Aiheet:
World Watch List
Somalia
Rukoile
Evankeliumi Matteuksen mukaan
Somaliassa ei ole juurikaan satanut, ja maassa vallitsee vakava kuivuus. Lähes seitsemän miljoonaa ihmistä on nälänhädän partaalla. Taivaan ja maan Luoja, lähetä Somaliaan sadetta ja anna kansainvälisen avun tulvia maahan heikoimpien turvaksi.
Matt. 6:26 Katsokaa taivaan lintuja: eivät ne kylvä, eivät ne leikkaa eivätkä kokoa varastoon, ja silti teidän taivaallinen Isänne ruokkii ne. Ja olettehan te paljon enemmän arvoisia kuin linnut!
Somalia
Lahjoita
Kerta- tai kuukausilahjoitus
Open Doorsin työ yli 70 kohdemaassa toimii lahjoitusten varassa.
Lahjoituksesi avulla vainon keskellä elävä kristitty voi muun muassa vapautua vankilasta, saada koulutusta, oikeusapua tai traumaterapiaa, löytää seurakuntayhteyden tai saada meiltä ensimmäisen oman Raamatun.
Sukupuolittunut vaino: Digitaalinen seuranta lisääntynyt kristinuskoon kääntyneiden naisten vainossa
”Olen uhrannut käteni Kristukselle”
Nala pakeni Somaliasta perheensä vainoa
Kristuksessa Nala ei enää ole somali tai nainen vaan yksi perheenjäsenistä
Podcast | Maailmankatsaus: Somalia
Yusufin haave on olla Kristuksen lähettiläs somaleille
Video: Somalikristityt ovat hyvin ahtaalla
Seuraan Jumalaa, joka auttoi vainottua isääni
Kristinusko vaaransi Ayaanin hengen
”Seuraan Jumalaa, joka huolehti isästäni vainon keskellä”
Valta vaihtui Somaliassa – kristityt edelleen ahtaalla