Uutiset
04.04.2019

Kakon kulki Jumalan johdatuksessa

Kakonin taistelu uskon ja perheen puolesta

Kakon, 42, ei tiennyt 15 vuoteen aviomiehensä kristityksi kääntymisestä. Kun asia selvisi, Kakon oli pahoillaan ja ajatteli jopa eroavansa miehestään. Hän ajatteli: “Mehän olemme muslimeja. Kuinka hän voi kuvitella jättävänsä islamin totuuden ja tulevansa “kafiriksi” (pakana, henkilö, joka hylkää islamin opettaman jumalan)?”

Aviomies (Monir) halusi voittaa vaimonsa takaisin, mutta kuinka? Hän rukoili Jumalaa muuttamaan itseään ja omaa käytöstään, jotta vaimo näkisi, kuinka hyvä Jumala on. Jumala kuuli hänen rukouksensa.

Eräänä päivänä Monir riiteli veljensä kanssa. Sen seurauksena veli kaatoi tarkoituksella yhden puun heidän yhteiseltä maaltaan. Kakon oli varma, että hänen miehensä suuttuisi ja aloittaisi uuden riidan. Mutta Kakonin yllätykseksi hänen miehensä sanoi, ettei ole vihainen veljelleen ja että aikoo rukoilla tämän puolesta. Kakon oli hämmästynyt: onko hänen miehensä todella muuttunut Jeesuksen takia? Mies kertoi vaimolleen rukoilevansa myös hänen puolestaan.

Monir alkoi rukoilla ja lukea Raamattua ääneen, jotta Kakon kuulisi sitä. Jeesuksen opetukset alkoivat itää naisessa, sillä ne olivat niin erilaisia kuin mitä hän oli kuullut aiemmin. Hän avasi sydämensä ja halusi kuulla enemmän Jeesuksesta. Lopulta hän päätti ottaa Jeesuksen vastaan ja hänet kastettiin.

Nykyään hänet tunnetaan yhteisössään Jeesukseen uskovana. Tämä on johtanut vainoihin. Heidän perheensä eivät hyväksy pariskuntaa enää ja ovat katkaisseet välit heihin. Jopa Kakonin ystävät ja naapurit kohtelevat häntä nykyään eri tavalla. He kritisoivat ja pilkkaavat pariskuntaa. Kakon ja hänen miehensä ovat päättäneet muuttaa johonkin, jossa heitä ei tunnistettaisi kristityiksi.

Heidän 15-vuotias poikansa ei kyennyt hyväksymään vanhempiensa kääntymistä ja aikoi pysyä muslimina. Hän kieltäytyi puhumasta vanhempiensa kanssa. Kakon kertoo olleensa pettynyt ja surullinen menetettyään sukulaisensa ja jopa poikansa. Vanhemmat alkoivat rukoilla poikansa puolesta. Kakon kertoo, että oli hetkiä, jolloin hän koki menettäneensä uskonsa Jumalaan. Mutta Jumala nosti hänen mieleensä Filippiläiskirjeen jakeen 4:19: ”Hän antaa meille kaiken, mitä tarvitsemme, Kristuksen Jeesuksen tähden.” Pariskunta rohkaisi toisiaan pysymään toivossa. He uskoivat, että eräänä päivänä heidän poikansa tulisi tuntemaan Jeesuksen.

Vuonna 2015 Kakon sai mahdollisuuden osallistua Ananna-opetuslapseuskouluun. Hän jakoi rukousaiheen pojastaan sisarille ja nämä rukoilivat pojan puolesta. Koulutuksen jälkeen hän kertoi pojalleen, että uskovat voivat jättää kaikki huolensa Jumalalle. Vanhemmat alkoivat myös lukea Raamattua yhdessä ääneen, jotta poika kuulisi Jumalan Sanaa. Sen avulla poika alkoi saada entistä enemmän tietoa Jeesuksesta ja Hänen suunnitelmastaan koko maailman pelastumiseksi. Kymmenen vuoden pitkällisen rukouksen jälkeen heidän poikansa päätti ottaa Jeesuksen vastaan.

Sittemmin Kakon valmistui opetuslapseuskoulusta ja nykyään hän opettaa muita. Yksi oppilaista, Monifa, kertoi, kuinka hän tuli tuntemaan Jumalan Kakonin kautta. Monifa oli aiemmin käyttäytynyt äkkipikaisesti, ja tämän takia hänen miehenesä ja tämän suku eivät pitäneet naisesta. Ananna-koulun opetusten kautta hän alkoi kuitenkin muuttua. Häneen laskeutui sisäinen rauha. Myös hänen perheensä huomasi muutoksen. Aviomies kysyi syytä muutokseen ja Monifa kertoi, että Jeesus oli muuttanut hänen asennettaan ja antanut hänelle rauhan. Aviomies ei kieltänyt Monifaa osallistumasta opetukseen, vaan jopa rohkaisi vaimoaan ja osoitti itsekin kiinnostusta Jeesusta kohtaan. Monifa pyytää toisia rukoilemaan puolestaan, että hänen elämänsä voisi muuttua merkityksellisempään suuntaan ja että hänen perheensä pelastuisi.

