Tarinoiden takana elää toivo

Viikot Lähi-idässä ovat vierähtäneet nopeasti. Olen kokenut suurta kiitollisuutta siitä, että olen saanut kuulla paikallisten ihmisten tarinoita. Monille on tärkeää, että kaiken kaaoksen keskellä heille tarjotaan mahdollisuuksia jakaa tarinoitaan muun maailman kanssa. Toivon, että voitte muistaa tarinoiden henkilöitä ja aiheita rukouksissanne.

Tärisevä poikavauva

Open Doorsin paikallinen yhteistyökumppani on järjestänyt paikalliseen synnytyssairaalaan imetysohjausta synnyttäneille äidille. Kävin muutaman kerran tutustumassa toimintaan, ja eräällä vierailulla vastaan tuli itkevä sukulainen poikavauva sylissään. Hän kertoi, että vauva sai ajoittain tärinäkohtauksia. Kävi ilmi, että vauvan sokeriarvot ovat liian alhaiset, ja lapsi jäi osastolle hoitoon.

Tunnin päästä menimme katsomaan vauvaa ja löysimme saman sukulaisen itkemästä. Vauva piti siirtää toiseen sairaalaan, mutta kuljetusta ei ollut tarjolla sairaalan puolesta. Sukulainen ei pystynyt kantamaan tärisevää vauvaa, joten otin vauvan syliini ja lähdimme kuljettamaan häntä lasten sairaalaan.

Kantaessani tärisevää vauvaa en voinut muuta kuin rukoilla Jeesuksen nimeen, että vauva ei kuolisi syliini. Sairaalassa vauvan sokeriarvojen todettiin romahtaneen. Vauva otettiin teho-osastolle, ja lopulta äiti saatiin siirrettyä vauvan kanssa samaan sairaalaan. Lähtiessämme vauva voi jo paremmin.

Pakolaisleiri liikekeskuksessa

Sain kutsun maan sisäisten pakolaisten leiriin, joka on rakennettu entiseen liikekeskukseen. Leiri järjestää ulkomaalaisten lahjoitusten avulla lapsille koulun ja kirkkotilan. Sain kutsun syömään erään taiteilijan kotiin, jossa kuulin perheen tarinan.

Perhe joutui jättämään kotinsa Isiksen hyökättyä sinne. Perhe näytti minulle kuvia kodistaan, jossa kaikki oli tuhottu. Kaikki maalaukset Jeesuksesta oli viilletty keskeltä kahtia, vain muutamia maisematauluja oli säästetty. Perhe ei tiedä vielä tulevaisuudestaan, mutta luottaa, että Jumalan tahto tapahtuu kaikessa. Taiteilija toivoo, että jonakin päivänä hän saisi mahdollisuuden esitellä taideteoksiaan Euroopassa ja sitä kautta perhe voisi päästä asumaan Eurooppaan.

Äärimmäistä vainoa

Kristittyjen asema on tässä kaupungissa parempi kuin muualla maassa, sillä kaupungin presidentti ja hallitus suojelevat heitä. Maan muissa kaupungeissa tilanne on toinen. Jos kaupungista löydetään kristitty, hänen perheelleen lähetetään uhkauskirje luodin kera. Kirjeissä kristittyjä vaaditaan lähtemään kaupungista tai maksamaan jopa 100 000 dollaria. Muissa kaupungeissa kristityt ovat myös suuremmassa vaarassa joutua terroristijärjestöjen kidnappaamaksi. Perheille lähetetään suuria lunnasvaatimuksia, jonka jälkeen terroristijärjestö palauttaa henkilön perheelle pahoinpideltynä tai kuolleena.

Kiertäessämme maan muita pienempiä kaupunkeja vierailimme seurakunnassa, jonka pastori joutui lähtemään maasta vainon vuoksi. Pastori Mikael* johti aktiivista evankelista seurakuntaansa pitkään. Vuonna 2015 perheen asunnon ovelle koputettiin. Pastoria kehotettiin lopettamaan seurakunnan toiminnan tai muutoin hänen vaimonsa, nuori tyttärensä sekä vastasyntynyt poikavauvansa tapettaisiin. Perheelle annettiin viikko aikaa poistua maasta. Seurakuntaa johtamaan löytyi pastori, joka on pystynyt johtamaan seurakuntaa kaiken kaaoksen keskellä. Nyt seurakunta toimii aktiivisena kirkkona ja opetustilana, jonka yhteyteen pastori on rakentanut pienen kirjaston.

* Nimi muutettu turvallisuussyistä