Uutiset
26.01.2024

”Jumala taistelee puolestamme”: Afrikan kristityt vastaavat terrori-iskuihin rukouksella

Vuosi sitten tammikuussa 2023 terroristiryhmä ADF (Allied Democratic Forces) teki kirkkoiskun Pohjois-Kivun maakunnassa Kongon demokraattisessa tasavallassa. Räjähdys tappoi noin 17 ihmistä ja noin 70 haavoittui vakavasti. 

Sinä päivänä Neema* oli kirkossa. Hän selviytyi hengissä räjähdyksestä, mutta hänen 4-vuotias poikansa menehtyi.

Kivusta huolimatta Neema todistaa: ”Emme voi hylätä Jumalan Sanaa haavojemme takia.”

Hengellinen tilaisuus keskeytyy

Sunnuntaina 15. tammikuuta 2023 lähes tuhat kristittyä oli koolla 8e CEPAC -seurakunnassa. He kiittivät viikon kestäneestä evankeliointikampanjasta, jonka tuloksena kastettiin 62 ihmistä . Neema sekä hänen poikansa, 4-vuotias David ja 8-vuotias Danny olivat siellä kuten yleensäkin.

Noin klo 11 alkoi tihkusade, ja Neema siirtyi Davidin kanssa istumaan telttaan lähelle päälavaa. Lapset olivat juuri lopettaneet laulamisen.

Pidin Davidia rintaani vasten, kun kuulimme kovan äänen.

Neema*

”Kun Danny oli laulanut, hän tuli telttaamme”, Neema kertoo. ”David oli alkanut torkkua sylissäni. Pidin häntä rintaani vasten, kun kuulimme kovan äänen. Se oli pommi, joka oli viritetty saartamaan ja tappamaan kirkossa olevat ihmiset”, Neema sanoo.

Itsetehty räjähde räjähti ja tappoi noin 17 ihmistä.

Valokuvia pienestä pojasta
”Sairaalassa en tiennyt, että ihmisiä oli kuollut”, Neema muistelee. ”En tiennyt, että lapseni oli kuollut. Kun soitin aviomiehelleni, hän kertoi minulle, että David oli jo parantunut.

Räjähdyksen vaikutukset paljastuvat

Kuvat tapahtumapaikalta ovat syöpyneet 8e CEPAC -kirkon pastori Kambalen verkkokalvolle. ”Uhrien ruumiita metallilevyjen päällä, valtava määrä tuhoutuneita ikkunoita, telttoja ja tuoleja.”

Aloitimme aamun suuren ilon vallitessa, mutta lopetimme hälytystilaan ja itkuun.”

Loukkaantuneet siirrettiin sairaaloihin Beniin noin 75 kilometrin päähän Lubirihasta. Kirkkoiskussa uhrit saivat vammoja jalkoihin, käsivarsiin ja silmiin. Neema loukkaantui vakavasti ja sai vammoja joka puolelle jalkoja ja kehoa. Hänet kiidätettiin sairaalaan.

Kyselin kaikilta, missä lapseni on.

Neema*

Kolme viikkoa hyökkäyksen jälkeen Neema palasi sairaalasta kotiin ja odotti innokkaana näkevänsä perheensä. Hän ei vielä tiennyt, että David oli kuollut. Neeman koti oli täynnä seurakuntalaisia, jotka olivat valmiina toivottamaan hänet tervetulleeksi ja lohduttamaan häntä.

Ilta oli täynnä hämmennystä ja kysymyksiä.

”Ihmettelin, mistä oli kyse”, hän kertoo. ”Kyselin kaikilta, missä lapseni on. Istuuko hän anoppini takana? Onko hän jo parantunut, mutta kieltäytyy tulemasta minua katsomaan?”

Vasta silloin Neema kuuli, että hänen kuopuksensa David oli kuollut räjähdyksessä. 

Pienen lapsen traumat

Paikallista uskontoa tunnustava Neeman anoppi paheksui miniäänsä ja syytti häntä tapahtuneesta, koska Neema oli vienyt lapset kirkkoon räjähdyspäivänä.

