Saree (nimi muutettu) on 12-vuotias, hoikka ja pitkä tyttö Intian maaseudulta. Hän kantaa raskasta taakkaa. Pari kuukautta aiemmin hänen vanhempansa pakottivat hänet valitsemaan heidät tai Jeesuksen.
Tapasin Sareen Open Doorsin työntekijän ja paikallisen kirkon kautta. Kohtasimme turvallisessa paikassa, kaukana hänen kotikylästään.
Aloittaessani työn Open Doorsilla 15 vuotta sitten huomasin monien hyökkäysten kohdistuvan pastoreihin, sittemmin myös muihin kristittyihin. Nyt vaikuttaa siltä, että on lasten vuoro. Raporttien mukaan lapsia on lyöty, joskus jopa raiskattu tai tapettu, useinkaan ei heidän oman uskonsa vaan vanhempien uskon tähden.
”Sinä et ole enää tyttäremme, isäni sanoi.”
Sareen tapaus on tosin vähän erilainen. Hän tuli uskoon sen jälkeen, kun hän oli ollut käytännössä kuuro monta vuotta. “Minua kiusattiin koulussa kuurouden tähden”, hän sanoi minulle hiljaisella äänellään. “En voinut myöskään opiskella koulussa kunnolla. Minun vanhempani yrittivät kaikkensa, että parantuisin. Menimme sairaalaan, hindujen temppeleihin ja jopa ihmisten luo, jotka harjoittivat noituutta. Mikään ei auttanut.”
Lapset saavat tulla Jumalan luo
Sareen täti lähestyi tyttöä eräänä päivänä. Hän sanoi: “Sinun perheenjäsenesi eivät usko todelliseen Jumalaan. Mutta minä uskon. Tule minun kanssani. Jumalani parantaa sinut.”
Se oli ensimmäinen kerta, kun Saree astui kirkkoon. “Ihmiset lauloivat lauluja ja saarnaaja opetti Herran Sanaa. Kuulin hieman, ja laulut tekivät minut iloiseksi. Saarnan jälkeen pastori ja muutamat ihmiset rukoilivat puolestani. Kun he rukoilivat, äänet voimistuivat ja voimistuivat. Tunsin myös jotain tulevan minuun. Se oli Jumalan olemassaolo. Äänet tulivat todella tarkoiksi. Pystyin kuulemaan kaiken. Olimme todella onnellisia parantumisestani. Täti toi minut kotiin ja kertoi, mitä minun tulee tietää Jeesuksesta. Sitten hän kertoi minun äidilleni Jeesuksesta Kristuksesta.”
Sinun Jumalasi ei ole meidän Jumalamme
Sareen äiti sanoi Sareen tädille: “Sinun Jumalasi ei ole meidän Jumalamme. Me emme ala uskomaan sinun Jumalaasi. Ihmisiä kuolee myös sinun kirkossasi, joten emme mene siihen kirkkoon. Meidät voidaan potkia ulos kylästä. Me emme pysty ostamaan mitään ruokaa tai juomaa ja kukaan ei tule puhumaan meille.”
Tästä on nyt kulunut vuosi. Saree kävi monta kertaa salaa kirkossa. Hänen veljensä ja isänsä löivät melkein aina kirkossa käynnin vuoksi. “Noin kolme kuukautta sitten heillä tuli mitta täyteen. He löivät ja potkivat minua pahasti. Sitten he antoivat minulle vaatteita ja työnsivät minut ovesta ulos. ’Sinä et ole enää tyttäremme’, isäni sanoi.”
Sareen asunnon portailla keskustelemassa toisen kristityn naisen kanssa
Saree lähti kristityn tätinsä luo. Hän sai rahaa tädiltään ja käveli kymmenen kilometriä, sitten hän meni bussilla toiset kymmenen kilometriä päästäkseen toisen kristityn tädin taloon. Hän menee ainoastaan kirkkoon.
Päästä hänet irti!
Ei mennyt kauaa, ennen kuin hänen äitinsä tuli paikalle. Hän pyysi Sareeta tulemaan kotiin. Saree ei halunnut mitään muuta kuin palata kotiinsa. Se oli virhe. Hänen 22-vuotias veljensä aloitti uhkailut. “Jätä Jeesus Kristus!” hän sanoi lyödessään häntä kepillä ja kengillä.
”Kun sinut on pelastettu epäjumalanpalveluksesta, pahoista hengistä tai kauheista sairauksista – tai kaiken tämän yhdistelmästä – sinä et halua mennä takaisin vanhaan elämääsi.”
“Minä en jätä Jeesusta”, Saree vastasi. Hänen vanhempi siskonsa yritti vetää veljeä pois Sareen luota. “Hän menee ainoastaan kirkkoon. Päästä hänet irti!” Viimein veli päästi Sareen irti. Pian tämän jälkeen Saree palasi takaisin tätinsä luo.
Saree ei voi jättää Jeesusta. “Mietin yhteyttä sunnuntain jumalanpalveluksessa, kun olen masentunut. Uskon sisar sanoi minulle: ’Älä jätä Jeesusta.’ Hän rohkaisi minua Jumalan Sanalla. Se vahvisti minua.” Tuskasta huolimatta näyttää siltä, että hänellä on se selittämätön ilo, mistä Raamattu puhuu, ilo, jonka ainoastaan vapahdettu sielu voi kokea ja joka voi tulla vain Jumalasta.
Saree muistuttaa minua siitä, mitä olen oppinut muilta hindutaustaisilta kristityiltä: ”Kun sinut on pelastettu epäjumalanpalveluksesta, pahoista hengistä tai kauheista sairauksista – tai kaiken tämän yhdistelmästä – sinä et halua mennä takaisin vanhaan elämääsi.”
“Koska minua vainotaan, en voi mennä kouluun. Rakastan ja ikävöin perhettäni, mutta he eivät hyväksy minua. Jumala on sanonut, ettei Hän ikinä jätä tai hylkää meitä. Hän on meidän parantajamme. Rukoilkaa perheeni puolesta, että Jumala johdattaisi heidät pelastukseen. Rukoilkaa etenkin veljeni puolesta.”
