KRISTUS TOIMII ISLAMIN SYDÄMESSÄ ARABIASSA

 

Arabian niemimaa on islamin ydinaluetta, mutta Kristus on läsnä sielläkin. Sen kaikista maista löytyy uskovia, jotka ylistävät Jumalaa, lukevat Raamattua ja kastavat uusia seurakuntalaisia, avoimesti tai salassa.

Eri maihin, heimoihin, perinteisiin ja kieliryhmiin kuuluvat kristityt ovat valona ja suolana halki koko niemimaan.

Seurakuntaelämä

Niin kuin meillä jokaisella on yksi ruumis ja siinä monta jäsentä, joilla on eri tehtävänsä, samoin me kaikki olemme Kristuksessa yksi ruumis mutta olemme kukin toistemme jäseniä. Room. 12:4–5

Saudi-Arabiaa ja Jemeniä lukuun ottamatta ulkomaalaisilla saa olla kirkkoja Arabian niemimaahan kuuluvissa maissa, mutta vain virallisilla “uskonnollisilla tonteilla”. Ne ovat aidattuja maakaistaleita, joille tuodaan yhteen useita kirkkoja. Omanissa ristisymboli ei saa olla julkisesti näkyvillä – ellei se sijaitse pääkaupunki Muscatin virallisella uskonnollisella tontilla osana rakennuksen arkkitehtuuria.

Haasteista huolimatta alueella toimii elävä seurakunta. Esimerkiksi Qatarin pääkaupungissa Dohassa joka perjantai tuhannet katolilaiset kokoontuvat jumalanpalveluksiin. Pienemmissä kirkoissa evankelikaaliset ja koptit kokoontuvat yhteen saamaan opetusta ja rohkaisua.

Raamattu

Jumalan sana on elävä ja väkevä. Se on terävämpi kuin mikään kaksiteräinen miekka, se iskee syvään ja viiltää halki sielun ja hengen, nivelet ja luiden ytimet, se paljastaa sisimmät aikeemme ja ajatuksemme. Hepr. 4:12

Hallitusten määräämien rajoitusten takia Raamatun hankkiminen voi olla vaikeaa, muttei mahdotonta. Arabian- ja muunkielisiä raamatunkäännöksiä ja erilaisia lasten Raamattuja tutkitaan kodeissa, seurakunnissa ja jopa työpaikoilla.

Rukous

Iloitkaa aina. Rukoilkaa lakkaamatta. Kiittäkää kaikesta. Tätä Jumala tahtoo teiltä, Kristuksen Jeesuksen omilta. 1. Tess. 5:16–18

Kristityt – niin seurakuntien työntekijät kuin rakennusmiehetkin – rukoilevat Jumalaa pyytäen siunausta ja apua työviikkoihinsa, perheilleen ja asuinseuduilleen.

Ylistys

Laulakaa Herralle, koko maanpiiri! Kertokaa päivästä päivään ilosanomaa hänen avustaan! Julistakaa hänen kunniaansa, ilmoittakaa hänen ihmetekojaan kansoille, jotka eivät häntä tunne. Suuri on Herra, ylistäkää häntä! Pelätkää häntä, hän on jumalista korkein. 1. Aik. 16:23–25

Qatarissa ja Kuwaitissa, ortodoksikirkoissa ja kotiseurakunnissa, miehet, naiset ja lapset ylistävät Kristuksen nimeä.

Kaste

Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni: kastakaa heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Matt. 28:19

Ylistys Jumalalle! Hän rakentaa kirkkoaan Arabian niemimaalla ja uusia kristittyjä tulee uskoon.

Tue Kristuksen ruumiista tällä alueella rukouksin.

Lähde