Irak 10.07.2023

Piispa Mar Chimon Danielin mukaan Irakin seuraavan sukupolven tilanne on veitsenterällä: ”Koko olemassaolomme on uhattu. Monet nuoret ajattelevat vain Irakista lähtemistä.” Rukoillaan Irakin kristitylle nuorisolle mahdollisuuksia ja toivoa.

Jer. 29:11 Minulla on omat suunnitelmani teitä varten, sanoo Herra. Minun ajatukseni ovat rauhan eivätkä tuhon ajatuksia: minä annan teille tulevaisuuden ja toivon.

Irak 09.07.2023

Irakin kirkko on menettänyt paljon jäseniään ihmisten lähdettyä etsimään parempaa elämää muualta. Seurakuntien johtajat yrittävät tarjota jäsenilleen toivoa. Rukoilemme, että kirkko kasvaa ja että kristittyjen keskinäinen yhteys ylläpitää näitä seurakuntia.

Hepr. 10:24–25 Pitäkäämme huolta toinen toisestamme ja kannustakaamme toisiamme rakkauteen ja hyviin tekoihin. Me emme saa lyödä laimin seurakuntamme yhteisiä kokouksia, niin kuin muutamilla on tapana, vaan meidän tulee rohkaista toisiamme, sitä enemmän mitä lähempänä näette Herran päivän olevan.

Irak 25.04.2023

Tuomme, Herra, eteesi syrjäseutujen salaiset kristityt. He tarvitsevat kipeästi yhteyttä muihin uskoviin tietääkseen, etteivät he ole yksin. Rukoilemme, että he saavat tuntea Jumalan läsnäolon erityisen voimakkaasti silloin, kun he kokevat olevansa eristyksissä.

Gal. 6:9 Meidän ei pidä väsyä tekemään hyvää, sillä jos emme hellitä, saamme aikanaan korjata sadon.

Irak 24.04.2023

Irakilaiset kristityt muistelevat aikoja, jolloin perheenjäsenet ja naapurit olivat vielä Irakissa. Viime vuosikymmenen suuret muutokset ja epävarmuus ovat johtaneet siihen, etteivät ihmiset enää tiedä, minne kuuluvat. Rukoilemme, että Kristuksen uskolliset seuraajat löytävät toivon hänessä.

Luuk. 21:19 Pysykää lujina, niin voitatte omaksenne elämän.

Libanon 23.04.2023

Vastuksista huolimatta Jumalan sana on levinnyt koko Libanoniin. Ylistämme, Herra, sinua mahdollisuuksista kertoa Jeesuksesta TV- ja radiokanavien ja seurakuntien kautta. Kiitos upeista ihmisistä, jotka luovat ajankohtaisia, katsojia siunaavia ohjelmia.

Jes. 55:10–11 Niin kuin sade ja lumi tulevat taivaasta eivätkä sinne palaa vaan kastelevat maan, joka hedelmöityy ja versoo ja antaa kylväjälle siemenen ja nälkäiselle leivän, niin käy myös sanan, joka minun suustani lähtee: se ei tyhjänä palaa vaan täyttää tehtävän, jonka minä sille annan, ja saa menestymään kaiken, mitä varten sen lähetän.

Libanon 22.04.2023

Kelvoton valtiojohto on ryövännyt Libanonia. Rukoilemme, että maan johtajat löytävät Jeesuksen, joka on lempeä ja nöyrä ja uudistaa heidän elämänsä.

Joh. 15:26 Te saatte puolustajan; minä lähetän hänet Isän luota. Hän, Totuuden Henki, lähtee Isän luota ja todistaa minusta.

Iran 17.04.2023

Iranin protestit ovat rauhallisia, mutta viranomaiset pitävät niitä edelleen rangaistavina. Rukoillaan, että laki muuttuisi niin, että se sallii oikeuden rauhanomaisiin mielenosoituksiin.

Jaak. 1:12 Autuas se, joka koettelemuksessa kestää. Sen kestettyään hän on saava voitonseppeleeksi elämän. Jumala on sen luvannut niille, jotka häntä rakastavat.

Iran 16.04.2023

Pastori Abdolreza* ja hänen vaimonsa Anahita* pidätettiin Pohjois-Iranissa joulukuussa. Varjele, Herra, heitä vankilassa. Rukoilemme suojaa myös heidän teini-ikäiselle tyttärelleen, joka joutuu nyt tulemaan toimeen yksinään, kun vanhemmat ovat pidätettyinä.

