World Watch List (WWL) on Open Doorsin vuosittainen raportti kristittyjen vainosta maailmanlaajuisesti. Listassa on järjestyksessä 50 maata, joissa kristittyjen uskonsa vuoksi kärsimä vaino on ankarinta. Vuoden 2022 listasta käy ilmi, että useissa maissa vaino on muuttunut entistä ankarammaksi. Näistä maista yksi on Kuuba.
Rukoilemme, että Kuuban johtajat sallisivat seurakuntien kokoontua avoimesti ja laillisesti. Herra, katso kotiseurakunnissa kokoontuvien kristittyjen puoleen. Anna heille viisautta ja anna heidän keskinäisen yhteytensä kirkastaa Sinua!
Hepr. 10:35-36 Älkää siis heittäkö pois rohkeuttanne, sillä se palkitaan kerran runsaasti. Kestävyys on teille tarpeen, jotta pystyisitte täyttämään Jumalan tahdon ja siten saisitte omaksenne sen, minkä hän on luvannut.
Kerta- tai kuukausilahjoitus
Open Doorsin työ yli 70 kohdemaassa toimii lahjoitusten varassa.
Lahjoituksesi avulla vainon keskellä elävä kristitty voi muun muassa vapautua vankilasta, saada koulutusta, oikeusapua tai traumaterapiaa, löytää seurakuntayhteyden tai saada meiltä ensimmäisen oman Raamatun.
Kuukausilahjoitus on paras tapa lahjoittaa.
Vaivattomin tapa lahjoittaa on tehdä toistuva maksu omassa verkkopankissasi tilille FI92 5720 2320 2102 75.
Käytä verkkopankissa omaa viitenumeroasi, jonka löydät Open Doors -lehden osoitepalkista ja kirjeen tilisiirrosta. Jos sinulla ei ole viitenumeroa, kysy sitä Open Doorsin toimistosta (Vapaamuotoinen viesti). Samalla suosittelemme, että tilaat ilmaisen Open Doors -lehden.
Tee ensimmäinen lahjoituksesi kätevästi jo tänään tästä:
Kuuba
Open Doorsin yhteistyökumppanit vahvistavat Kuuban vainottua seurakuntaa jakamalla Raamattuja, tarjoamalla raamattukoulutusta, järjestämällä toimeentuloon ja johtajuuden kehittämiseen liittyviä projekteja sekä tukemalla sosioekonomista kehitystä.