Matkalla tapaamaan lapsia
Kello on 7 aamulla, kun nautimme pikaisen, paikallisen aamiaisen: jauhettua, mausteista kanaa riisinuudelien kera höyryävässä liemessä. Ruoka on niin herkullista, että on pakko ottaa santsikierros. Kymmenen minuutin päästä meidät kiidätetään satamaan, jossa kiireiset veneenkuljettajat kuljettavat turisteja ja paikallisia. Viiden naisen joukko yrittää kaupitella meille hattuja. “Matka on pitkä ja kuuma”, he sanovat. Kieltäydymme kohteliaasti kaupoista, sillä meillä on jo lippikset. Sen sijaan paistetut pikkuherkut kelpaavat. Tiimitoverimme Lacy* ostaa kolme pussia. ”Voimme myöhemmin ruokkia lintuja”, hän selittää. Veneenkuljettaja jakaa keltaiset pelastusliivit, kun kapuamme veneeseen kahden työtoverimme ja isäntämme, pastori Yangin* kanssa.
Maisemat ovat upeat. Katselemme paalujen varassa seisovia taloja, kalastajia työssään ja ilmassa kirkuvia lokkeja. ”Tämä on vahvasti buddhalaista aluetta”, kertoo meille tukeva, silmälasipäinen pastori Yang. Hän puhuu kokemuksesta. Hän on joutunut muuttamaan kaupungista, koska hän on puheillaan ärsyttänyt liian montaa kaupungin buddhalaisista.
Pastori Yang on toiminut alueella 40 vuotta tehden sitä, mihin kokee saaneensa Jumalalta kutsun, eli saarnaten ja evankelioiden. Hän rakastaa työtään, vaikka se ei ole aina helppoa.
“Kun vielä asuin täällä, munkit painostivat kylänvanhimpia häätämään minut monta kertaa”, Yang kertoo. ”Kotiani heitettiin kivillä ja ammuttiin lingolla kahdesti viikossa. Viranomaiset määräsivät minut luokseen ja ainakin viidesti pakottivat minut allekirjoittamaan lupauksen, että luopuisin kristillisestä työstä.”
Pastori Yangin mukaan jotkut asukkaat säälivät häntä ja ottivat hänet kotiinsa, mutta tällöin hekin saivat yhteisön vihat niskoilleen. Lopulta häneltä loppuivat auttajat ja hän päätti rakentaa kirkkonsa kaupungin liepeille
Kaupungin laidalla
Keski-Myanmarin upeiden laaksojen ja rotkojen keskellä sijaitsee pastori Yangin kolmesta bambumajasta koostuva kirkko. Suurinta majaa lähestyessämme kuulemme äänen, joka saa sydämemme iloitsemaan: pienten lasten ääni laulamassa ylistyslauluja ja julistamassa burman kielellä, kuinka Jeesus vapauttaa heidät pimeydestä. Viime aikoina Open Doorsin yhteistyökumppanit ja paikalliskontaktit ovat raportoineet, kuinka buddhalaismunkit yhä enenevässä määrin soluttautuvat köyhiin kristittyjen yhteisöihin ja perustavat ilmaisia kouluja. Tarkoitus on koulunkäynnin avulla houkutella lapset luopumaan perheidensä uskosta. Tämä on aiheuttanut suurta huolta vanhemmissa, joilla ei köyhyytensä vuoksi usein ole muuta mahdollisuutta hankkia lapsilleen koulutusta. Tänään emme kuitenkaan keskity buddhalaisuuden vaaraan. Katsomme ikkunasta, kun 50 lasta laulaa innolla: ”Jumalamme on suuri ja voimakas, ja koko maailma on Hänen kädessään.” Leirin johtaja istahtaa kanssamme teelle. Ryhmämme oli tarkoitus vain tulla vierailemaan, mutta hän pyytää meitä myös opettamaan. Aluksi ajatus hirvittää, mutta muistamme, mitä sanassa sanotaan: ”Julista sanaa, astu esiin sopivaan ja sopimattomaan aikaan.” Niinpä me suostumme mielihyvin.
