Elämää kuoleman lähellä

Hwa-Youngilla on eräs sääntö, joka pitää hänet hengissä ja säästää vaikeuksilta: Älä koskaan oleta olevasi turvassa. Tämä rohkea nainen on omistanut elämänsä niiden pohjoiskorealaisten naisten auttamiseen, jotka pakenevat Kiinaan paremman elämän toivossa, mutta päätyvät elämään keskellä painajaista. Hwa-Youngin palvelutehtävän kautta Jumala muuttaa näitä naisia ja rakentaa samalla Pohjois-Korean kirkkoa.

Korealaistaustainen Hwa-Young* auttaa Kiinassa naisia, jotka ovat paenneet Pohjois-Koreasta tai jotka ihmiskauppiaat ovat kaapanneet ja vieneet rajan yli. Monet näistä naisista ovat eläneet kotimaassaan kurjissa olosuhteissa, ja heille on luvattu työpaikka Kiinasta. Usein heidät kuitenkin myydään bordelleihin tai vaimoiksi köyhille kiinankorealaisille miehille. Noin 250 näistä naisista on löytänyt tiensä Hwa-Youngin pienryhmiin, joissa he saavat turvapaikan ja joissa heitä voidaan auttaa.

Hwa-Young kertoo Open Doorsin työntekijälle, että toisinaan hänen työnsä on palkitsevaa, kun hän näkee naisten elämän paranevan. Kokonaisuutena työ on kuitenkin vaarallista ja yksinäistä. Hwa-Young asuu Koillis-Kiinassa ja matkustaa pitkiä matkoja kohtaamaan naisia, jotka ovat tulleet Kiinaan Pohjois-Koreasta. Hänellä on matkustaessaan eräs sääntö: Älä koskaan oleta olevasi turvassa. Hän uskaltaa toivoa, ettei kirkkoihin ole asennettu salakuuntelulaitteita, muttei koskaan tekisi samaa oletusta hotellissa. Tähän varovaisuuteen hän kehottaa myös tapaamiaan naisia.

Jos Kiinassa laittomasti asuva nainen saadaan kiinni ja palautetaan kotimaahansa, Kim Jong-unin hallitus kohtelee häntä hyvin julmasti. Usein palautetut loikkarit joutuvat työleireille.

Hwa-Young toivoo, että pohjoiskorealaiset pakolaiset palaavat jonain päivänä omaan maahansa ja perustavat sinne kirkon. Maan pääkaupunki Pjongjang tunnettiin ennen ”Idän Jerusalemina”, koska siellä oli paljon seurakuntia, mutta nykyisin seurakunnat on pääasiassa pakotettu maan alle.

Kuolleen diktaattorin varjossa

Ennen nykyistä työtään Hwa-Young työskenteli 20 vuotta seurakunnassa. Siellä opitut neuvottelu- ja hallintotaidot ovat olleet myöhemmin hyödyksi ryhmätapaamisten järjestelyissä. Kaksi ensimmäistä vuotta olivat kuitenkin rankkoja. Hän koki olevansa kuin vankilassa ilman kaltereita.

Pohjoiskorealaisten naisten kanssa toimiminen on hankalaa, koska heidät on lapsuudestaan saakka aivopesty palvomaan Kim Il-Sungia, nykyisen Pohjois-Korean perustajaa ja tämänhetkisen hallitsijan Kim Jong-unin isoisää. ”Hän on edelleen tiukasti kiinni heidän sieluissaan. Kun ihmiset alkavat uskoa Jumalaan, tämän epäjumalan poistaminen heidän sydämistään on vaikeaa. Sellaisetkin pakolaiset, jotka ovat asuneet Kiinassa tai Etelä-Koreassa jonkin aikaa, kokevat olonsa tukalaksi, jos Kim Il-Sungista sanotaan jotain kielteistä. Hän on kuollut jo vuonna 1994, mutta silti tuntuu, kuin hän olisi läsnä kaikkialla.”

Ei ketään, jonka kanssa puhua

Kahden ensimmäisen vuoden jälkeen Hwa-Young on selättänyt joitain vaikeuksista. ”En enää pelkää lainkaan kuolemaa. Olen naimaton nainen, ja jos on tarpeen, voin kuolla tämän asian puolesta.” Vaikeinta Hwa-Youngille on ollut se, ettei hän voi luottaa kehenkään. Aloittaessaankaan hän ei voinut kertoa työstään kenellekään. Jos hän puhuisi yksinäisyyden tunteestaan, se herättäisi liikaa kysymyksiä.

