Lehdet Uutiset
01.05.2023

Nouse Afrikka: Ayuban tarina

Saharan eteläpuolisessa Afrikassa väkivaltainen vaino on ankarampaa kuin koskaan. Kristittyjä murhataan, raiskataan ja siepataan ennennäkemättömällä tavalla. On aika seistä Afrikan kristittyjen rinnalla – tukea heitä ja rukoilla heidän puolestaan.

Etäältä kuului laukausten kajahduksia. Kylmäävä uutinen kiersi kylää: Boko Haram oli tulossa. Ayuba*, 20-vuotias nuori mies, ja hänen veljensä ja sisarensa jättivät kaiken ja pakenivat henkensä edestä.

”Seuraavana aamuna kaikkialla oli hiljaista”, Ayuba kertoo. Hän oli viettänyt yön piileskellen pensaikossa sisarustensa kanssa. ”Kun lähestyimme kotia, näin maassa kolme ruumista. Tunnistin isäni hänen vaatteistaan. Menin hänen viereensä, pudottauduin polvilleni ja rukoilin.”

Sinä yönä ääri-islamilaiset terroristit tappoivat Nigerian koillisosassa yhdeksän kristittyä, joista yksi oli Ayuban isä. Terroristit olivat kysyneet, oliko hän muslimi vai kristitty. Isä ei halunnut salata uskoaan Jeesukseen ja vastasi olevansa kristitty. Hänet mestattiin siihen paikkaan.

”Toin kankaan peittämään isäni ruumiin. Kielsin sisaruksiani tulemasta, mutta he tulivat kuitenkin. Seisoimme ja itkimme”, Ayuba kertoo.

Kuolemanvaarassa

Pohjois-Nigeriassa tapettiin viime vuonna yli 4 600 kristittyä uskonsa vuoksi. Rikollisjoukkojen hallinnassa olevilla alueilla kaikki kansalaiset kokevat lisääntynyttä väkivallan uhkaa. Kristityt ovat kuitenkin usein aseellisten ryhmien erityisinä kohteina, sillä monet niistä ovat ilmoittaneet tavoitteekseen eliminoida kristittyjen läsnäolon maassa.

Eikä kyse ole vain Nigeriasta, sillä kristittyihin kohdistuva väkivalta on ennätyslukemissa koko Saharan eteläpuolisessa Afrikassa.

Tilastot ovat järkyttäviä. Vuonna 2022 yhdeksän kymmenestä uskonsa takia tapetusta kristitystä oli tältä alueelta. 2 700 siepatuista kristitystä 92 % asui Pohjois-Nigeriassa. World Watch List -raportin mukaan kahdestakymmenestä kristityille vaarallisimmasta maasta 13 sijaitsee Saharan eteläpuolisessa Afrikassa.

Ääriryhmät, kuten Boko Haram, Isis ja al-Shabaab, ovat osa jihadistiliikettä, joka pyrkii saattamaan islamilaisen šaria-lain voimaan koko maanosassa. Kristityt joutuvat väkivaltaisten tappojen, sieppausten, raiskausten ja uhkailun kohteeksi. Vaino on järjestelmällistä, laajalle levinnyttä ja julmaa.

Ayuban kohdalla tilanne ei päättynyt hänen isänsä murhaan. ”Muutama viikko hyökkäyksen jälkeen Boko Haram lähetti kylään luettelon ihmisistä, jotka he halusivat tappaa. Nimeni oli listalla”, Ayuba kertoo. Hänen ainoa vaihtoehtonsa oli paeta.

Ayuba keskustelee traumaterapeutin kanssa ulkona istuen suurien kivien päällä Afrikassa
Ayuba* keskustelee traumaterapeutin kanssa. Kuvassa ovat todelliset henkilöt tapahtuneiden asioiden jälkeen järjestetyssä valokuvaussessiossa.

Afrikan kirkkojen tukena

Afrikassa on tällä hetkellä enemmän kristittyjä kuin missään muualla maailmassa. Seurakunnat kasvavat, ja niiden jäsenet ovat iältään nuoria. Osassa Afrikkaa kristittyihin kohdistuva äärimmäinen ja jatkuva vihamielisyys kuitenkin vaarantaa kristillisen kirkon tulevaisuuden.

”Te kyllä tarkoititte minulle pahaa, mutta Jumala käänsi sen hyväksi”

1. Moos. 50:20

Kaikkien kristittyjen on nyt aika seistä afrikkalaisten veljien ja sisarten rinnalla. Meidän on rohkaistava ja tuettava vainottuja ja rukoiltava heidän puolestaan.

Open Doorsin näkynä on, että Saharan eteläpuolisen Afrikan kirkot voisivat kestää lannistumatta, löytää tapoja selvitä ja vaikuttaa ympäristöönsä. Viime vuonna Open Doors auttoi 400 000:ta alueella asuvaa kristittyä. Vuoteen 2027 mennessä haluamme tukea neljää miljoonaa kristittyä hengellisesti, fyysisesti ja henkisesti.

Tukesi ja rukouksesi ovat elintärkeitä. Kun seisot niiden rinnalla, jotka Ayuban lailla vaarantavat elämässään kaiken Jeesuksen vuoksi, se muuttaa heidän elämäänsä.

Vihasta anteeksiantoon

”Olin päättänyt, etten koskaan antaisi anteeksi ja että kostaisin isäni kuoleman. En pystynyt ajattelemaan muuta”, Ayuba sanoo. Hän oli täynnä raivoa ja vihaa – ei vain isänsä takia, vaan myös oman kadotetun nuoruutensa ja menetettyjen mahdollisuuksien vuoksi.

Open Doorsin Shalom-keskuksessa Nigeriassa Ayuba pääsi traumaterapiaan. Hän tiivisti oppimansa yhteen sanaan: anteeksianto. ”Päätin luopua vihasta ja saada rauhan. Opin jättämään kaiken Jeesukselle”, hän sanoo hymyillen.

Ayuba muistaa, miten Joosef joutui veljiensä pahoinpitelemäksi ja myymäksi. ”Te kyllä tarkoititte minulle pahaa, mutta Jumala käänsi sen hyväksi” (1. Moos. 50:20). Samalla tavalla Boko Haramin terroristit halusivat tuhota Ayuban uskon, mutta nyt hänen sydämensä on täynnä anteeksiantoa, rohkeutta ja rakkautta.

* Nimi on muutettu turvallisuussyistä, kuvat kuvituskuvaa pl. traumaterapeutin kanssa käyty keskustelu

Ayubaa esittävä näyttelijä katsoo kameraan taustalla vehreää Afrikan maata
Ayuba*, kuvituskuva.