Uutiset
17.12.2019

Aasia on kristittyjen vainojen uusi keskus

Etelä- ja Itä-Aasiasta on nopeasti muodostumassa erityisen levottomia paikkoja kristityille, kertoo uusi raportti. Raportti on samansuuntainen tämän vuoden World Watch-listan kanssa. Myös siinä todettiin, että autoritääriset valtiot ja ultranationalismi vaikeuttavat yhä enemmän aasialaisten kristittyjen elämää.

Uuden raportin nimi on “Vainottuja ja unohdettuja?”, ja sen on kirjoittanut katolinen avustusjärjestö, joka auttaa vainottuja kristittyjä. Raportin mukaan kristittyjen tilanne on pahentunut viimeisten parin vuoden aikana erityisesti Burmassa, Kiinassa, Intiassa, Filippiineillä ja Sri Lankassa. Raportin toimittanut John Pontifex kirjoitti toisaalla, että uskovat ovat siellä täydellisesti myrskyn silmässä, koska heitä painostetaan useilta tahoilta.

Yksi esimerkki tästä on islamin radikalisoituminen. Parin viime vuoden aikana ISIS on menettänyt jalansijaansa Irakissa ja Syyriassa. Monet sen taistelijoista ovat muuttaneet muihin maihin järjestäytyäkseen uudelleen. He värväävät nyt uusia joukkoja eri puolilla Afrikkaa ja Aasiaa.

Viimeisten kolmen vuoden aikana ääri-islamistit ovat hyökänneet kolme kertaa valtavalla raivolla kristittyjä vastaan. Vuonna 2017 he piirittivät Marawin kaupungin Filippiineillä. Vuonna 2018 itsemurhapommittajat tuhosivat kolme kirkkoa Surabayassa Indonesiassa, ja tämän vuoden pääsiäisenä järjestettiin pommi-iskuja kirkkoihin Jolossa Filippiineillä sekä Sri Lankassa. Nyt näissä maissa pelätään, että ISIS-johtaja Abu Bakr al-Baghdadin kuolemasta seuraa epätoivoisten yksittäisten taistelijoiden kostoiskuja.

Open Doorsin World Watch -listaa tekevä Thomas Muller kommentoi asiaa näin: ”Radikaalit islamistijoukot ovat ahtaalla Lähi-idässä. Joskus heidät ajetaan pois jostakin paikasta tai heidän on pakko toimia maan alla. Siksi he etsiytyvät Etelä- ja erityisesti Kaakkois-Aasiaan. Siellä on paljon saaria, joilta löytyy runsaasti piilopaikkoja. Filippiinit on heikko valtio, kun taas Indonesiassa ja Malesiassa paikallisetkin muslimit ovat radikalisoitumassa.”

Samaan aikaan Kiinassa ja Vietnamissa käytetään kristinuskon kurissa pitämiseen uusia lakeja ja laajamittaista byrokratiaa. World Watchin listalla maailman 50:stä kristityille vaarallisimmasta maasta Kiina on 28. sijalla ja Vietnam 20. sijalla. Intia puolestaan on listan 10. sijalla ja Myanmar sijalla 18. Näissä maissa kristityt ovat ahtaalla sekä autoritäärisen valtiovallan että ultranationalistisen liikehdinnän takia.

Intia nousi ensimmäistä kertaa World Watch -listan kymmenen kärkeen tänä vuonna yhdessä Afganistanin, Pakistanin ja ennen kaikkea ykköspaikkaa pitävän Pohjois-Korean kanssa. Myös Indonesia, Laos ja Myanmar ovat viime vuosina hitaasti mutta varmasti jatkaneet kipuamistaan kohti listan kärkeä.