Daavid ja Goljat
Kerromme lapsille nuoresta Daavidista, joka taisteli suurikokoista filistealaista Goljatia vastaan. Daavid ei ollut yhtä suurikokoinen tai vahva, mutta hän luotti Jumalaan. Goljat taas luotti sotahaarniskaansa ja miekkaansa. Daavid valitsi aseeksensa lingon, koska tiesi, että yksin Jumala toisi voiton Israelille. Lapsiin kertomus tekee vaikutuksen. He ottavat esiin kynänsä ja vahaliitunsa ja alkavat piirtää omia tulkintojaan Daavidista ja Goljatista. Heidän piirroksensa kuvaavat heidän pelkojaan ja sitä, kuinka Jumala antaa heille voimaa.
Jotkut piirtävät käärmeitä, aseita ja pimeyttä. Yksi kerrallaan he kuvailevat, kuinka he saavat voimaa kalasta, banaaneista, perheenjäseniltään ja Jumalalta. Joissakin piirroksissa Jumala saa ristin muodon, mutta he piirtävät Jumalan myös suurena, kullanhohtoisena pagoditornina.
Nuorimmat lapsista ovat kolmen ja vanhimmat seitsemänvuotiaita. Käärmeet ja aseet ovat heille tuttuja, mutta heillä on myös usko. Joosua-nimisen pienen pojan piirroksessa häämöttää Jeesus Daavidin rinnalla.
“Goljat ei kykene näkemään Jeesusta,” Joosua selittää. “Mutta Jeesus on Daavidin rinnalla. Daavid saa voimansa Jumalalta.”
Toivon kuvat
Toisessa majassa kala-altaan kupeessa tapaamme teini-ikäiset. Huoneen tunnelma on erilainen. Äänet ovat syvempiä ja nauru äänekkäämpää. Luemme Raamattua yhdessä, minkä jälkeen rukoilemme ja pohdimme seuraavaa Jumalan lupausta meille:
“Minulla on omat suunnitelmani teitä varten, sanoo Herra. Minun ajatukseni ovat rauhan eivätkä tuhon ajatuksia: minä annan teille tulevaisuuden ja toivon” (Jer. 29:11).”
Pyydämme nuoria kuvaamaan piirroksillaan, miltä toivo heille näyttää. He haluavat tulla opettajiksi, jalkapalloilijoiksi ja pastoreiksi. He haluavat olla luin Daniel ystävineen: rehellisiä ja uskossaan vahvoja nuoria.
“Toivon suorittavani koulun loppuun. Koska haaveilen opettajan ammatista, haluan suoriutua erinomaisin arvosanoin. Isäni on buddhalainen eikä kukaan suvustamme ole uskossa. Kun olen saanut lopulliset arvosanani, aion kertoa uskostani isälleni ja sukulaisilleni. Jaan evankeliumin ilosanoman kaikkien kanssa tällä alueella, niin että kaikki oppisivat tuntemaan Jeesuksen ja tietämään totuuden.”
“Haluan tulla älykkääksi ja viisaaksi. Piirsin tämän kuvaan hitaasti, koska niin asiat usein tapahtuvat elämässäkin, vähitellen. Kaikki ei ole aina helppoa. Toivon, että minua arvostetaan. Haluan olla siunaukseksi vanhemmilleni ja sukulaisilleni. Haluan levittää ilosanomaa, koska haluan koko maailman tuntevan Jeesuksen Kristuksen.”
“Minun nimeni on Nom Peh. Olen 17-vuotias. Haluan tulla opettajaksi. Opettaessani lapsia voin myös kertoa heille Jeesuksesta.”
“Olen Thon ja olen 15-vuotias. En piirtänyt mitään. Toivo tarkoittaa yksinkertaista elämää.”
Ilta hämärtyy ja hyvästelemme runsaan rukouksen sekä lukuisten halausten ja kättelyitten jälkeen. Paluumatkalla veneessä meitä hemmotellaan lumoavan kauniilla auringonlaskulla. Lokit saapuvat ja me heitämme ilmaan leivänmuruja. Lokit nappaavat ne ilmasta ällistyttävällä taidokkuudella.
Maailmassa on vainoa, pahuutta ja kärsimystä, mutta Jumala muistuttaa meitä, ettemme murehtisi. Ruokkiihan hän taivaan linnutkin. Eivätkö tapaamamme lapset ole vielä paljon arvokkaampia kuin linnut.
*Henkilöiden nimet on muutettu ja kasvot pidetty piilossa henkilöllisyyden salaamiseksi turvallisuussyistä. Myanmar (Burma)
