen auttoivat minua kasvamaan ja syvenemään uskossani, enkä enää tuntenut itseäni niin yksinäiseksi.

Tällaisena koin elämäni kristittynä teininä Englannissa, maassa, jossa kristinusko on valtauskonto. Voin vain kuvitella niiden kristittyjen nuorten kokemuksia, jotka osallistuvat Malesiassa Open Doorsin tukemille kristittyjen nuorten leireille. He elävät muslimienemmistöisessä maassa, jossa islam vaikuttaa yhteisöön voimakkaasti. Islam on lähes jokaisen osavaltion valtionuskonto, johon kääntymiseen voidaan painostaa. Jos esimerkiksi haluaa mennä naimisiin muslimin kanssa, täytyy kääntyä islamiin.

Malesia on muslimienemmistöinen maa.

Open Doors auttaa paikallisia kirkkoja järjestämään leirejä Itä-Malesian Sarawakin osavaltiossa, joka muodostaa osan Borneon saaresta. Sarawak on Malesian ainoa osavaltio, jossa ei ole virallista uskontoa ja jonka väestöstä enemmistö, 42 prosenttia, on kristittyjä. Muslimien osuus on 32 prosenttia.

Leirit antavat nuorille mahdollisuuden olla yhdessä ikäistensä uskovien kanssa ja oppia enemmän uskostaan. Yksi hiljattain leirille osallistunut nuori sanoi: ”On tosi mukavaa olla täällä. Ensimmäistä kertaa olen saanut laulaa ja ylistää yhdessä ystävieni kanssa.” Monille yhteyden ja oppimisen ajat merkitsevät myös uudistumista.

Leireillä nuoret kristityt kokevat, etteivät ole yksin.

”Olen oppinut Jumalasta ja hänen rakkaudestaan”

Sara on fantastinen esimerkki tästä. Hän on nuori tyttö Sarawakin osavaltion maaseutukylästä. Vaikka hänen kotisaartaan voidaan pitää paratiisina, hänen elämänsä oli kaukana idyllistä eikä hän ollut onnellinen. Koulukaverit tunsivat hänet päällepäsmärinä, joka kiusasi muita opiskelijoita.

Hiljattain Sara tuli nuortenleirille, jonka Open Doors järjesti yhdessä paikalliskirkon kanssa, ja hänen sydämensä muuttui täysin. Yhden kokoontumisen aikana Sara oivalsi, kuinka oli käyttäytynyt, ja häpesi sitä. Hän ymmärsi kiusaavansa toisia siksi, että koki alemmuutta. Sara kertoi, että negatiiviset ajatukset täyttivät jatkuvasti hänen mielensä.

Sara suostui, ja Adam johti hänet yksinkertaiseen rukoukseen. Kyynelten virratessa kasvoillaan Sara tunsi, kuinka taakka nostettiin hänen sydämeltään. Enää hän ei tuntenut itseään vihaiseksi, heikoksi tai surulliseksi vaan täyttyi todellisella ilolla, jollaista ei ollut ennen kokenut. ”Olen tosi kiitollinen tästä leiristä, koska olen oppinut tuntemaan Jumalaa ja hänen rakkauttaan. Olen löytänyt uuden identiteetin Jumalan lapsena,” Sara kertoo.

 

 

Köyhyyttä ja särkyneitä sydämiä

Itä-Malesiassa on paljon Saran kaltaisia nuoria, jotka taistelevat negatiivisten ajatusten ja huonon itsetunnon kanssa. Usein tämä johtuu siitä, että he ovat menettäneet yhteyden perheisiinsä. He tulevat maaseutukylistä, joissa ei ole kouluja, ja joutuvat muuttamaan kotoaan jo seitsemän vuoden iässä lähimpään sisäoppilaitokseen. Siellä he viettävät seuraavat 11 vuotta, joiden aikana pääsevät perheidensä luo vain koulun loma-aikoina. Jopa kotilomat ovat ylellisyys, johon kaikilla ei ole varaa. Nuorten ohjaaja Juniah kertoo: ”Venematka heidän kotoaan kouluun kestää kolmisen päivää ja maksaa noin 200 Malesian ringgitiä (yksi ringgit on noin 0,2 euroa). Monet perheet tienaavat vain 500 ringgitiä kuussa. Perheet eivät siten pysty kustantamaan lastensa kotimatkoja loma-aikoina. Kaikilla ei ole varaa ostaa edes kirjoitustarvikkeita lasten koulutöitä varten.”

