Aina Pohjois-Korean johtajan syntymäpäivänä John Choi* sai suuren karkkipussin vanhemmiltaan samoin kuin kaikki koulukaverinsa. Hän ei kuitenkaan saanut avata karkkipussia ennen kuin oli kumartanut Kim Il-Sungille ja hänen seuraajalleen Kim Jong-Ilille. Se ei ollut hänelle mitään uutta. Päiväkodissa John ja hänen ystävänsä kiittivät joka päivä Kimin perhettä lounaasta.
Johnin vanhemmat pitivät Johnista huolta yhdeksänvuotiaaksi asti, mutta 1990-luvun puolivälissä he jättivät hänet yksin. Hänestä tuli koditon ja hän nukkui talojen katoilla ja siltojen alla. Hän selvisi kuitenkin neljän vuoden nälänhädästä, joka alkoi 1994. John muistaa vielä, miten monet aikuiset ja lapset kaatuivat nälänhädän aikana kadulle. Eräs luokkatoveri sairastui vakavasti syötyään ruohoa.
Myöhemmin John asui vähän aikaa isoäitinsä luona. Sitten hän päätti jättää kaiken tutun taakseen ja päätyi lopulta Brittein saarille, missä hän aloitti yliopisto-opinnot.
Koko lapsuutensa ajan John sai kuulla, että kristinusko on paha uskonto. Hän pelkäsi ulkomaalaisia, joilla oli risti kaulassaan. Nyt hänellä itsellään on kaulassaan pieni risti. John kertoi meille joitakin asioita lapsuudestaan Pohjois-Koreassa ja kommentoi myös maan tulevaisuutta.
Haastattelija: John, kuinka paljon propagandaa koulussa oli?
J.Ch.: Alakoulun historian tunneilla puhuttiin lähinnä Kim-dynastiasta. Meille kerrottiin Kim Il-sungin ”suurista teoista”, hänen kyvyistään ja keksinnöistään. Meille kerrottiin myös siitä, miten hän huolehti isästään. Hänen kerrottiin muun muassa potkineen pois linnut, jotka häiritsivät hänen isänsä unta laulullaan. Tällä tavoin meille opetettiin uskollisuutta johtajille.
Kun Kim Il-sung kuoli, minä itkin. Kaikki koulussa itkivät oikeasti. Olin niin surullinen, että kieltäydyin syömästä. Ajattelin maailman romahtavan. Isäni kuitenkin sanoi minulle: ”Älä itke, meillä on nyt uusi johtaja, Kim Jong-il. Meidän tulee olla uskollisia hänelle ja puolustaa maatamme imperialistisia vihollisiamme vastaan.” Se oli kauheaa, eikö vain?
Koko kasvatuksemme oli kristinuskon vastainen. Ulkomaalaiset lähetystyöntekijät kuvattiin susiksi, jotka kidnappaavat lapsia ja myyvät heidän elimiään. He olivat vihollisia, jotka tunkeutuivat maahamme.
Yhdistimme mielessämme lähetystyöntekijän ristiin. Meille ei kerrottu, mitä risti tarkoittaa, mutta ymmärsimme sen ja kirkon edustavan jotakin pahaa. Se paha oli Yhdysvallat. Kristinusko esitettiin meille amerikkalaisena uskontona. Kristityksi tuleminen on Pohjois-Korean perustuslain mukaan poliittinen rikos. Kun näin Kiinassa ensimmäistä kertaa lähetin, joka kantoi rinnallaan ristiä, pelkäsin häntä. Ajattelin, että jos koskisin häntä, sormeni mätänisi.
H: Mitä olisi tapahtunut, jos sinulla olisi ollut kristitty ystävä?
J.Ch.: Se ei olisi ollut mahdollista!
H: Kuvittele, että joku lapsista olisi ollut kristitty, ja toiset olisivat saaneet sen selville. Miten tuota lasta olisi kohdeltu?
J.Ch.: Se ei olisi ollut mahdollista. Vaikka vanhempani olisivat olleet kristittyjä, he eivät olisi kertoneet sitä minulle. Jos kävi ilmi, että joku oli kristitty, hän katosi seuraavana yönä.