”Itkin itkemistäni koko päivän”, Neema sanoo. ”He vain puhuivat ja puhuivat, ja hän sanoi, että meidän kaikkien olisi pitänyt kuolla siellä.”

Isku vahingoitti Neeman toista poikaa Dannyä. Hän menetti toisen silmänsä ja loukkasi toisen jalkansa. Kaksi kuukautta hän käveli kainalosauvoilla, kunnes vähitellen huhtikuussa 2023 hänen liikuntakykynsä palautui.

Saamamme tuki palautti meidät siihen ilmapiiriin, joka vallitsi ennen iskua.

Pastori Kambale

Veljen menettäminen ja hyökkäyksen kokeminen on kuitenkin rampauttanut Dannyn henkisesti.

”Danny lakkasi syömästä miettiessään veljeään”, Neema selittää. ”Hän itki ja kyseli veljensä perään. Niinpä pastorin vaimo vie hänet syömään heidän lastensa kanssa.”

”Kun ajattelen lasta, joka kuoli, ja toista, jolla on silmäongelma, sanon itselleni: ’Jumala, jos olisin jättänyt heidät kotiin ja lähtenyt kirkkoon yksin, ehkä olisin myös loukkaantunut yksin.’ Sitten muistutan itseäni, että sielunvihollinen tuli sotkemaan Jumalan suunnitelman ja pyydän: ’Auta minua, Jumala, ja lohduta minua edelleen.’”

“Pommittajat luulivat, että lakkaisimme käymästä kirkossa. Ei, Jumala taistelee puolestani. Minun Jumalani pitää minusta huolen, enkä minä voi jättää Jumalaani!” Neema sanoo. Vierellä poika Danny.

Luottamus Jumalaan kantaa

Iskun jälkeen Dannyä pelotti mennä kirkkoon. ”Jossain vaiheessa hän alkoi sanoa, että ei tulisi kirkkoon, koska sinne heitellään pommeja. Kerroin, että kirkossa ei ole pommeja ja ettei seurakunta niitä pommeja kylvänyt.”

Ajan myötä muun seurakunnan rohkaisemana Danny alkoi taas käydä lauluharjoituksissa kirkossa. Hän alkoi myös syödä. Neema on kiitollinen Jumalalle tästä pienestä parantumisesta.

Surutyössä Neemaa lohduttaa parhaiten kristittyjen yhteisö, erityisesti seurakunnan pastorin perhe.

”Kiitin Jumalaa, koska hän oli pelastanut meidät. Emme jättäneet Jumalaa. Tottakai meihin sattui, mutta minä tahdon mennä eteenpäin. En voi hylätä Jumalaani, joka näkee kaiken, mitä kannamme. Hän näkee sen Jeesuksen ristin kautta.”

Surutyössä Neemaa lohduttaa parhaiten kristittyjen yhteisö, erityisesti seurakunnan pastorin perhe.

Myös laulaminen tuo Neemalle lohtua. “Kun laulan laulua ‘Vapahtaja on tuonut minut pois metsästä’, koen helpotusta. Minusta tuntuu kuin olisin taivaassa. Laulussa sanotaan, että Jumala pyhittää ja puhdistaa minut, jotta pääsen taivaaseen”, hän kertoo.

Palvelutehtävänä läsnäolo

Open Doorsin paikalliskumppanit vierailivat 8e CEPAC -seurakunnassa seuraavana sunnuntaina iskun jälkeen rukoillakseen seurakuntalaisten puolesta ja rohkaistakseen heitä. Tiimi kävi myös Benin ja Goman sairaaloissa tapaamassa eloonjääneitä. 

Lisäksi pari kuukautta myöhemmin 24. maaliskuuta 2023 Open Doors lähetti 107 perheelle avustuspaketin. Paketti sisälsi 50 dollaria, 25 kiloa riisiä, 10 kiloa papuja ja 10 litraa kasviöljyä. Myös Neeman perhe oli yksi avustuksen saajista.

Räjähdyksen jälkeen seurakuntalaiset, pastorit ja seurakunnan johtajat ovat osallistuneet Open Doorsin järjestämiin kuukausittaisiin traumaterapiaistuntoihin. Heidän saamansa tuki on ollut paljon enemmän kuin fyysistä ja henkistä tukea. 

