Uutiset
16.10.2024

Iloa on tuplasti, kun Ezana ja Fasil jatkavat koulunkäyntiä

Etiopialaiset kaksospojat Ezana* ja Fasil* käyvät Open Doorsin tukeman koulun ensimmäistä luokkaa. Koulu oli aiemmin ainoastaan esikoululaisille, mutta tukijoidemme ansiosta koulua on voitu laajentaa sisältämään myös luokat 1–3.

Ermias* oli iloinen, koska puhelinsoitto saatiin onnistumaan. Hän lähettää terveisiä kaikille ja kertoo, että etiopialaisella Tadessen perheellä menee oikein hyvin.

Kun tapasimme heidät ensimmäisen kerran viime vuonna, Ermiasin kaksoset Ezana* ja Fasil* kävivät Open Doorsin tukemaa koulua, joka oli ainoastaan esikoululaisille. Kaksoset kävivät viimeistä vuottaan ennen ensimmäisen luokan aloittamista.

Viime vuoden lopulla Etiopian hallituksen politiikka vaati kaikkia esikouluja sisältämään myös luokat 1–3. Tuolloin kaksosten käymä koulu ei täyttänyt vaatimuksia ja sen tulevaisuus oli vaakalaudalla, sillä se ei pystynyt laajentumaan.

Ermias oli huolissaan poikiensa koulutuksesta ja siitä mahdollisuudesta, että heidät olisi pakko lähettää takaisin julkiseen kouluun.

Koulun laajennus on rukousvastaus, joka on tuonut rauhan Ermiasin sydämeen.

Kirkon ja Open Doorsin tuen avulla koulu pystyi kuitenkin avaamaan täksi vuodeksi ensimmäisen luokan, ja parhaillaan valmistellaan kahden seuraavan luokan avaamista. Näin koulu voi pysyä avoinna ja tarjota tasapuolista ja hyvää opetusta niin kaksosille kuin monille muille kaupungin lapsille. Koulun laajennus on rukousvastaus, joka on tuonut rauhan Ermiasin sydämeen.

Sekä Ezana että Fasil juhlivat viime joulua iloiten ja osallistuivat lasten tapahtumaan kirkossa. Kaksoset olivat osa kuoroa, joka lauloi lauluja seurakunnalle yhdessä muiden kirkon lasten kanssa. Tilaisuuden jälkeen vietettiin tyypillistä etiopialaista juhlaa, johon kuuluvat herkullinen ruoka ja yhdessäolo naapurien kanssa.

Ermias kertoo, että pojat päättivät edellisen kouluvuotensa hyvin arvosanoin ja sijoittuivat toiseksi ja kolmanneksi luokallaan. He ovat hyvin kiitollisia siitä, että koulu pystyi ministeriön tuella lisäämään luokkahuoneitaan, ja pojat voivat nyt jatkaa ensimmäisen asteen koulutustaan.

Ylpeä isän tavoin Ermias lähettää meille puhelun päätyttyä Fasilin ja Ezanan kuvat. Valtaosin samannäköiset pojat ovat pukeutuneet eri tavoin. Fasililla on yllään sininen paita, ja hän on kaksosista se pitempi ja vakavampi. Ezana punaisessa paidassaan hymyilee veitikkamaista hymyään.

Emme voi olla miettimättä, ovatko eriväriset paidat opettajan avuksi, ettei hän sekoittaisi poikia toisiinsa.

Rukoile

  • Jatka rukousta Ezanan ja Fasilin puolesta.
  • Rukoile, että he opiskelisivat ahkerasti ja heillä olisi valoisa tulevaisuus.
  • Rukoile, että he kasvaisivat hengellisesti ja tuntisivat Jumalan kaikessa, mitä tekevät.

*Nimet muutettu turvallisuussyistä.