”Se olisi vaarallista minulle ja muillekin. En voi kertoa tarinoita puhelimessa, liittyä seurakuntaan tai uskoutua pastorille. Minulla on kaksi ystävää, mutta heidänkin kanssaan jaan vain ehkä puolet siitä, mikä minua vaivaa.”

Kasvatus pelon ilmapiirissä

Naiset, joiden kanssa Hwa-Young työskentelee, eivät ole mitään keskivertonaisia. Elämä Pohjois-Koreassa on aiheuttanut heille henkisiä traumoja. Hän kertoo: ”He ovat edelleen vankeja vankilassa nimeltään ”Pohjoiskorealaiset naiset”. He eivät tiedä ulkomaailmasta mitään. Jos yritän kertoa heille, mitä Pohjois-Korean ja Koillis-Kiinan ulkopuolella tapahtuu, he eivät voi ymmärtää sitä. Jos annan heille jotain, he eivät pysty ottamaan sitä kohteliaisuutena. Sen sijaan heistä tuntuu, että yritän jotenkin hyötyä heistä. ”

Hwa-Young uskoo naisten rikkinäisyyden johtuvan siitä, että heidät on kasvatettu pelon ilmapiirissä.

”He menevät esikouluun noin viisivuotiaina. Jo lapsena heidät pakotetaan katsomaan julkisia teloituksia. Toisinaan heidän ystäviään tai naapureitaan murhataan heidän silmiensä edessä.” Pelko kulkee mukana, vaikka naiset kasvavat aikuisiksi ja lähtevät pois maasta. Kiinassa on paljon vapaampaa kuin Pohjois-Koreassa, mutta silti naiset eivät ole turvassa.

”Useimpia heistä on hyväksikäytetty sekä Pohjois-Koreassa että Kiinassa. He turtuvat eivätkä enää edes tunne kipua. He kasvavat köyhyydessä ja ainaisessa nälässä. He tietävät, millaista on huolehtia jokaisesta ateriasta, syödä jäteastiasta ja kerjätä ruokaa.” Yksi vaikeimmista asioista heille on anteeksianto, Hwa-Young sanoo. ”Joskus ryhmätapaamisissa pyydän heitä antamaan anteeksi ihmisille. Kysyn: ’Onko ihmisiä, joille ette voi antaa anteeksi?’ Jokainen osaa nimetä ainakin yhden.”

Katoamistapaus

Eräänä päivänä Hwa-Youngille soitettiin, että eräs nainen hänen ryhmästään oli kadonnut. Kyseessä oli 36-vuotias Grace, jonka ihmiskauppiaat olivat myyneet kiinalaiselle miehelle. Mies meni hänen kanssaan naimisiin ja kohteli häntä hyvin, mutta Grace karkasi ja jätti tyttärensä miehelle.

Erään ystävän kautta Grace löysi tiensä pienryhmään. Hwa-Youngin avustuksella hän aloitti muutosprosessin, jonka jälkeen hän halusi palata miehensä luokse, vaikka mies ei enää halunnut edes nähdä häntä. Sitten Grace katosi. Kävi ilmi, että Kiinan poliisi oli pysäyttänyt hänet ja kysynyt henkilöllisyystodistusta. Hänellä ei ollut sellaista, ja hänen miehensä kieltäytyi auttamasta, joten hänet palautettiin Pohjois-Koreaan.

Eräs pohjoiskorealainen poliisi lupasi vapauttaa Gracen 2000 Yhdysvaltain dollarin (n. 1850 euron) lahjusta vastaan. Summa oli mahdottoman tuntuinen hänen tilanteessaan, mutta hän onnistui saamaan sen kokoon ystäviltään Kiinassa.
Ennen vapautumistaan Grace vietti kuukauden vankilassa. Hän selvisi myymällä osan vaatteistaan, jotta voisi ostaa suolaa veden puhdistamiseksi ja syömällä pilaantuneita maissinjyviä.

”Pidimme mahtavan paluujuhlan, vaikka meillä ei ollutkaan kakkua tai muita herkkuja. Grace kertoi kokemuksistaan, koettelemuksistaan ja tapaamistaan ihmisistä. Useimpien pohjoiskorealaisten tavoin hän ei juurikaan kertonut tunteistaan, vain tosiasioista, ” kertoo Hwa-Young.

Lopulta Grace sai Etelä-Korean passin ja työpaikan. Hän toivoo edelleen, että voisi palata yhteen miehensä kanssa ja saada hänet ja siskonsa Etelä-Koreaan.

*Nimi muutettu turvallisuussyistä.