Muistan, että aluelle meno sai meidät elämään pommi-iskun tapahtumat uudelleen

Pastori Kambale

Pastori Kambale kertoo, että onnettomuuden vuoksi ihmiset ovat pelänneet jopa astua kirkon alueelle. Traumatuki ja helpottuneisuus muutti tilanteen.

“Muistan, että aluelle meno sai meidät elämään pommi-iskun tapahtumat uudelleen. Sinä päivänä aloitimme tilaisuuden iloisina ja kaikki päättyi hälytykseen”, pastori Kambale kuvaa. ”Saamamme tuki palautti meidät siihen ilmapiiriin, joka vallitsi ennen iskua. Pastoreita tuli eri piirikunnista ja aloimme taas nauraa ja laulaa.”

Neema sijoitti saamansa käteisen niin, että voisi täyttää perheensä perustarpeet ilman ulkoista apua.

“Kiitän Jumalaa siitä (avusta). Ostin vuohen, joka ei vielä ole synnyttänyt. Muut auttoivat minua hankkimaan tomaatteja, sipuleita ja kalaa liiketoimintaani varten.

Hän kiittää erityisesti Open Doorsin tukijoita: “Olkoon Jumalan nimi ylistetty, koska muistitte meitä.”

Tuki jatkuu edelleen

“Jumala tukee edelleen 8e CEPAC -seurakunnan uskovia Lubirihassa. Pommi-isku toi uutta intoa seurata Jeesusta”, pastori Kambale kertoo. “Seurakuntalaiset olivat väsyneitä, mutta kiitos veljiemme ja sisartemme antaman tuen olemme saaneet voimamme takaisin”, hän sanoo.

Käynnissä olevien traumaterapiaistuntojen vuoksi monet kristityt tulevat 8e CEPAC-kirkolle. Elämä on palannut, ja nyt kristityt ymmärtävät, mitä on tapahtunut: tapahtumissa oli kyse vainosta, joka on osa kristittyjen elämää.”

He tulivat tuhoamaan meidät, mutta uskoamme ei voi sammuttaa.

Neema*

Neema kertoo: “Kiitän Jumalaa, koska näen hänen kätensä päälläni. Kiitän Häntä kaikesta tuesta veljiltä ja sisarilta, ja kiitän Jumalaa uudelleen, koska elämme hyvin. Ylistetty olkoon Jumalan nimi. Kiitän Jumalaa veljistä ja sisarista, jotka jatkavat rukousta Dannyn puolesta, että hän saisi opintonsa päätökseen ja hänestä tulisi Jumalan palvelija.”

“He tulivat tuhoamaan meidät, mutta uskoamme ei voi sammuttaa. Ne, jotka kuolivat, kuolivat. Jotka jäivät henkiin, jäivät henkiin. Jumala taistelee puolestamme, mutta meillä ei voi olla vähemmän uskoa. Sen sijaan menemme eteenpäin.”

Neeman rukousaiheet

  • Rukoile Danny-pojan puolesta. ”Seuratkoon hän Jumalaa, olkoon hän aina Jumalan asialla. En tiedä, tuleeko hänestä pastori, mutta tapahtukoon Jumalan tahto”, Neema sanoo.
  • Rukoile, että Jumala muuttaisi Neeman aviomiehen, että hän lakkaisi juomasta. Pyydä, että Jumala muuttaisi myös miehen perheenjäsenten sydämet ja näyttäisi heille tien Herran luo.
  • Rukoile, että Jumala palauttaisi rauhan perheen kotiin. ”Yleensä kun mieheni tulee kotiin, minulla ei ole rauhaa.”
  • Rukoile, että Danny palaisi kouluun ja että Jumala antaisi hänelle ymmärrystä, joka auttaa häntä menestymään opinnoissa. Pyydä myös Neeman tyttärelle apua opintoihin.
  • Rukoile Kongon demokraattisen tasavallan puolesta, että Jumala edelleen taistelisi kristittyjen puolesta terrori-iskuja vastaan.

*Nimi muutettu turvallisuussyistä