Ollessani lapsi minut ja muutama sata muuta pakotettiin katsomaan teloitusta. Uskoimme teloitetun miehen salakuljettaneen Raamatun Kiinasta. Seisoin eturivissä ja näin, kuinka häntä ammuttiin kolme kertaa. Uskoin hänen tehneen jotakin todella hirvittävää. Pakottamalla meidät katsomaan teloitusta hallituksemme kertoi meille, mitä tapahtuisi, jos olisimme tottelemattomia. Samanlaisia julkisia teloituksia järjestettiin varoittamaan siitä, mitä tapahtuisi, jos pakenisimme maasta.
H: Mitä tiesit ulkopuolisesta maailmasta?
J.Ch.: En paljonkaan. Edes ulkomaista kommunistista kirjallisuutta ja näytelmiä ei sallittu. 1990-luvun alussa televisiossa oli kiinalaisia propagandafilmejä, mutta pian niitäkin lakattiin näyttämästä. Sukupolveni oli täysin eristyksissä ulkomaailmasta. Luin joitakin ulkomaalaisia kommunistisia kirjoja, koska isäni oli historian opettaja ja omisti muutaman. Hän kuitenkin kielsi minua kertomasta asiasta kenellekään. Näimme ulkomaalaisia vain televisiossa, kun heitä vieraili pääkaupungissamme Pjongjangissa. Heidän kerrottiin rakastavan johtajaamme.
H: Oliko luokassanne maailman kartta?
J.Ch.: Oli. Meille kerrottiin, että muissa maissa asuu rahanhimoisia ihmisiä ja että siellä kaduilla on paljon nälkäisiä ja kodittomia ihmisiä. Meidän maassamme hallitus sen sijaan huolehti alamaisistaan. Siitä syystä meidän piti suojella johtajiamme.
H: Hallituksenne ei kuitenkaan pystynyt suojelemaan kansalaisiaan nälkäkuolemilta 1990-luvulla. Muuttuiko mikään silloin ihmisten mielissä?
J.Ch.: Hallitus piti huolta vanhempieni sukupolvesta. Mutta vaikka meidän sukupolvemme aivopestiin, ymmärsimme, että meidän pitää itse huolehtia itsestämme. Meistä tuli itsenäisempiä, vaikkei vaatimus kuuliaisuudesta vallanpitäjille muuttunut. Tässä on ristiriita, mutta kuuliaisuus johtajille on tuskin tärkeämpää kuin ravinnonsaanti. Ihmiset ovat edelleen kuuliaisia, koska heidän on pakko.
H: Jos samat henkilöt pysyvät vallassa Pohjois-Koreassa, millainen sen tulevaisuus on?
J.Ch.: On mahdollista, ettei hallitus kaadu, mutta muuttuu. He kieltäytyvät avaamasta ovea ulkomaailmaan, koska silloin totuus paljastuu ihmisille. Totuus on, että historia ulottuu kauemmas kuin Kimin dynastia. Kim Il-Sungin nimissä esitetyt viisauden sanat ovat Raamatusta, eivätkä länsimaat aloittaneet Korean sotaa vuonna 1950, vaan sen teki Pohjois-Korea. Kun ymmärsin tämän kaiken, järkytyin. Jos ihmiset tajuavat, että heille valehdellaan, he reagoivat. Siksi ovi pysyy kiinni. Jos se ei aukene seuraavien 10–20 vuoden kuluessa ja jos Pohjois-Koreaa vastaan määrätään lisää sanktioita, kuinka monta ihmistä sinne jää jäljelle?
H: Millainen maa Pohjois-Koreasta pitäisi tulla, että palaisit sinne?
J.Ch.: Demokraattinen maa. Voisin palata, vaikka nykyiset vallanpitäjät pysyisivät asemissaan, jos heidän keskeltään nousisi joku sellainen Kim kuin Gorbatšov. Kun hän sai vallan Neuvostoliitossa, alkoi perestroika.
* John Choi ei ole miehen oikea nimi.
Lähde: World Watch Monitor