Kakonin uudet naapurit eivät tienneet heidän olevan kristittyjä ennen Ananna-koulua. Kakonin veli sai tietää perheen uskosta, ja päätti katkaista kaikki siteet siskoonsa. Kakon yritti keskustella veljensä kanssa ja saada hänet ymmärtämään, miksi he seuraavat Jeesusta. Veli ei halunnut kuunnella.

Kakon kieltäytyy luopumasta uskostaan ja jatkaa muiden opettamista. Hän turvautuu Jumalaan ja Jumalan lupaukseen
“Herra itse kulkee sinun edelläsi. Hän on sinun kanssasi, hän ei jätä sinua yksin eikä hylkää sinua. Älä lannistu, älä pelkää.” (5. Moos. 31:8)

Kakon pyytää rukousta veljensä puolesta, että Jumala muuttaisi hänen mieltään ja osoittaisi hänelle totuuden. Kakon toivoo olevansa esimerkkinä ja todistuksena myös kaikille sisarilleen, jotta nämäkin pelastuisivat. Lopuksi hän kertoo luottavansa edelleen Jumalaan, sillä Jumala voi muuttaa kaiken mahdottoman mahdolliseksi.

Valokuvaajan silmin

Ammattivalokuvaaja Julia (nimi muutettu) oli mukana jutun teossa. Hän kertoo kokemuksistaan Kakonin seurassa: “Kun saavuimme hänen kyläänsä, herätimme paljon huomiota. Ihmiset tulivat kodeistaan seuraamaan, mitä ulkomaalaiset aikovat tehdä. Paine kristittyjä kohtaan tässä köyhässä, ylikansoitetussa maassa, tulee lähinnä yhteisöjen taholta. Huomasin heti, että täällä on vaikea pitää salaisuuksia.

”Meidät toivotettiin kuitenkin lämpimästi tervetulleiksi. Kakonilla on ihana perhe. He olivat aluksi ujoja, mutta me tunsimme silti olomme kotoisaksi. Pöydässä oli ruokaa koko viikon tarpeiksi! Myöhemmin aloimme keskustella Kakonin kanssa.

”Oli vaikea uskoa, että hän ei tiennyt miehensä uskoontulosta 15 vuoteen. Välillämme oli kielimuuri, mutta kun katsoin ympärilleni, näin edessäni ikkunan, joka symbolisoi perheen koko tilannetta: kalterit ikkunan ympärillä saivat kodin tuntumaan vankilalta. Tämä perhe ei voi kertoa uskostaan avoimesti ja heidän täytyy olla hyvin varovaisia. Kakonia katsellessa ei arvaisi tämän pienen, nöyrän naisen johtavan opetuslapseuskoulua. Mikään ei pidätä häntä – eivät edes kalterit. Hänen aviomehellään on myös tärkeä rooli seurakunnassa.”

”Yritin kuunnella Kakonin tarinaa, kun sitä käännettiin minulle, mutta jotkut asiat eivät aukene toiselle kielelle. Kuuntelin tarkkaavaisesti samalla, kun silmäni vaeltelivat ympäri huonetta. Katselin Kakonin lapsia ja mietin, millaisia seurauksia tällä kaikella on heidän kohdallaan. Vanhempien valinnan takia koko perhe on vaarassa joutua vainotuksi, hylätyksi, kidutetuksi ja vielä pahempaa. Koko perhe on siis tavallaan kaltereiden takana.”

”Katsoin lamppua, joka loi valoa huoneeseen. Se oli kuin pyhä valo, joka loistaa pimeydessä. Jumalan läsnäolo tuntui tässä kodissa ja valaisi kirkkaasti ikkunan läpi. On totta, että valo loistaa parhaiten pimeydessä. Yhtäkkiä huomasin, että Kakon ja minä pidimme toisiamme kädestä. Hän ei ymmärtänyt puhettani enkä minä hänen. Mutta tunsimme toistemme lämmön.”

”Rukoilin hiljaa: ’Voi Herra, anna voimasi tulla Kakonin ylle, ja anna hänen palvelevan ja rakastavan sydämensä olla esimerkkinä ja ilona kaikille hänen lähellään eläville. Anna hänen puhua sanoja, jotka rakentavat hänen oppilaitaan. Rakas Herra, pidä tämä perhe turvassa ja sydäntäsi lähellä.’ ”

 

Bangladesh on World Watch List 2019 sijalla 48. Lue lisää.

Neljä asiaa Bangladeshista

Bangladesh sijaitsee Intian ja Myanmarin välissä. Väestöstä 90 % on muslimeja, 9 % hinduja ja vain 0,5 % kristittyjä. Bangladesh on sijalla 41 World Watch 2018-listalla. Kristityiksi kääntyneet muslimit joutuvat vakaviin vaikeuksin perheensä ja sukunsa taholta. Heidät saatetaan pakottaa eroamaan avioliitosta, heitä hakataan ja vangitaan. He voivat tulla karkotetuksi yhteisöstään.