Olen viime aikoina lukenut vaikuttavia elämäkertoja rohkeista ihmisistä: Äiti Teresa, Richard Wurmbrandt, Corrie ten Boom, Dietrich Bonhoeffer ja Johannes Paavali II ovat kaikki jättäneet suuren jäljen tälle pallolle. Politiikassa mukana olleena minua kosketti erityisesti brittiläinen poliitikko William Wilberforce (1759–1833), joka sai sinnikkyydellään läpi orjuuden lakkauttamisen.
Hän oli maansa nuorin parlamentin jäsen tultuaan valituksi alahuoneeseen 21-vuotiaana. Pian tämän jälkeen hän tuli hengelliseen herätykseen, ja vastakääntyneenä oletti, että se saattaisi merkitä likaisena pidetyn politiikan taakseen jättämistä. Onneksi kokenut kristitty ystävä ei rohkaissut häntä siihen vaan kannusti pohtimaan, entä jos hän olikin politiikassa jotain tärkeää tehtävää varten.
Wilberforce kysyi Jumalalta, mitä hänen kannattaisi tehdä ja sai mullistavan ajatuksen: hänen piti panna loppu orjakaupalle ja orjuudelle, vaikka niitä pidettiin tuolloin itsestäänselvyytenä ja taloudellisena välttämättömyytenä. Tehtävä ei ollut helppo, ja hän joutui myös naurunalaiseksi. Joka vuosi 18 vuoden ajan hän teki aloitteen orjakaupan lakkauttamisesta, kunnes se meni läpi vuonna 1807. Ja samana päivänä, kun Wilberforce kuoli, hän ehti saada sairasvuoteelle tiedon, että maan parlamentti oli juuri kieltänyt koko orjuuden ylipäätään. Mikä elämäntehtävä ja täyttymys!
Wilberforce tuotti minulle oivalluksen. Hänellä oli arvostettu asema, ja sen sijaan että olisi luopunut siitä uskonsa tähden, hän ymmärsi tehdä jotain kenties vielä vaativampaa: hän luopui asemansa arvomaailmasta ja pelisäännöistä. Hänen kerrotaan myös kieltäytyneen ministerintehtävistä, sillä tuo yksi tehtävä, jonka Jumala oli hänen sydämelleen antanut, kuumotti mielessä.
Raamattu on täynnä kertomuksia ihmisistä, jotka ovat päässeet vallan ylimpiin piireihin, ja joutuneet asemansa myötä tekemään valintoja. Ester on yksi vaikuttava esimerkki. Hän pääsi sattuman kautta korkeaan asemaan kuninkaan puolisoksi, mutta oli salannut juutalaisen alkuperänsä. Kun juutalaisia alettiin vainota valtakunnassa, Ester joutui ratkaisijan paikalle. Hän ainoana voisi kääntää hallitsijan pään, mutta siihen liittyi valtava henkilökohtainen riski – laki mahdollisti kuolemantuomion sille, joka lähestyi kuningasta ilman kutsua. Ester päätti ottaa tuon riskin. Hän ymmärsi olennaisen: hän ei ollut palatsissa pysytelläkseen siellä hinnalla millä hyvänsä, oman asemansa turvatakseen. Hän oli siellä muita varten.
Olen ihaillut Esterin rohkeutta ja liittänyt sen politiikkaan: kunpa siellä olisi aina estereitä ja kunpa itsekin voisin olla sellainen, joka on valmis panemaan totuuden puhumisen etuoikeutetun aseman edelle. Vasta luettuani Tim Kellerin kirjan Hyvää työtä tajusin, että Esterin haaste koskee meitä kaikkia päivittäin. Me länsimaiseen hyvinvointiin ja vapauteen kasvaneet olemme itse kukin omissa palatseissamme. Ulkopuolella on monia, joita voisimme auttaa asemastamme käsin.
Meille on annettu paljon, ja Jumala kutsuu meitä panemaan sen peliin toisten hyväksi.
– Eija-Riitta Korhola
