Uutiset
19.11.2019

Joonan jalanjäljissä: Niniven tasangolle palanneet ovat kiitollisia

Niniven tasangon kristityt ovat kiitollisia siitä, että ovat voineet palata sinne Isisin pidettyä suuria osia alueesta hallussaan parin vuoden ajan. Open Doorsilla on ollut tärkeä rooli sekä kristittyjen paluussa koteihinsa että heidän evakkovuosiensa aikana.

Isis valtasi ensin Mosulin ja sitten suuren osan Niniven tasangosta kesällä 2014. Kymmenien tuhansien kristittyjen oli paettava kodeistaan. Open Doors alkoi auttaa heitä lähes välittömästi.

Nyt yli kahdeksantuhatta perhettä on palannut takaisin Niniven kristittyjen kyliin ja heille on rakennettu yli tuhatkaksisataa uutta taloa. Eräs kylistä on nimeltään Bartella. Sinne on Open Doorsin yhteistyökumppaneiden avulla palannut kolmesataa perhettä.

Bartellan talojen seinät on maalattu tuoreella maalilla, joka peittää nyt Isisin iskulauseet. 12-vuotias Sharbel huomauttaa kuitenkin, että kovasta maalausurakasta huolimatta seinistä on edelleen mahdollista erottaa joitakin Isisin viestejä.

Kahdeksan tuhatta perhettä palaa.

Teltasta takaisin kotitaloon

Sharbel on liian nuori muistaakseen paljonkaan yöstä, jolloin perheen piti paeta Bartellasta Erbilin kaupunkiin. Siellä he majoittuivat ensin teltassa. Myöhemmin heillä oli mahdollisuus vuokrata kaupungista asunto. Koko ajan he rukoilivat, että voisivat palata kotikylään.

Kun kotikylään palaaminen sitten mahdollistui, perhe kauhistui ensin näkemäänsä siinä määrin, että puhkesi itkuun. He näkivät ympärillään paljon tuhoa. Oma kotitalokin oli kurjassa kunnossa. Lisäksi sieltä oli varastettu tavaroita, kuten rahaa ja pelikonsoli.

Nyt perheen koti on kuitenkin kunnostettu Open Doorsin avulla ja Sharbel sanoo sen olevan kauniimpi kuin koskaan ennen. Kaikki ei kuitenkaan ole niin kuin ennen, koska kolme Sharbelin kavereista on muuttanut pysyvästi ulkomaille.

Sharbel pohtii kertomusta Jeesuksesta ja opetuslapsista myrskyssä. Se rohkaisi häntä hänen ollessaan poissa Bartellasta. Jeesus nuhteli opetuslasten vähäistä uskoa. Sharbel tietää, ettei meidän tarvitse pelätä, koska Jeesus on kanssamme. Nyt Sharbel toivoo, että kylän peruspalvelut kuten vesi ja sähkö saataisiin kelvolliseen kuntoon.

Jeesus on kanssamme myrskyssä.

Unelmia

Sharbelilla on muitakin unelmia. Hän haluaa isona lääkäriksi. Hän onkin luokkansa paras oppilas. Itse asiassa hän on koko kylän lahjakkain koululainen. Vanhemmat säteilevät onnesta kertoessaan tämän. Se on erityisen ymmärrettävää siksi, että isä Luay on opettaja.

Isän ja pojan yhteinen unelma on, että kylästä tulee täysin turvallinen paikka asua. Isä muistelee ja kaipaa monia ihania ihmisiä, jotka ovat muuttaneet pois sieltä. Kylässä asuu sekä muslimeja että kristittyjä. Sharbelin mielestä kaikkien lasten tulisi rakentaa kylän tulevaisuutta käsi kädessä.

Rakkautta ja rauhaa

Luay selittää, että Bartellan kylä on perheelle hyvin rakas. Se on heidän synnyinpaikkansa. Erbilistä paluuseen oli kyllä myös käytännön syy, sillä perhe joutui maksamaan kaupungissa erittäin korkeaa vuokraa. Kylässä isällä oli myös työpaikka.

Isä ei ole huolissaan siitä, miten hänen poikansa voi kasvaa kristityksi muslimienemmistöisessä maassa. Hän selittää perheensä eläneen aina läheisessä yhteydessä kirkkoon, jossa hänen poikansakin voi saada kristillisen kasvatuksen. Hänen mukaansa kristityt tunnetaan siitä, että he rakastavat lähimmäisiään ja ovat valmiita jakamaan omastaan. Siksi hän ei näe myöskään koulussa opettamiaan muslimilapsia uhkana. Hänen johtotähtenään työtehtävissä on rauha.

Luay suree sitä, että niin moni kristitty on viimeisen kymmenen vuoden aikana paennut Irakista. Hän haluaa kristinuskon säilyvän siellä.

Kristityt ja muslimit voivat elää sovussa.