Videot
27.07.2023

Uutta luomassa: Irakilainen Farah näkee kauneuden tuhonkin keskellä

Vuonna 2014 Farah joutui pakenemaan perheensä kanssa Isisin hyökkäystä. Isis tuhosi iskussa kaiken.

Kolme vuotta myöhemmin perhe pääsi palaamaan ja ryhtyi kunnostamaan kotiaan. Open Doorsilta saatu mikrolaina antoi heille mahdollisuuden käynnistää yritystoiminta uudelleen ja pärjätä omillaan.

Kristittyjen määrä Irakissa on vähentynyt dramaattisesti sodan ja vainon seurauksena. Vuoteen 2003 asti maassa asui noin 1,5 miljoonaa kristittyä, mutta enää jäljellä on 164 000 (0,4 % väestöstä). Kristittyjen aiemmasta yhteisöstä yli 80 % jätti maan Irakin sodan ja Isisin valtakauden vaikutusten myötä.

Farah perheineen on kuitenkin päättänyt jäädä ja olla rakentamassa maataan uudelleen.

Lue lisää irakilaisten kristittyjen tilanteesta.

YouTube video

Seuraa meitä Youtubessa.