Lehdet
01.03.2022

Vahvana vaarallisen vainon keskellä

Kristittyihin kohdistuva vaino on kasvanut ennennäkemättömällä vauhdilla Saharan eteläpuolisessa Afrikassa. Väkivalta jättää jälkeensä ihmisraunioita ja vahingoittaa seurakuntia. Tämä voi kuitenkin muuttua: tänä pääsiäisenä voit olla kasvattamassa toivoa.

Koko ajan oltava varuillaan

Nigeriassa hyökkäykset kristittyjä kohtaan ovat summittaisia ja raakoja. Viime vuonna yli 4 500 kristittyä tapettiin, useita tuhansia kidnapattiin ja satoja seurakuntia suljettiin. Vaino on kiihtynyt, eikä sen laantumisesta näy merkkiäkään. Nigeria on noussut World Watch -listalla kaksi sijaa ja on nyt maailman seitsemänneksi vaarallisin maa kristityille.

On uuvuttavaa elää vaarallisessa ja tulenarassa tilanteessa, jolloin missään ei ole turvallista. Maan pohjoisosissa Boko Haramin kaltaiset ääriryhmät pitävät tähtäimessään seurakuntia, kyliä ja yhteisöjen johtajia. Etelämpänä fulbe-militantit kylvävät kauhua ja valtaavat alaa. Tilanne on sama ympäri Saharan eteläpuolista Afrikkaa.

Tappava hyökkäys

Oli yö, kun Boko Haram hyökkäsi Pohjois-Nigeriassa sijaitsevaan Guyakun kylään. Astuessaan ulos kodistaan pastori Andrew näki palavien rakennusten roihuavan pimeydessä. Kylän toisella puolella kolmen lapsen yksinhuoltajaäiti Charity keräsi lapsensa ulos.

Charity traumatisoitui hyökkäyksestä; hänen lapsensa olivat kateissa kaksi viikkoa.
Charity traumatisoitui hyökkäyksestä; hänen lapsensa olivat kateissa kaksi viikkoa.

Yhdessä he juoksivat kohti vuoria. Paniikki ja hämmennys olivat valtavat. Kaksi Charityn lapsista katosi. Kylässä militantit tappoivat kristittyjä ja polttivat koteja.

Asukkaat kyykkivät luolassa, hiljaa ja piilossa. Charity kuiskasi kahden lapsensa nimet pimeyteen, mutta vastausta ei kuulunut. Samaan aikaan pastori Andrew rukoili: ”Jumala vahvista kyläläisteni uskoa, että he pitäisivät uskostaan tiukasti kiinni, vaikka heidät siepattaisiin.”

Menetys ja suru

Yö oli pelottava ja aamulla aurinko paljasti tuhon. Lähes jokainen koti oli ryövätty ja poltettu, moni uskova oli kuollut ja Charityn lapset olivat yhä kateissa. ”En voinut syödä tai juoda”, Charity kertoi, ”koska mitä hyötyä ruoasta on minulle, jos lapseni ovat kuolleet?” Pastori Andrew lisäsi: ”Me menetimme kaiken.”

”Hyökkäys teki sydämiimme parantumattoman haavan.”

Toivo nousee

Hauta ei kuitenkaan pidätellyt Jeesusta ensimmäisenä pääsiäisenä, eikä pimeys voi estää toivoa nousemasta. Charityn rukouksiin vastattiin kaksi viikkoa hyökkäyksen jälkeen, kun hänen kaksi lastansa palasivat kotiin. ”Se tuntui uudelta aamunkoitolta”, Charity sanoo.

Moni uskova muutti pois, mutta Charity päätti jäädä Guyakuun pastori Andrewin ja muutaman muu kanssa. Yhdessä he ryhtyivät rakentamaan kylää uudelleen. He keräsivät keppejä ja palaneita metallilevyjä. Jumala herätti seurakuntansa kuolleista. Palaneista sinkkilevyistä kootun katon alla tämä uskollinen seurakunta kokoontui jälleen yhteen.

Pastori Andrew
”Kristityt pakenivat kodeistaan, kun Kun Boko Haram hyökkäsi kyläämme. Menetimme aivan kaiken”, sanoo pastori Andrew

Käännös kohti parempaa

Sinunkin tukesi ja esirukouksesi ovat auttaneet kääntämään tämän yhteisön elämän paremmaksi. Yhteistyökumppanimme menivät paikalle heti hyökkäyksen jälkeen vieden mukanaan hätäapua, ruokaa ja apua jälleenrakennukseen. Sinun huolenpitosi antoi voimaa pastori Andrewille ja rohkeutta koteihinsa palaaville kristityille.

Nigeria on noussut Open Doorsin World Watch -listan sijalle 7.

Tuellasi voimme antaa myös elintärkeää traumaterapiaa, joka auttaa ihmisiä löytämään todellisen toipumisen Jeesuksesta. Charity sanoo: ”Boko Haramin hyökkäys teki sydämiimme parantumattoman haavan… Mutta te olette antaneet meille toivon elämästä tulevaisuudessa.”

Nyt Charity auttaa toisia vainon kokeneita; sinun tukesi oli siunaus hänelle, ja nyt hän haluaa antaa takaisin.

Voit auttaa Charityn kaltaisia vainon traumatisoimia ihmisiä tänä pääsiäisenä. Voit seistä pastori Andrewin kaltaisten johtajien rinnalla ja nähdä toivon nousevan. Voit olla mukana tuomassa muutosta Nigeriaan ja Saharan eteläpuoliseen Afrikkaan.

Sinun rukouksesi ja pitkäaikainen tukesi voi nostaa esiin toivon tänä pääsiäisenä.

RUKOILE

  • Kiitä siitä, että Charity ja hänen lapsensa rakentavat elämäänsä uudestaan ja siunaavat muita uskonsa kautta.
  • Pastorit ovat usein hyökkäysten kohteina Nigeriassa, joten rukoile Jumalan suojelusta pastori Andrewille hänen johtaessaan seurakuntaansa vainon keskellä.
  • Pyydä Jumalaa vahvistamaan seurakuntaansa kestämään painostusta ja kasvamaan uskossa. Rukoile, että toivo saisi nousta Saharan eteläpuolisessa Afrikassa.

LAHJOITA

  • 40 € auttaa naisia saamaan koulusta, jotta he voivat tukea perheitään.
  • 100 € auttaa hankkimaan suojan paenneelle kristitylle perheelle.
  • 145 € auttaa väkivallan uhreja rakentamaan elämänsä uudelleen traumaterapian kautta.

Lahjoittaa voit tämän linkin kautta: lahjoita.opendoors.fi/auta-vainon-traumatisoimia

KIRJOITA

Vieraile osoitteessa opendoors.fi/charity kirjoittaaksesi Charitylle rohkaiseva kirje.