Joulukuussa puhjenneet mielenosoitukset ovat tuottaneet Iranin nykyhistorian suurimman määrän kuolonuhreja. Kriisi on sysännyt kristityt myrskyn silmään, sillä Iran on epävakauden varjolla syyttänyt kristittyjä ulkomaisiksi agenteiksi ja hyökännyt heidän kimppuunsa entistä suuremmalla tarmolla.
Joulukuun loppupuolella Iranissa puhkesi protesteja, jotka muistuttavat joitakin maan lähihistorian voimakkaimpia mielenosoituksia. Sellaisia ovat esimerkiksi vuosien 2019-2020 mielenosoitukset polttoaineen hintojen noustua tai vuoden 2022 mielenosoitukset Mahsa Aminin kuoleman vuoksi.
Hallituksen vastatoimenpiteet ovat olleet nopeita ja raakoja. Monien lähteiden perusteella kuolonuhrien määrä lasketaan jopa kymmenissä tuhansissa. Kuolonuhrien määrä onkin Iranin nykyhistorian suurin.
Tilanne on epävakaa. USA:n presidentti Donald Trump on uhannut sotilaallisella väliintulolla reaktiona mielenosoittajien tappamiseen. The New York Times raportoi aiemmin, että Iran on perääntynyt suunnitelmista teloittaa pidätetyt mielenosoittajat.
Kaipuu muutokseen
Mielenosoitusten on sanottu alkaneen taloudellisista syistä. Ne heijastavat kuitenkin paljon syvempää kriisiä, joka toki alkoi reaktiona inflaatioon ja taloudelliseen kurjuuteen. Kriisi kuitenkin kasvoi maanlaajuiseksi korruption vastaiseksi protestiksi, ja Iranin korkeinta hallitsijaa, ajatollah Ali Khameneita vastustetaan avoimesti.
Jotkut tarkkailijat ovat sanoneet, että mielenosoitus on toiveikkain vuosiin. Se on yhteinen yritys saada aikaan jonkinlaista muutosta.
”Rakas Iranimme huutaa oikeudenmukaisuutta, arvokkuutta ja tulevaisuutta, jossa jokainen kansalainen, myös kristityt, voivat elää rauhassa.”
Iranilainen kristitty
Vaikka kyseessä ei ole suora hyökkäys maassa asuvia kristittyjä vastaan, kriisi on sysännyt heidät myrskyn silmään. Iran on aiemminkin käyttänyt epävakaita tilanteita syyttääkseen kristittyjä lännen tai Israelin agenteiksi. Myös nyt kristinuskoon kääntyneitä ja kotiseurakuntien johtajia on syytetty ulkomaisiksi agenteiksi. Paljastuessaan he saavat ankaria vankeusrangaistuksia.
Iranilainen kristitty toteaa: ”Rakas Iranimme huutaa oikeudenmukaisuutta, arvokkuutta ja tulevaisuutta, jossa jokainen kansalainen, myös kristityt, voivat elää rauhassa ja mahdollisuuksien keskellä, vapaina pelosta ja köyhyydestä. Kansamme urheus olkoon uudistetun ja yhtenäisen kotimaan siemen.”
Rukoile
- Jatka rukousta iranilaisten puolesta näinä sekasorron aikoina. Rukoile paremman tulevaisuuden puolesta, joka on täynnä arvokkuutta, rauhaa ja uskonnollista vapautta.
- Rukoile Iranin kansan turvallisuuden ja hyvinvoinnin puolesta. Rukoile väkivallan ja tappamisen loppumista. Rukoile suojaa perheille ja kaikkien iranilaisten perusihmisoikeuksien toteutumista.
- Rukoile Iranin kansalle yhteyttä ja toivoa. Rukoile, että ihmiset eri etnisistä, sosiaalisista ja uskonnollisista suunnista löytäisivät solidaarisuutta ja toivoa. Pyydä, että pyrkimykset kohti oikeudenmukaisuutta ja kansallista uudistumista juurtuisivat sydämiin ja yhteisöihin.
- Rukoile, että kristityt voisivat avoimesti kokoontua jumalanpalveluksiin Iranissa. Ihmiset, erityisesti islamista kääntyneet, voisivat näin vapaasti elää uskoaan todeksi.
