Uutiset
02.09.2018

”Miten Raamatun lukeminen voi olla kansallisen turvallisuuden vastaista toimintaa?”

Kristityksi kääntynyt iranilainen Naser Navard Gol-Tapeh, joka kärsii parhaillaan 10 vuoden tuomiota ”lähetystyöhön liittyvistä toimista” kysyy avoimessa kirjeessään Iranin viranomaisille, miten hänen kristillistä toimintaansa voidaan pitää valtionvastaisena.

Elokuun alussa 57 vuotta täyttänyt Gol-Tapeh pidätettiin vuonna 2016 yhdessä kolmen azerbaidzanilaisen miehen kanssa hääjuhliin tehdyn ratsian seurauksena. Nämä neljä miestä tuomittiin vankilaan vuosi myöhemmin, mutta azerbaidzanilaisia ei ole pakotettu palaamaan Iraniin suorittamaan vankeusrangaistuksiaan.

Oikeuden päätös Gol-Tapeh’n tapauksessa perustui Iranin tiedustelupalveluiden tarjoamiin todisteisiin. Todisteita sisältäviä asiakirjoja ei kuitenkaan annettu Gol-Tapehin asianajalle katsottavaksi eikä niitä myöskään näytetty koko oikeudenkäynnin aikana, kertoo Mohabat News. Gol-Tapeh teki valituksen tuomiostaan, mutta se hylättiin marraskuussa 2017. Tammikuussa 2018 hänet vietiin Evinin vankilaan suorittamaan rangaistustaan.

Gol-Tapeh on pyytänyt useaan otteeseen lääketieteellistä hoitoa, mutta pyynnöt on evätty. Hän on jopa vaarassa menettää kaikki hampaansa, ellei hän saa välitöntä hoitoapua.

Naser Navard Gol-Tapeh’n avoin kirje

Kiitos Jumalalle, joka armossaan kutsuu meitä uuteen elämään Jeesuksessa Kristuksessa, kaiken hyvän Isälle, jonka nimi on Pyhä.

Pyhässä kirjassa lukee: ”Jokaisen on suostuttava esivaltansa alaisuuteen. Eihän ole esivaltaa, joka ei olisi Jumalalta peräisin, häneltä ovat vallankäyttäjät saaneet valtuutensa. Joka vastustaa esivaltaa, nousee siis Jumalan säädöstä vastaan.” (Room 13:1-2)

Kysymykseni viranomaisille, tuomareille ja Tiedustelupalveluiden kuulustelijoille, on tämä: olisiko edes mahdollista vannoutuneelle kristitylle – joka on syntynyt ja kasvanut Iranissa, jonka esi-isät asuivat tässä maassa tuhansien vuosien ajan ja jonka Jumala on kutsunut palvelukseensa sovintoa välittämään – toimia oman maansa kansallisen turvallisuuden vastaisesti?

Syytekirjelmässäni lukee syyte ”toiminta kansallista turvallisuutta vastaan kotikirkkoja perustamalla”. Onko muutamien kristittyjen veljien ja sisarten kokoontuminen jonkun kodissa, ylistyslaulujen laulaminen, Raamatun lukeminen ja Jumalan palvonta, toimintaa kansallista turvallisuutta vastaan?

Eikö ole räikeä kansalais- ja ihmisoikeuksien loukkaus sekä kiistaton epäoikeudenmukaisuus saada kymmenen vuoden vankilatuomio vain järjestämällä ”kotikirkkoja”, jotka toimivat Jumalan ylistämisen pyhäkköinä sen takia, että kirkkoja on suljettu Iranissa?

Ylistän Jumalaa, että hän on kääntänyt kaikki asiat siunaukseksi. Sillä nyt on selvää kaikille, vankilan viranomaiset, tuomarit, asianajajat ja muut vangit mukaan lukien, että olen vankilassa uskoni tähden. Tämä auttaa viemään eteenpäin ilosanomaa. Sen takia siunaan niitä, jotka ovat vainonneet minua ja laittaneet minut vankilaan. Toivon, että totuus Hänen Sanassaan, joka pystyy vahvistamaan jokaisen, pelastaa heidät jonain päivänä. Toiseksi kiitän Jumalaa ilossa ja rauhassa, sillä hän on pitänyt minua arvollisena olemaan täällä uskoni takia ja todistajana Jeesuksesta Kristuksesta. Luotan kaikkivaltiaaseen Jumalaan, joka pystyy kuolleetkin herättämään, ja innokkaasti odotan hänen paluutaan. Hän pystyy varjelemaan minut ja pitämään minut vahvana.

Kiitän vilpittömästi veljiäni ja sisariani Kristuksessa, jotka ovat auttaneet minua rukouksillaan. Ne ovat kuin miellyttävä tuoksu Jumalan edessä. Muistan heitä jatkuvasti rukouksin. Tiedän, että heidän rukoustensa ja Pyhän Hengen avulla saan vapautuksen enkä joudu häpeään.

Herran palvelija,
Naser Navard
Evinin vankila

Lähde