 

Monet Itä-Malesian maaseudun lapset joutuvat vuosiksi eroon perheistään kouluaikanaan.

Ilman perheensä rakkautta ja tukea monet lapset taistelevat hyljätyksi tulemisen, yksinäisyyden ja vihan tunteiden kanssa. Heillä ei ole kristittyjä roolimalleja eikä siis ketään osoittamassa, kuinka Jeesuksen puoleen voi kääntyä etsimään apua ja lohtua. Jos lapsilla on tässä tilanteessa opettajana ystävällinen muslimi, joka jakaa heidän ongelmansa, lapset voivat kääntyä islamiin. ”Tunnen kirkostani kaksi opiskelijaa, jotka ovat kääntyneet,” Juniad kertoo. Jotkut nuoret lopettavat koulunkäynnin ja elävät tarkoituksetonta elämää, johon usein kuuluu alkoholi tyhjyyden täyttäjänä. Nuorilla on valtava tarve kohdata Jeesuksen rakkaus, kuten Sara kohtasi. ”Kristinusko voittaa rakkauden kautta. Tärkeintä on, että nämä lapset tietävät olevansa rakastettuja sydän särkyneenäkin, ”Juniad sanoo.

 

. ”Tärkeintä on, että nämä lapset tietävät olevansa rakastettuja.” – Juniad, nuorisotyöntekijä

”Olen todella kiitollinen”

Open Doors on järjestänyt Itä-Malesiassa jo kolmen vuoden ajan nuortenleirejä, jotka ovat auttaneet monia lapsia, teinejä ja nuoria aikuisia kasvamaan uskossaan ja oppimaan lisää Jeesuksesta.

 

Leiriläinen Debora

Yhden leirin aikana haastattelimme kolmea osallistujaa. Deborah kertoi: ”Pidän tästä leiristä. Se rakentaa minua hengellisesti. Vetäjät löytävät luovia tapoja kertoa, kuka ja millainen Jumala on. Esimerkiksi piirrämme ja maalaamme paljon. Se auttaa meitä muistamaan asioita Raamatusta.”

 

”Pidän tästä leiristä. Se rakentaa minua hengellisesti.” – Deborah

Muuan toinen osallistuja, Juliana, kiittää kaikkia, jotka ovat rukouksin ja lahjoituksin mahdollistaneet leirin toteutumisen. ”Olen tosi kiitollinen. Ilman tätä leiriä emme olisi koskaan voineet kokoontua yhteen ja opiskella. Leiri tarjoaa myös majoitusmahdollisuuden, mikä on tärkeää erityisesti kaukaa tuleville. Meillä on ruokaa ja vettä ja vieläpä kirjoitus- ja piirtämistarvikkeet, jotka auttavat oppimisessa.”

 

 

Klikkaa Soundcloud linkkiä ja kuuntele, kuinka pastori Lukas, Deborah ja Juliana kertovat kokemuksistaan nuorten leirillä.

 

Nämä nuoret tarvitsevat Jumalaa

Pastori Lukas* on yksi Open Doorsin tukemista nuortenleirin ohjaajista. Yhdessä muutaman muun ohjaajan kanssa hän kunnosti vanhan hostellin kurssikeskukseksi, jonne lapsia ja nuoria voidaan koota yhteen kristillisiin koulutustapahtumiin ja leireille. Pastori Lukasin tehtävänä on palvella syntyperältään itämalesialaisia nuoria, erityisesti niitä, joilla on taipumusta hakeutua vaikeuksiin. Hänellä itsellään oli nuorena paljon ongelmia siihen asti kun hän tuli Kristuksen seuraajaksi – uskon tie alkoi kristillisellä nuortenleirillä! Pastori Lukas toteaa: ”Raamattu kertoo Jeesuksesta, joka ei oleillut hurskaiden ja hyvien vaan särkyneiden ja tuhoutuneiden ihmisten kanssa. Nämä nuoret tarvitsevat Jumalaa. Siitä on tullut ensisijainen päämääräni.”

