Uutiset
12.12.2016

Toivo paluusta – Irakin pakolaisten elämää

Kaksi ja puoli vuotta sitten Isis tunkeutui Niiniven alueelle Irakissa. Kymmenettuhannet kristityt perheet pakotettiin poistumaan kodeistaan. Heidän pakonsa on kestänyt jo vuosia, mutta toivo kotiinpaluusta elää. Kuinka heidän elämänsä muuttui Isisin tulon jälkeen ja mitä heidän pakolaisuutensa varrella on tapahtunut?

Pako – Kesäkuu 2014
Isis julistaa kalifaatin Mosulissa. Vähemmistöille, kuten kristityille, jesideille ja shabakeille, annetaan vaihtoehdot: poislähtö, islamiin kääntyminen tai kuolema. Etenkin jesidit kärsivät terroristijärjestön käsissä: kymmeniätuhansia raiskataan, siepataan tai tapetaan. Isis etenee nopeasti Niiniven maakunnassa. Yli 120 000 kristittyä pakenee – useimmat läheisiin kurdikaupunkeihin. Monet päätyvät kurdien pääkaupunkiin, Erbiliin. Pakolaiset nukkuvat kaduilla, puistoissa ja keskeneräisissä rakennuksissa.

Telttoihin – Elokuu 2014
Erbilin kirkot ovat tärkeässä osassa helpottamassa ihmisten hätää. Seurakuntien työntekijät uhraavat kaikkensa auttaakseen pakolaisia ja majoittaakseen mahdollisimman monta sisarta ja veljeä. Näin toimitaan myös Mar Elian pyhäkössä: kirkkoa ympäröiville maille alkaa nousta telttakylä, josta sadat saavat väliaikaisen majoituksen. Paikalliset avustusjärjestöt ja monet hyväntahtoiset ihmiset mahdollistavat tämän helpotuksen keskellä polttavaa kuumuutta.

Talvelta suojaan – Joulukuu 2014
Talvi tuo mukanaan yöpakkaset ja elämä huterissa teltoissa muuttuu erittäin vaikeaksi. Juuri ennen joulua kirkon onnistutaan hankkimaan talvitelttoja. Ihmiset saavat niiden ansiosta lämpöä ja turvaa elämäänsä. Huhut Mosulin takaisin valtaamisesta Isisiltä auttavat Mar Eliassa majoittuneita selviämään talvesta.

Siirrettävät asunnot – Maaliskuu 2015
Huhut osoittautuvat vain huhuiksi: kukaan ei ole toistaiseksi valmis tai halukas taistelemaan Mosulista. Kristityt Erbilissä valmistautuvat pitkäkestoisempaan evakkoon asuttaen siirrettäviä pikkuasuntoja. Vessat, keittiöt ja peseytymistilat ovat erillisissä tiloissa.

Vuokrahuoneistot – Syyskuu 2015
On kulunut yli vuosi siitä, kun Isis valtasi Mosulin. Pitkittyneen pakolaisuuden vuoksi kirkon on aika etsiä kestävämpiä asumismuotoja, joissa on myös mahdollisuus yksityisyyteen ja parempaan hygieniaan – vuokra-asuntoja. Eräs asunnon saaneen perheen isoisä kommentoi tätä: ”Kun ihmiset nyt näkevät kuvia asumisestamme, he ajattelevat: ”Nyt kaikki on hyvin, kun kerran kristityillä on asunnot. Ymmärtäkää kuitenkin, että olemme täysin kirkon tuen varassa: jos tuki lakkaa, meille jää vain vaatteet päällemme. Siksi toivomme ja rukoilemme, että tämä on vain sijaiskoti; me yhä haluamme palata koteihimme ja elää rauhassa.”

Ristien palauttaminen – Lokakuu 2016
Miltei kahden ja puolen vuoden kuluttua huhut kotiinpääsystä saavat totuudesta vastakaikua: Niiniveä vallataan takaisin Isisiltä. Useita kristittyjä kyliä vapautetaan nopeasti – kyläseurakuntien papit lähtevät Erbilistä matkaan pystyttääkseen ristit taas kirkkojensa katoille. Evakossa asuvat ihmiset seuraavat tilannetta tarkasti. Useimmat eivät uskalla palata ennen kuin koko Niiniven tasanko sekä Mosul on vapautettu Isisin vallasta.

Kotiinpaluu?
Toivo on syttynyt monessa perheessä – kotiinpaluu on kenties pian todellisuutta. Kristittyjen keskuudessa on myös ymmärrystä siitä, ettei vaino suinkaan alkanut vasta Isisin tultua Niiniven alueelle. He tietävät, että he tulevat kotiinpaluun jälkeenkin kokemaan vaikeuksia uskonsa tähden.

Irakin kristityt ovat vuosikymmeniä kokeneet kaikenlaista sortoa. Tilanteeseen ei ole helppoa ratkaisua.

World Watch Monitorin projekti ”Miljoona toivon ääntä” on kansainvälinen vetoomus YK:lle ja maailman hallituksille, jolla muun muassa ajetaan kristityille ja muille vähemmistöille Lähi-idässä tasa-arvoista kansalaisuutta.

Lähde:
World Watch Monitor