Some
12.10.2024

Kamerunin pohjoisosissa taistellaan Boko Haramin uhkaa vastaan koulutuksen avulla

Kamerunin pohjoisosa on yksi vaarallisimmista alueista kristityille Saharan eteläpuolisessa Afrikassa. Ääriryhmä Boko Haramin jatkuvat hyökkäykset ovat köyhdyttäneet alueen seurakuntia.

Ääriryhmien lopullinen tavoite on hävittää kaikki kristillinen läsnäolo alueelta. Monet kristityt ovatkin lähteneet, mutta toiset ovat maanviljelijöitä, joilla ei ole paikkaa, minne mennä.

Siksi paikalliset kumppanimme antoivat seurakuntien johtajille koulutusta sosioekonomisesta kehityksestä. Tavoitteena oli rakentaa taloudellista joustavuutta, jotta uskovat voivat pysyä Kamerunin pohjoisosissa ja olla alueensa suolana ja valona.

Koulutus on muuttanut kamerunilaisen pastori Pascalin (kuvassa) seurakuntaa. Jatkuvat hyökkäykset ovat jättäneet hänen seurakuntansa heikoksi.

”Seurakunta ei ole pystynyt huolehtimaan edes jäsentensä perustarpeista”, hän kertoi.

Koulutuksen jälkeen pastori Pascal perusti useita pienryhmiä ja opetti heille, kuinka toteuttaa pieniä tulonhankkimisprojekteja.

”Olemme toteuttaneet kuusi hanketta, jotka kaikki ovat toiminnassa”, hän kertoi. ”Tämä koulutus on ratkaissut köyhyyden ongelman seurakunnassamme ja jopa koko yhteisössämme. Haluan kiittää teitä.”