Ps. 91:4 Hän levittää siipensä yllesi, ja sinä olet turvassa niiden alla. Hänen uskollisuutensa on sinulle muuri ja kilpi.

Iran 15.04.2023

Rukoillaan, että kansainvälinen yhteisö asettuu tukemaan mielenosoittajia. Yhteistyö eri puolilla maailmaa ja ihmisoikeusjärjestöjen painostuksen lisääntyminen saattavat nopeuttaa epäoikeudenmukaisuuden ja väkivallan loppumista.

Room. 12:16 Olkaa keskenänne yksimielisiä. Älkää pitäkö itseänne muita parempina, vaan asettukaa vähäosaisten rinnalle. Älkää olko omasta mielestänne viisaita.

Iran 14.04.2023

Iranin nuoret ovat erityisen innokkaita taistelemaan vapautensa puolesta. Rukoilemme heille yhtenäisyyttä ja viisautta, kun he jatkavat mielenosoituksia.

Saarn. 11:9 Iloitse varhaisista vuosistasi, nuorukainen, nauti nuoruutesi päivistä! Seuraa sydämesi teitä ja silmiesi haluja, mutta muista, että Jumala vaatii sinut kaikesta tuomiolle.

Iran 13.04.2023

Maailman järkytykseksi joitakin vankeja on tuomittu kuolemaan ilman pätevää syytä tai edes asianmukaista oikeudenkäyntiä. Rukoilemme, että oikeus voittaa. Rukoilemme, että vangeille myönnetään laillinen oikeudenkäynti ja että he pelastuvat kuolemantuomiolta.

Ap. t. 4:12 Ei kukaan muu voi pelastaa kuin hän. Mitään muuta nimeä, joka meidät pelastaisi, ei ole ihmisille annettu koko taivaankannen alla.

Iran 12.04.2023

Pyhä Jumala, varjele Iranin vankiloihin suljettuja kidutukselta. Rukoilemme, että vangitut pääsevät pian vapaaksi.

Jes. 61:1 Herran henki on minun ylläni, sillä hän on voidellut minut. Hän on lähettänyt minut ilmoittamaan köyhille hyvän sanoman, parantamaan ne, joiden mieli on murtunut, julistamaan vangituille vapautusta ja kahlituille kahleitten kirpoamista.

Iran 11.04.2023

Sekasorto on Iranissa kestänyt jo kuukausia. Protestit jatkuvat, vaikka mielenosoittajia uhkaa pidätys tai jopa kidutus ja teloittaminen. Pyydämme, Herra, että lohdutat niitä, jotka ovat menettäneet rakkaitaan levottomuuksissa.

Joh. 17:26 Minä olen opettanut heidät tuntemaan sinun nimesi ja opetan yhä, jotta heissä pysyisi sama rakkaus, jota sinä olet minulle osoittanut, ja jotta minä näin pysyisin heissä.

Arabian niemimaa 30.03.2023

Jumala rakentaa kirkkoaan Arabian niemimaan maissa. Rukoilemme, Herra, että nostat siellä esiin kypsiä johtajia, jotka rakastavat ja johtavat seurakuntiaan Jeesuksen tavoin.

1. Kor. 3:9 Me olemme Jumalan työtovereita, te olette Jumalan pelto ja Jumalan rakennus.

Arabian niemimaa 29.03.2023

Eräässä Persianlahden alueen maassa vangittiin äskettäin useita muslimitaustaisia kristittyjä. Rukoilemme, että he saavat lohtua ja suojaa vankilassa. Rakas Vapahtaja, vahvista heitä heidän kärsimyksessään.

Ps. 7:9–10 Herra, sinä kansojen tuomari, anna oikeuden tapahtua minulle, minä olen syytön. Tee loppu jumalattomien pahuudesta, mutta viatonta vahvista, sinä vanhurskas Jumala, sinä joka tutkit sydämen ja ajatukset.

Arabian niemimaa 28.03.2023

Sosiaalinen media auttaa levittämään Jumalan sanaa, mutta siellä leviää myös väärää tietoa. Rukoilemme, että Persianlahden alueen etsijät ja kristityt osaavat erottaa totuuden valheista.

Ef. 1:17 Minä rukoilen, että Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumala, kirkkauden Isä, antaisi teille viisauden ja näkemisen hengen, niin että oppisitte tuntemaan hänet.