 

Pastori Lukas

 

Lukas kertoo nuorille Jeesuksesta, tuo heitä leireille ja opetuslapseuskoulutuksiin ja antaa heille luettavaksi malaijinkielisiä Raamattuja, Alkitabeja. Lukas jakaa kokemaansa: ”Raamattuja todella tarvitaan, erityisesti nousevan sukupolven keskuudessa. Tämän päivän malesialaiset nuoret tuntevat Jumalan Sanaa vähemmän kuin vanhempi sukupolvi. Mutta Raamattua (joko malaijin tai paikallisilla kielillä kirjoitettua) on monissa yhteisöissä vaikea saada käsiinsä, koska tämä maa tunnetaan islamilaisena maana. Ajatellaan, ettei ole hyvä levittää Raamattuja, vaikka oikeasti onkin.”

 

Leireillä nuoret voivat saada Raamatun omalla kielellään – useimmat ensimmäistä kertaa elämässään.

Itä-Malesiassa uskoviin suhtaudutaan joustavammin kuin lännessä, Malakan niemimaalla. ”Täällä meidän annetaan jakaa nuorille Raamattuja seminaariemme ja leiriemme aikana. Yli puolet näistä nuorista oli yllättyneitä nähdessään ensimmäistä kertaa Raamatun. Jotkut heistä suutelivat sitä. Heillä ei ole varaa hankkia Raamattua, ja kun he saavat sen meiltä, he ovat käsittämättömän kiitollisia: nyt heidän on mahdollista oppia tuntemaan Jeesus. He ovat todella onnellisia siitä.” Open Doorsin yhteistyökumppanina toimimiensa kolmen vuoden aikana Lukas on nähnyt nuorissa suuria muutoksia. ”Uskon, että jokainen voi muuttua, jos hänelle suodaan tarpeeksi aikaa, kärsivällisyyttä ja aitoa rakkautta.”

 

”Jokainen voi muuttua, jos hänelle suodaan tarpeeksi aikaa, kärsivällisyyttä ja aitoa rakkautta.” – Pastori Lukas

Kiitos tuestasi Malesian nuorille kristityille

Teidän tukenne ja rukouksenne mahdollistavat pastori Lukasin ja muiden hänen kaltaistensa työn. He tavoittavat Jumalan rakkaudella itsensä eristyneiksi ja yksinäisiksi tuntevia nuoria, vahvistavat uskovia nuoria pysymään kestävinä uskossaan ja antavat heille Jumalan Sanan heidän omalla kielellään.

Pastori Lukas pyytää esirukoustanne: ”Pyydän ja toivon, että rukoilette lisää vapaaehtoisia auttamaan meitä tässä organisaatiossa, erityisesti työssämme nuorten parissa. Toiveeni on, että Kristukselle uskolliset ihmiset vaikuttaisivat näihin nuoriin. Vapaaehtoisten apu on todella merkittävää.”

”Toinen esirukouspyyntöni koskee nuorten vanhempia: rukoillaan, että he suhtautuisivat avoimin sydämin lastensa elämässä näkemäänsä muutokseen. Meidän tulee rukoilla, että vanhemmat suhtautuisivat avoimemmin kristinuskoon, jota heidän lapsensa opiskelevat. Tämä on hyvin tärkeä rukousaihe.”

 

”Rukoilkaa puolestamma” -Juliana

Julianalta kysyimme, kuinka voisimme rukoilla Malesian nuorison puolesta. Hän vastasi: ”Rukoilkaa, että olisimme uskossamme vahvempia, myös muiden uskontojen ja jumalien keskellä.”

 

 

Pastori Lukas sanoo vielä: ”Haluan kiittää teitä. Kiitos kun rukoilette meidän malesialaisten puolesta ja annatte meille toivoa – toivoa siitä, että sallimme lastemme tulevan kristityiksi. Olemme kiitollisia joka kerrasta, kun olette tulleet tänne auttamaan ja tukemaan meitä. Tiedämme, että Jumala on kanssamme.”  

Alkuperäinen artikkeli: https://opendoorsinternational.exposure.co/last-ones-standing

*Nimet on muutettu turvallisuussyistä.