Niger
26
Miksi maassa vainotaan kristittyjä?
Kristittyjen tilanne Nigerissä on heikentynyt merkittävästi vuoden 2023 vallankaappauksen jälkeen. Se horjutti jo valmiiksi hauraan maan vakautta. Maan epävakaa tilanne on rohkaissut islamilaisia taistelijoita. Heistä osa on vannonut uskollisuutta Isisille ja al-Qaidalle. Joissakin osissa maata militanttiryhmät pääsevät toimimaan ilman suurtakaan vastarintaa. Ne ovat ottaneet käyttöön tiukan islamilaisen lain ja valvovat sen toimeenpanoa. Toisilla alueilla kirkkorakennuksia tuhotaan ja kristittyjä tapetaan. Nigerin rajat naapurimaihin Maliin ja Burkina Fasoon vuotavat. Militantit pääsevät niiden yli vaivatta, joten heidän on helppo vallata lisää alueita.
Kaikki ääriryhmien hallitsemilla alueilla asuvat kristityt ovat painostuksen ja vainon kohteena. He kaikki – erityisesti muslimitaustaiset kristityt – joutuvat kokoontumaan salassa ja elävät jatkuvasti väkivallan, sieppausten ja kuoleman uhan alla.
Niger ei myöskään noudata oikeusvaltion periaatteita. Tämän vuoksi ääri-islamilaiset ideologiat voivat levitä koko yhteiskuntaan. Kristityt ovat entistä suuremmassa vaarassa jopa alueilla, joilla islamilaiset taistelijat eivät toimi aktiivisesti.
Miten tilanne on muuttunut edellisestä vuodesta?
Millaista maassa on elää kristittynä?
Maaseudulla asuvat kristityt ovat suurimmassa vaarassa, mutta muslimitaustaiset kristityt kohtaavat merkittävää vainoa kautta maan.
Millaista maassa on elää miehenä?
Islamista kääntyneet miehet saattavat tulla perheidensä hylkäämiksi, menettää kotinsa tai joutua kotiarestiin. Kristitty mies saattaa menettää työpaikkansa tai muslimit voivat boikotoida kristityiksi tiedettyjen yrityksiä. Tämä voi johtaa perheen ja suvun toimeentulon heikkenemiseen. Poikia saatetaan siepata ja pakottaa militanttiryhmien jäseniksi. Pojat ja miehet ovat vaarassa tulla ääriryhmien murhaamiksi. Militanttien aseellisten iskujen aalto on pakottanut monet miehet, etenkin pastorit ja seurakuntien johtajat, pakenemaan kodeistaan ja yhteisöistään turvallisemmille alueille.
Millaista maassa on elää naisena?
Kristityt naiset ja tytöt ovat haavoittuvassa asemassa. Ääriryhmät voivat siepata, raiskata tai seksuaalisesti hyväksikäyttää naisia ja tyttöjä. Perheet jättävät usein ilmoittamatta raiskauksesta siksi, että pelkäävät ilmoituksen vaarantavan uhrin avioliittomahdollisuuksia. Muslimitaustaiset naiset voivat menettää lastensa huoltajuuden. Heidät voidaan pakottaa avioliittoon muslimimiehen kanssa ja raiskata. Monet naiset ovat menettäneet perintöoikeutensa käännyttyään kristityksi. Nigerissä on eniten lapsiavioliittoja maailmassa, ja nuoretkin tytöt voidaan pakottaa naimisiin.
Miten Open Doors auttaa suoraan tai yhteistyökumppaniensa kautta maassa?
Open Doors toimii yhteistyössä paikallisseurakuntien kanssa tarjoten mahdollisuuksia taloudellisen tilanteen tukemiseen, vainoihin valmistavaa koulutusta, kulttuurien välistä hengellistä työtä sekä opetuslapseuttamista.
Rukoile:
Sotilasjuntta on hallinnut Nigeriä vuodesta 2023 lähtien, ja kansalaisilta puuttuvat yhä monet perusvapaudet ja -oikeudet. Rukoile, että armeija hallitsisi maata oikeudenmukaisesti ja mahdollistaisi vaalien järjestämisen pian ja että maan epävakaa tilanne paranisi.
Joillakin alueilla kristityt ovat vaarassa joutua islamilaisten militanttien hyökkäysten kohteeksi. Rukoile kristittyjen turvallisuuden ja kotinsa jättämään joutuneiden puolesta.
Kun nigeriläinen kääntyy muslimista kristityksi, hän voi joutua sekä perheen että yhteisön ankaran painostuksen kohteeksi. Rukoile näiden Jeesukseen uskovien puolesta, että Herra täyttäisi heidän kaikki konkreettiset ja hengelliset tarpeensa.
Taivaallinen Isä, perheemme Nigerissä elää päivittäin erittäin suuressa vaarassa. Pyydämme heille suojelusta. Kiedo rakastavat kätesi heidän ympärilleen ja anna heidän nähdä Jeesuksen kulkevan heidän kanssaan kärsimyksissä. Anna vakauden ja rauhan tulla Nigeriin. Muuta Sinun omiasi vihaavien militanttien sydämet, jotta he voisivat nähdä Sinun valosi ja rakkautesi. Rukoilemme tätä Poikasi, meidän Vapahtajamme, Jeesuksen Kristuksen nimessä. Aamen.