Arabian niemimaa 27.03.2023

Kirkko on kasvanut ilahduttavasti Arabian niemimaalla. Kiitos, Isä, kaikista uusista uskovista ja kiitos kristityistä, jotka levittävät Jumalan sanaa tiedotusvälineissä ja henkilökohtaisissa keskusteluissa.

Apt. 2:44, 47 Uskovat pysyttelivät yhdessä, ja kaikki oli heille yhteistä. He ylistivät Jumalaa ja olivat koko kansan suosiossa, ja päivä päivältä Herra liitti heidän joukkoonsa niitä jotka pelastuivat.

Arabian niemimaa 26.03.2023

Arabian niemimaan asukkaat ovat kiinnostuneita uskosta ja mystiikasta. Tämä kiinnostus johtaa heitä kuitenkin usein okkultismin pariin. Varjele, Herra, heitä pahantahtoisilta hengiltä ja rituaaleilta. Johdata heidät Jeesuksen luo.

Ef. 6:11–12 Pukekaa yllenne Jumalan taisteluvarustus, jotta voisitte pitää puolianne Paholaisen juonia vastaan. Emmehän me taistele ihmisiä vastaan vaan henkivaltoja ja voimia vastaan, tämän pimeyden maailman hallitsijoita ja avaruuden pahoja henkiä vastaan.

Arabian niemimaa 25.03.2023

”Vaikka Herran kanssa vaeltaminen voi olla vaikeaa, se on kaiken vaivan arvoista.” Kiitos, Isä, Nadian* uskosta ja siitä, että hän valaa rohkeutta muihin nuoriin kristittyihin Arabian niemimaalla.

Ps. 27:1 Herra on minun valoni ja apuni, ketä minä pelkäisin? Herra on minun elämäni turva, ketä siis säikkyisin?

Arabian niemimaa 04.03.2023

Arabian niemimaalla asuva Nadia* on äskettäin kääntynyt kristityksi. Hän pyytää meitä rukoilemaan, että hän vahvistuisi vaelluksessaan ja saisi selvyyden siitä, mihin Jumala haluaa häntä viedä. Rakas Vapahtajamme, anna Nadialle voimaa ja osoita hänelle oikea suunta.

Joh. 14:6 Jeesus vastasi: »Minä olen tie, totuus ja elämä. Ei kukaan pääse Isän luo muuten kuin minun kauttani.

Iran 03.03.2023

Kristityksi kääntyneiden elämä ei Iranissa ole helppoa. Saharin mies on uhannut ottaa avioeron ja viedä lapset. Herra, avaa miehen sydän ymmärtämään Saharia ja hänen uskoaan Kristukseen. Rukoilemme runsaasti rakkautta koko perheeseen.

Ef. 5:25–26 Miehet, rakastakaa vaimoanne niin kuin Kristuskin rakasti seurakuntaa ja antoi henkensä sen puolesta pyhittääkseen sen. Hän pesi sen puhtaaksi vedellä ja sanalla.

Iran 02.03.2023

Siunaa, Herra, Saharia, kun hän palvelee ja opettaa muita naisia. Ohjaa kristityksi kääntyneitä hänen luokseen, ja anna hänen todistuksensa johdattaa runsaasti uusia naisia Kristuksen tuntemiseen.

Matt. 10:40 Joka ottaa vastaan teidät, ottaa vastaan minut, ja joka ottaa minut vastaan, ottaa vastaan sen, joka on minut lähettänyt.

Iran 01.03.2023

Sahar* on muslimista kristityksi kääntynyt iranilaisnainen. Kiitämme, Isä, siitä, miten evankeliumi on muuttanut häntä. Kiitos myös siitä, että Sahar tuntee nyt kuuluvansa joukkoon ja olevansa hyväksytty uudessa identiteetissään Jumalan lapsena.

1. Kor. 15:57 Kiitos Jumalalle, joka antaa meille voiton meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen kautta!

Qatar 27.02.2023

Rukoilemme, että marraskuussa 2022 järjestetyt jalkapallon maailmanmestaruuskilpailut lisäävät suvaitsevaisuutta ja ymmärrystä eri uskontoja, kulttuureja ja elämäntapoja kohtaan. Tulkoon niistä uuden hyväksyvän ja monikulttuurisen aikakauden alku.

