Uutiset
08.12.2019

Iranilaisen kristityn viesti vankilasta: “Toivon, että Kristuksen rakkaus leviää vangittujen kristittyjen kautta”

Iranilainen kristityksi kääntynyt veli kysyy avoimessa kirjeessään, minkä rikoksen hän on tehnyt saadessaan kymmenen vuoden vankilatuomion.

Naser Navard-Goltapeh, 58, tuomittiin vuonna 2017 “kansallista turvallisuutta vaarantavasta toiminnasta perustaessaan ja operoidessaan laittomia kotiseurakuntia”. Siitä lähtien hän on ollut vangittuna Teheranissa Evinin vankilassa.

Hänet pidätettiin kesäkuussa 2016 kolmen muun kristityn kanssa Bakun Elämän Sana -seurakuntaan liittyvästä toiminnasta. Toiset pidätetyt vapautettiin ja he saivat palata kotiinsa Azerbaidzaniin, mutta Goltapeh sai kymmenen vuoden vankeustuomion.

“En tiedä, millä logiikalla tai minkä rikoksen johdosta sain tämän raskaan tuomion”, hän kirjoittaa 1.11. päivätyssä kirjeessään. Hän tietää tuomion johtuvan kotiseurakuntatoiminnasta, mutta hän on myös tietoinen siitä, että hänen maansa perustuslaki turvaa uskonnonvapauden vähemmistöille kuten kristityille. “Rituaalit ja jumalanpalvelus (joita toteutetaan kotiseurakunnissa) ovat osa uskontoamme”, hän sanoo.

“On siis hyvä tietää, että ei-armenialaiset, persiankielellä pidetyt uskonnolliset seremoniat nähdään kansallisen turvallisuuden vaarantamisena”, hän sanoo kirjeessään.

Hän päättää kirjeensä toivomukseen, että Kristuksen rakkaus leviäisi maailmassa vangittujen kristittyjen äänen kautta. Hän kiittää kaikkia niitä, jotka taistelevat ihmis- ja yksilönoikeuksien puolesta. Goltapeh on kirjoittanut kirjeitä aiemminkin. Avoimessa kirjeessään Iranin viranomaisille viime vuoden elokuussa hän kysyy, miksi hänen toimintansa nähdään valtion vastaisena.

YK:n Iranin ihmisoikeuksien erityisasiantuntija on huolissaan uskonnollisten vähemmistöjen, mm. kristittyjen, kohtelusta. Hän kertoi toimittajille viime kuussa, että viranomaiset kohdistavat huomionsa jatkuvasti kotiseurakuntiin ja että huomattava osa kristityiksi kääntyneistä iranilaisista joutuu vainon kohteeksi, vaikka heillä on uskonnon- ja uskonvapaus.