Uutiset, Yleinen
07.06.2022

Kuuba on noussut takaisin World Watch -listalle

World Watch List (WWL) on Open Doorsin vuosittainen raportti kristittyjen vainosta maailmanlaajuisesti. Listassa on järjestyksessä 50 maata, joissa kristittyjen uskonsa vuoksi kärsimä vaino on ankarinta. Vuoden 2022 listasta käy ilmi, että useissa maissa vaino on muuttunut entistä ankarammaksi. Näistä maista yksi on Kuuba.

Kristittyjen tilanne on huonontunut Kuuban lisäksi esimerkiksi seuraavissa maissa:

  • Afganistanissa, joka on ensimmäistä kertaa kärkisijalla, Pohjois-Korean edellä
  • Nigeriassa (sijalla 7), jonka sijoitus on korkein raportin historiassa
  • Indonesiassa (sijalla 28), joka on yksi listan suurimpia nousijoita 19 sijan nousullaan edellisvuodesta
  • Nigerissä (sijalla 33), joka nousi peräti 21 sijaa ja päätyi viidenkymmenen kärkeen.

Vainon koveneminen Kuubassa johtuu ankarista rajoitustoimenpiteistä hallinnon vastustajiksi katsottuja kirkkoja, etenkin rekisteröimättömiä protestanttisia kirkkoja kohtaan.

Pandemia verukkeena

Viime vuonna Kuuba oli niukasti 50 maan listan ulkopuolella mutta nousi tänä vuonna 13 sijaa eli 37. sijalle. Kristittyjen vaino saarella jatkaa pahenemistaan. Muista Etelä- ja Väli-Amerikan maista Meksikon sijoitus laski sijalta 37 sijalle 43, ja Kolumbian sijoitus pysyi samana, sijalla 30. WWL-raportissa selvitetään, että kristittyjen vainon koveneminen Kuubassa johtuu ankarista rajoitustoimenpiteistä hallinnon vastustajiksi katsottuja kirkkoja, etenkin rekisteröimättömiä protestanttisia kirkkoja, kohtaan.

Selonteosta käy ilmi myös se, että Kuuban hallitus on käyttänyt koronapandemiaa verukkeena kirkkojen toiminnan hankaloittamiseen. Raportissa todetaan: ”Koronakriisin varjolla on kielletty hengellisiä tilaisuuksia, tarkkailtu seurakuntien johtajien toimintaa, pidätetty ihmisiä mielivaltaisesti, takavarikoitu yksityisomaisuutta ja kiristetty rahaa.”

Open Doorsin Latinalaisen Amerikan tukikohdan helmikuussa julkaisemassa raportissa pastori Jorge* selittää kirkkoja vastaan asetettujen ylimääräisten rajoitusten luonnetta:

”Pandemian aikana meitä kiellettiin pitämästä minkäänlaisia kokoontumisia. Useiden kristittyjen johtajien pyynnöstä hallitus antoi luvan, että osassa seurakunnista 15 prosenttia seurakuntalaisista sai kokoontua kirkkorakennuksissa.” Pastori Jorge kertoo myös, että hallituksen virkamiehet ja turvallisuusvastaavat kävivät säännöllisesti niiden pastoreiden luona, joilla tällaista erityisoikeutta ei ollut, ja muistuttivat, ettei heillä ole oikeutta pitää minkäänlaisia kokoontumisia.

”Koronakriisin varjolla on kielletty hengellisiä tilaisuuksia, tarkkailtu seurakuntien johtajien toimintaa ja pidätetty ihmisiä mielivaltaisesti.”

Pidätyksiä ja kuulusteluja

Paikalliset, kostotoimien pelosta nimettömänä pysyvät lähteet kertovat, että pandemian aikana Kuuban hallitus rajoitti myös ulkomaalaisten uskonnollisten johtajien vierailuja maahan. Joissakin tapauksissa kirkkojen maahan kutsumia vieraita pidätettiin ja heidän tavaransa takavarikoitiin.

Samat lähteet kertovat, että ainakin kerran hallituksen virkamiehet kutsuivat erään Kuubassa toimivan protestanttisen kirkkokunnan edustajan selittämään ulkomailta tulleiden lahjoitusten alkuperää. Lahjoituksiin kuului esimerkiksi muistitikkuja ja kristillisiä kirjoja. Kyseistä edustajaa kuulustelleiden virkamiesten sanottiin olleen aggressiivisia ja uhkailleen kuulusteltavaa.

Sortoa ja rajoituksia

Viime heinäkuussa Kuubassa järjestettiin hallituksen vastaisia mielenosoituksia, joissa tuhannet ihmiset lähtivät kaduille vaatimaan lisää vapautta ja muutoksia järjestelmään, jonka rakenne ja johtajuus ovat alkaneet horjua.

Mielenosoitukset tukahdutettiin, ja satoja ihmisiä pidätettiin ja vangittiin. Pidätettyjen joukossa oli eri tunnustuskuntia edustavia seurakuntien johtajia.

“Kommunistisen hallituksen kontrolli hallitsee elämää.”

Kuubassa kristittyjen elämä on vaikeaa, samoin kuin kaikkien muidenkin, jotka uskaltavat kritisoida hallitusta. WWL:n raportissa todetaan: ”Kommunistisen hallituksen kontrolli hallitsee elämää. Jos seurakuntien johtajat tai muut kristityt kritisoivat hallintoa, he kohtaavat monenlaisia hankaluuksia: pidätyksiä, kirkkojen ja yritysten sulkemisia, ahdistelua hallituksen taholta, jopa vankilatuomioita.”

Kuuban hallitus ei anna lupia uusien kirkkojen toiminnalle, mikä hankaloittaa uusien kristillisten seurakuntien perustamista. Pastori Luiz*, joka on työskennellyt maassa lähetystyöntekijänä 30 vuotta, kertoo raportissa avoimesti loputtomista rajoituksista ja säännöistä, joita seurakuntien johtajille asetetaan. Pastori Luiz on pyytänyt rekisteröintilupaa uudelle kirkolle mutta on joutunut jatkamaan saarnaamista eri paikoissa rekisteröityjen kirkkojen luvallisen toiminnan suojassa.

”Kokoonnumme taloni autotallissa ja muissa kodeissa eri asuinalueilla, koska emme vieläkään ole saaneet lupaa hankkia omaa kokoontumispaikkaa emmekä edes rekisteröidä seurakuntaamme laillisesti”, pastori Luiz kertoo.

* Nimi on muutettu turvallisuussyistä.

”Kokoonnumme autotallissa ja kodeissa, koska emme ole saaneet lupaa omaan kokoontumispaikkaan emmekä edes rekisteröidä seurakuntaamme.”