Jer. 29:11 Minulla on omat suunnitelmani teitä varten, sanoo Herra. Minun ajatukseni ovat rauhan eivätkä tuhon ajatuksia: minä annan teille tulevaisuuden ja toivon.

Qatar 26.02.2023

”Näemme jo, miten Pyhä Henki liikkuu Arabian niemimaalla. Jumala ilmestyy ihmisille unissa. Jumala tekee ihmeitä. Jumala parantaa ihmisiä.” Ylistys ja kiitos Jumalalle Qatarissa tapahtuvista ihmeistä. Ne pitävät tämän kristillisen yhteisön kukoistavana, vaikka maa yrittääkin tukahduttaa sen vakaumusta.

Jes 11:1, 5 Iisain kannosta nousee verso, vesa puhkeaa sen juuresta ja kantaa hedelmää. Vanhurskaus on hänellä varustuksena ja uskollisuus vyönä hänen uumillaan.

Irak 23.02.2023

Monet Keski- ja Etelä-Irakin kristityt eivät ilmaise uskoaan julkisesti välttääkseen häirintää ja syrjintää työssä tai opiskelussa tai kulkiessaan tarkastuspisteiden läpi. Rukoilemme, että Irakissa vielä jonakin päivänä vallitsisi uskonnonvapaus.

Hes. 34:22 Mutta minä pelastan lampaani, eivätkä ne enää ole teidän armoillanne. Minä pidän siitä huolen, että oikeus toteutuu lampaiden kesken.

Irak 22.02.2023

Irakissa on useita vanhoja ortodoksisia ja katolisia kirkkoja, jotka kärsivät paikallisjohtajien, viranomaisten ja islamilaisten ääriryhmien suvaitsemattomuudesta, syrjinnästä ja vainosta. Rukoilemme, että kirkkokuntien välinen yhteistyö lisääntyy ja että yhteisöt ja paikallisjohtajat suhtautuisivat kristittyihin ymmärtäväisemmin.

Jer. 7:5 Kääntykää vihdoin oikealle tielle ja tehkää hyvää, kohdelkaa aina oikeudenmukaisesti toisianne.

Saudi-Arabia 19.02.2023

Islamilainen laki ei hyväksy kääntymistä muslimista kristityksi, joten monet kääntyneistä salaavat uskonsa. Vaaroista huolimatta pieni saudikristittyjen joukko kasvaa vähitellen, ja he kertovat uskostaan rohkeasti internetissä ja kristillisillä satelliittitelevisiokanavilla. Kiitos, Herra, näistä keinoista, joilla toisistaan eristetyt salaiset kristityt voivat olla yhteydessä toisiinsa.

Jes. 55:10–11 Niin kuin sade ja lumi tulevat taivaasta eivätkä sinne palaa vaan kastelevat maan, joka hedelmöityy ja versoo ja antaa kylväjälle siemenen ja nälkäiselle leivän, niin käy myös sanan, joka minun suustani lähtee: se ei tyhjänä palaa vaan täyttää tehtävän, jonka minä sille annan, ja saa menestymään kaiken, mitä varten sen lähetän.

Iran 13.02.2023

Kristinuskoa pidetään Iranissa edelleen vieraana uskontona, joka herättää epäluuloa. Kokoontumisia tarkkaillaan ja kotiryhmiä häiritään. Herra, anna Iranin kristityille vapaus palvella sinua turvassa viranomaisten pahansuovalta tarkkailulta. Anna heidän jatkaa kokoontumista ja rohkaista toisiaan. Poista valvonnan aiheuttama pelko.

Kol. 2:6-7 Kun kerran olette ottaneet omaksenne Herran Kristuksen Jeesuksen, eläkää hänen yhteydessään, juurtukaa häneen, rakentakaa elämänne hänen varaansa ja vahvistukaa uskossa sen mukaan kuin teille on opetettu. Kaikukoon kiitoksenne runsaana.

Iran 12.02.2023

Vaikka Iranin kirkko on yritetty tukahduttaa äärimmäisin keinoin, se vain kasvaa vuodesta toiseen. Kiitos, Herra, tästä vastustamattomasta kasvusta ja niistä monista sydämistä, jotka evankeliumi on vapauttanut.

1. Piet. 2:4 Tulkaa hänen luokseen, elävän kiven luo, jonka ihmiset ovat hylänneet mutta joka on Jumalan valitsema ja hänen silmissään kallisarvoinen.