Uutiset
27.03.2018

Iran: Kristilliselle hiljentymiskeskukselle määräys ”sulkea huomiseksi”

Iranilainen retriittejä järjestävä kristillinen koulutuskeskus määrättiin lopettamaan toimintansa päivän varoitusajalla 9. maaliskuuta. Alunperin sulkemiskäsky annettiin lähes kolme vuotta sitten.

Karaj’laisen retriittikeskuksen pitäjät käskettiin tyhjentämään kiinteistö ja luovuttamaan se imaamijohdon päämajalle (EIKO). EIKOn päällikkönä toimii ajatollah Ali Khamenei, Iranin ylin vallankäyttäjä.

Tilojen omistusoikeus on kuulunut jo 1970-luvun alusta lähtien kirkoille (AoG). Vallankumouksellinen oikeusistuin määräsi takavarikoinnin jo heinäkuussa 2015, mutta prosessin läpivieminen on kestänyt lähes kolme vuotta.

Iranilainen vallankumouksellinen oikeusistuinjärjestelmä on suunniteltu langettamaan tuomioita vakavista rikoksista epäillyille. Vakaviin rikosnimikkeisiin lukeutuvat hallitusta vastaan suunnattu vallankaappausyritys, jumalanpilkka tai väkivaltaan yllyttäminen.

Valtio ja oikeuslaitos kitkevät kristinuskoa yhdessä

Lakimiesryhmä Artikla 18 edustajan Mansour Borjin mukaan lopputulos “ei ollut vain korruptoituneen lainkäytön ja ovelien viranomaisten suorittama kiinteistövaltaus, vaan jälleen yksi osa Iranin valtion systemaattista kampanjointia, jonka tarkoitus on kitkeä protestanttinen kristinusko maasta”.

Joulukuussa 2016 vallankumouķsellinen oikeusistuin väitti retriittikeskuksen kuuluvan “USA:n rahoittamalle vakoilujärjestö CIA:lle, jonka tarkoituksena on evankeliointitoimintojen kautta tunkeutua islamilaiseen maailmaan, erityisesti Iraniin”.

“On todella huolestuttavaa, että väitettyjen CIA-kytkösten kautta yritetään leimata vakiintunut, elävä kristillinen kirkko kansalliseksi turvallisuusuhaksi ja siten riistää siltä sen lailliset oikeudet. Jokaisen, joka haluaa turvata maan uskonnonvapauden, pitäisi olla tästä huolissaan,” Borji toteaa.

Kirkkojen elintilaa on vähennetty jo kauan

Iranin evankelisiin kirkkoihin kuten AoG-kirkkoihin kohdistuva painostus on voimistunut vuoden 2009 jälkeen. Kirkkoja on vaadittu vähentämään jumalanpalveluksiaan kahdesta yhteen ja lisäksi järjestämään ne sunnuntaina, yleisenä työpäivänä. “Tämä oli yritys rajoittaa jumalanpalveluksiin osallistumista ja erityisesti kristinuskoon kääntymistä, sillä sunnuntai on arkipäivä ja perjantai yleinen vapaapäivä,” sanoo Borji. Hänen mukaansa myös viikolla järjestettävät koulutusleirit ja -ohjelmat lopetettiin.

Vuonna 2013 Iranin AoG-kirkkojen keskuskirkko suljettiin. Kirkon johtaja Robert Asseriyan pidätettiin ja hänelle annettiin kaksi vaihtoehtoa: joko maasta lähteminen tai pitkän vankeusrangaistuksen kärsiminen.

Iranin AoG-kirkko perustettiin ennen vuoden 1979 vallankumousta. Se ei vastaa samannimistä amerikkalaista AoG-kirkkokuntaa. Islamilaisen vallankumouksen jälkeen AoG-järjestön virallinen asema Iraniin rekisteröitynä järjestönä palautettiin.

Lähde: World Watch Monitor