Uutiset
16.07.2019

Kenttätyöntekijän tarina: Bao ja lasten raamattuprojekti

Nimeni on Bao. Olen 33-vuotias. Asun Ho Chih Minh Cityssä, olen naimisissa ja minulla on kaksi pientä tytärtä. Olen ollut kaksi vuotta töissä Lasten raamattuprojektissa (CBP:ssä). Minusta tuli kristitty 14 vuotta sitten. Lukiossa ollessani koin, että elämälläni ei ollut merkitystä. Kotini oli lähellä jokea, ja usein ohi kulkiessani halusin hypätä tuohon jokeen ja kuolla.

Kristityt ystäväni tiesivät tästä ja kutsuivat minut kirkkoon. Suostuin menemään heidän kanssaan ja aloinkin käydä siellä.
Vähitellen aloin ihmetellä, miksi kristityillä on outo ilo elämässään. Haastoin Jumalan:  Jos olet olemassa, näytä se minulle”.

Kerran jumalanpalveluksen aikana koin Jumalan Hengen koskettavan minua. Siitä lähtien elämäni muuttui täydellisesti, ja sain halun palvella Häntä. Eräällä lasten leirillä aloin lämmetä lapsityölle. Tiesin, että Jumalalla on iso suunnitelma jokaiselle lapselle. Leirin jälkeen minua kutsuttiin usein nuorten ohjelmiin. Pidin kuitenkin eniten lapsille suunnatuista tapahtumista. Niissä näin, kuinka Jumala kosketti lapsia ja muutti heitä. Minun näkyni on Jumalan nuori armeija. Olen onnellinen voidessani palvella näitä tulevia Jumalan sotureita.

Lasten raamattuprojekti käyntiin

Vuoden 2016 alussa Open Doorsin työntekijä kutsui minut työhön Lasten raamattuprojektiin (CBP). Pyysin  muutaman päivän aikaa miettiä ja rukoilla. Kysyin myös vaimoni mielipidettä. Hän kehotti minua hyväksymään tarjouksen. Aloin perehtyä asiaan syvemmin
Raamattujen levittäminen ei ole helppoa, koska hallitus tarkkailee meitä. Hankaluuksien takia yritämme olla kertomatta, keitä olemme ja mistä tulemme.

Kuusi vuotta sitten olin evankelistana Keski-Vietnamissa. Asuin erään henkilön kotona voidakseni opettaa hänelle Jumalan Sanaa. Kiitos Herralle, sinä aikana monet muutkin tulivat tuntemaan Jumalan. Alue oli hiljainen (kommunistinen) alue. Ihmiset eivät tienneet, että Jumala on rakkaus. Heillä on paljon hankaluuksia elämässään ja he ovat hengellisesti sidottuja.

Tuohon aikaan yli 20 ihmistä otti Jeesuksen vastaan elämäänsä. Minä pidin erään toisen henkilön kanssa huolta näistä uusista uskovista. Kerran menimme ryhmän kanssa kauas pääkaupungista. Ylistyksen aikana poliisit keskeyttivät kokouksemme, ja me pakenimme eri suuntiin – paitsi minä ja talon omistajat.

En ensin tiennyt, mitä minun piti tehdä tuossa tilanteessa, joten pysyin vaiti. Poliisit kysyivät minulta: “Kenen luvalla te kokoonnutte? Mistä nämä materiaalit tulevat?” He ottivat kaikki materiaalit ja erottivat minut kahdesta ystävästäni. Olin vankina yöhön saakka ja pääsin sitten menemään. Seuraavana päivänä poliisi kutsui minut takaisin kuulusteltavaksi.

Pelko esti pitämästä yhteyttä

Tämän tapauksen jälkeen muut uskovat eivät uskaltaneet tavata minua tai majoittajaani. Huomasimme pian syyn: Hallitus painosti uusia uskovia ja uhkasi keskeyttää heidän alueelleen tulevan ruokajakelun. Painostuksen vuoksi lähdin alueelta.
Monet heistä pitävät yhä yhteyttä minuun ja ovat edelleen uskossa.

Poliisi uhkasi, että jos palaan alueelle, he painostavat ihmisiä vielä enemmän. Useimmat sikäläiset ovat maanviljelijöitä, jotka elävät hallituksen avustusten varassa.

Kun aloin työskennellä CBP:lle ja suurille kirkoille, en tiennyt, että lasten Raamatut olivat erittäin toivottuja. Kirkot käyttävät niitä ilmaisena lahjana lapsille, mutta myös aikuisten opetuksessa.

Kiitän Jumalaa, että lasten Raamatuilla on suuri vaikutus useilla alueilla. Kirjojen jakamisella edesautan Jumalan Sanan opettamista sekä lapsille että aikuisille. Kirjoja käytetään usein evankeliointiin.

Tarve jopa 2 000 000 Raamatulle

Tähän mennessä  olemme jakaneet yli 100 000 Raamattua. Tarvetta on jopa 2 000 000 Raamatulle. Kerran vierailin Mekong-joen suistoalueen kirkoissa. Kirkkojen johtajat veivät meidät paikkoihin, joihin he ovat kuljettaneet Raamattuja, ja kertoivat työn vaikutuksista. Eräässä paikassa kirkko auttoi järjestämään abortoiduille sikiöille oikeat hautajaiset. Aiemmin nämä sikiöt abortoitiin ja hävitettiin hyvin rumasti. Näin toimivat ihmiset, joilla ei ollut Jumalan Sanaa.

Jumalan Sana on yksi kaikkein tärkeimmistä asioista. Isoissa kirkoissa johtajilla on kanssamme sama tavoite, saada ihmiset tuntemaan Jumalan Sana, ja että Sana olisi helposti saatavilla. Uskon, että lasten Raamattujen jakaminen on kylväjän työtä. Jatkamme kylvämistä, ja Jumala antaa kasvun.

Raamatun jae, joka muutti elämäni, on Psalmi 40:2-3:” Hän veti minut ylös syvästä kuopasta, upottavasta liejusta. Hän nosti minut kalliolle, antoi lujan pohjan askelteni alle”.

Uskon, että Vietnamiin tulee herätys. Me valmistaudumme. Jumala valmistelee ihmisiä. Meidän on valmisteltava seuraava sukupolvi, annettava heille parasta. Annettava heille näky .Uskon, että he tulevat näkemään ihmeellisiä asioita ja  myös tekemään Jumalan suuria tekoja.

Rukouspyyntö:

  • Rukoilkaa puolestamme, että CBP saa jatkaa toimintaansa ja voi vaikuttaa nuoressa sukupolvessa.
  • Rukoilkaa, että lasten Raamatut edelleen muuttavat ihmisten elämää.
  • Rukoilkaa Vietnamimme puolesta – me emme vielä ole yhtä. Meidän on nöyrryttävä.