Lehdet
06.09.2019

Raportti kristittyjen vainoista Intiassa tammikuusta huhtikuuhun 2019

Monet tapaukset jäävät ilmoittamatta poliisille, eikä rikollisia rangaista. Tähän raporttiin vainoista on koottu yhteen Open Doorsin paikan päällä olevien tarkkailijoiden havaintoja, ja sen tarkoitus on auttaa lukijaa ymmärtämään tämän ongelman kasvua.

Raportin kattamana aikana tietoomme tuli 216 tapausta - tapaukset vaikuttivat 21930 ihmisen elämään.
Raportin kattamana aikana tietoomme tuli 216 tapausta – tapaukset vaikuttivat 21930 ihmisen elämään.

 

Lukuun sisältyvät sekä ne ihmiset, joihin vaino vaikutti suoraan, että ne, joihin se vaikutti epäsuorasti. Jos esimerkiksi perheen isä murhataan, perhe menettää ison osan toimeentulostaan, eli myös perheen lasketaan kärsineen vainosta.

2019 raportti Intian vainoista C
Intiassa tammikuusta huhtikuuhun 2019 kristittyjen vainot vaikuttivat 7094 mieheen, 7720 naiseen ja 7116 lapseen.
  • 183 murhan yritystä
  • 272 ihmistä suljettiin naapuriyhteisön ulkopuolelle
  • 303 ihmisistä kärsi psykologisesta vainosta
  • 101 ihmistä käännytettiin väkisin hindulaisuuteen
  • 21 jumalanpalvelusta keskeytettiin
2019 raportti Intian vainoista B
Raportointikauden aikana kolme kristittyä murhattiin, 105 pidätettiin, 609 hakattiin. Seurakunnan omaisuutta tuhottiin 11 tapauksessa.

 

Vuonna 2018 kaikki erään kylän kristityt kutsuttiin kylän yhteiseen kokoukseen, niin myös Kirti (nimi muutettu) ja hänen perheensä, jotka olivat kääntyneet hinduista kristityiksi. Kyläläiset uhkasivat hakkaavansa ne kristityt, jotka eivät kääntyisi jälleen hinduiksi. Kääntymisestä kieltäytyneiden käskettiin muuttaa pois kylästä.

Kirti ja hänen perheensä pysyivät salaa kristittyinä, mutta kyläläiset saivat tietää tästä. He lähettivät rosvojoukon hänen kotiinsa. Nämä polttivat perheen Raamatun ja virsikirjan, varastivat heidän ruokansa ja keittivät lisäksi ruoakseen heidän lemmikkieläimensä.

Myöhemmin, uhattuaan Kirtiä ja tämän perhettä edelleen monta kertaa, Kirtin perheen kristittyinä pysymisestä raivostuneet kyläläiset hyökkäsivät perheen kimppuun, minkä seurauksena Kirtiltä murtui selkänikama. Kyläläiset eristivät Kirtin perheen keskuudestaan ja kielsivät heitä ammentamasta vettä kylän kaivosta.

Eräänä yönä kyläläiset kokoontuivat hänen kotinsa ympärille ja murtautuivat sinne köydet käsissään. He veivät hänen miehensä pois ja kiduttivat tätä neljä päivää, minkä jälkeen he tappoivat tämän. He uhkailevat Kirtiä edelleen ja eristävät hänet muista kyläläisistä.