Uutiset
04.03.2019

Pakistanilainen kristitty vapautettu jumalanpilkkasyytteistä

Tammikuun 2019 puolivälissä pakistanilainen alioikeusistuin vapautti jumalanpilkasta syytetyn kristityn kaikista syytteistä. Hänet vapautettiin todisteiden puutteen vuoksi. Jumalanpilkasta syytettyä ei ole ilmeisesti koskaan aikaisemmin vapautettu näin. Maan alioikeudet pelkäävät muslimien uhkauksia. Ylempiin oikeusasteisiin viety prosessi taas kestää yleensä vuosia. Miten kyseinen kristitty, Masih, joutui syytteeseen jumalanpilkasta?

Elokuussa 2015 eräs liikemies palkkasi Masihin ja 6 muuta kyläläistä Kasurin alueelta lastaamaan hiekkaa kuorma-autoihin. Palkkioksi sovittiin noin 20 euroa jokaiselle.

Työn päätteeksi jokainen sai noin 10 euroa. Masih kertoo: ”Sanoin työnjohtajalle, että olimme kovalla työllä ansainneet palkkamme, joten hänen pitäisi maksaa sovitusti. Puheeni ärsytti häntä.”
Masihin lanko Shamoun tarkentaa: ”Paahtavassa kuumuudessa työntekijät pitivät tauon, jonka aikana jotkut kuuntelivat kännykästä islamilaista saarnaa. Masih ehdotti kuitenkin työnteon jatkamista. Työn valmistuttua työläisille ei haluttu maksaa täyttä palkkaa.’

Palkkakiistaa siis edelsi uskonnollinen keskustelu, mutta myöhemmin koko riita ilmoitettiin ”uskonnolliseksi”.

Masih itse kertoo: ”Kylään palatessani käynnistyivät huhut, että olin puhunut islamia vastaan. Se ei ollut totta, mutta työtoverini vakuuttivat niin tapahtuneen.” Masih pakeni kylästä seuraavana yönä.

Kaksi viikkoa myöhemmin noin 200 miestä hyökkäsi Masihin asuintalolle ja vaati Masihin luovuttamista hirtettäväksi. Kaksi kylän muslimeista kuitenkin ilmoitti, että miehet voisivat vahingoittaa Masihia ”vain heidän kuolleiden ruumiittensa yli”. Hyökkäykset loppuivat siihen.

Masih kertoo: ”Olin lähtenyt sukulaisteni luokse työhön, enkä tiennyt, mitä kylässä tapahtui. Poliisi pidätti lankoni ja vaimoni ja kidutti heitä selvittääkseen olinpaikkani. Vaimoni Zareenan selkäranka murtui. Pian sen jälkeen poliisi tuli työpaikalleni tiilitehtaalle.”

Lokakuussa 2015 Masih vapautettiin takuita vastaan (vain 20 vankilapäivän jälkeen, tämäkin ilmeisesti ensimmäistä kertaa jumalanpilkkatapauksessa). Hän palasi työhön samalle tiilitehtaalle, mistä hänet oli pidätetty.

Tiilitehtaan alueella on pieni, noin 30 cm syvyinen vesiallas. ”Vaimoni on liikuntakyvytön eikä pysty huolehtimaan lapsistamme. Tuona surkeana päivänä olin työssä, kun 3.5-vuotias tyttäremme Anmol meni ulos. Vain 15 minuuttia myöhemmin eräs työntekijä löysi Anmolin kuolleena vesialtaasta. Tuntuu mahdottomalta, että hän olisi hukkunut niin matalaan altaaseen, mutta meillä ei ole todisteita siitä, että hänet olisi tahallaan hukutettu.”

Perhe ei ole voinut palata kotiinsa elokuun 2015 jälkeen, jolloin Masihin väitetään syyllistyneen jumalanpilkkaan, koska kyläläiset uhkaavat hänen henkeään. Hän on pahasti velkaantunut eikä hänellä ole varaa viedä vaimoaan lääkäriin.
Masih ja hänen perheensä ovat epätoivoisia ja peloissaan, vaikka hänet vapautettiin kaikista syytteistä 3 vuotta kestäneen oikeuskäsittelyn jälkeen todisteiden puutteen vuoksi.

Masih toteaa: ”Minulle on tehty vääryyttä, mutta kaiken keskellä pysyn lujana Jeesuksessa.”

Asia Bibi vapautui vuoden 2018 lopulla ja Pervaiz Masih tammikuussa 2019, mutta Pakistanissa on tietojemme mukaan edelleen noin 17 kristittyä vankilassa syytettynä jumalanpilkasta. Tämä on lähes puolet maan arviolta 40 jumalanpilkkatapauksesta, vaikka väestöstä vain noin 2% on kristittyjä.

Lähde

Pakistan on World Watch List 2019 sijalla 5. Lue lisää.