Uutiset
17.10.2019

Haasteena lasten kasvattaminen kristityiksi vainojen alla

Sanotaan, ettei ole vaikeampaa tehtävää kuin kasvattaa lapsia. Se on ollut vaikeaa kaikkina aikoina kaikissa kulttuureissa. Mutta millaista onkaan lasten kasvattaminen kristityissä perheissä vainon alla?

Suvun ja yhteisön tuesta lasten kasvattamisessa on usein suuresti apua. Toisinaan asia on päinvastoin. Lähi-Idässä ja Pohjois-Afrikassa, missä kristityt ovat pieni vähemmistö, suvun ja kyläyhteisön painostus vanhempia ja lapsia kohtaan on yksi suurimmista ongelmista. Vaikka kristillinen seurakunta levisi aikanaan ensimmäisenä juuri näille seuduille, kristityt ovat siellä vähemmistönä. Joissain maissa  suurin osa kristityistä on muslimitaustaisia ja heitä vainotaan. Monessa maassa hallitus ei edes tunnusta, että osa kansalaisista on kristittyjä. Kristityt asuvat usein hajallaan tai heidät on voitu erottaa toisistaan, joten he pääsevät harvoin seuraamaan muiden kristittyjen arkea.

Miten vanhemmat voivat tällaisissa oloissa antaa lapsilleen kristillistä kasvatusta?

Kirkko auttaa opettamisessa

Varsinkin katolisissa ja ortodoksisissa perheissä vanhemmat uskovat lastensa kristillisen kasvatuksen usein seurakunnan hoidettavaksi. Lapset yritetään saada kristillisiin kouluihin ja muihin seurakunnan järjestämiin palveluihin. Lasten hengellisen elämän hoitamista pidetään ennen kaikkea pappien ja kirkon tehtävänä.

Toki kotonakin jotain tapahtuu. Eräät vanhemmat kertovat, että tärkeintä on olla itse esimerkkinä. He puhuvat lapsilleen etiikasta ja yrittävät opettaa elämään Kristuksen esimerkin mukaan. Rukous ja raamatunluku kuuluvat myös heidän arkeensa monin tavoin.

Luay on irakilainen isä ja opettaja. Hän korostaa Kristuksen rauhaa: “Se on tärkeämpää kuin hyvä työpaikka tai muu sellainen. Kristityt ovat rauhan lapsia, ihmisiä, jotka rakastavat ja antavat omastaan. Laskemme kaiken Jumalan varaan. Kun perheemme joutui muuttamaan, hän suojeli meitä ja antoi rauhan.”

”En kertonut uskoontulostani kenellekään, mutta kaikki huomasivat kyllä.”

Esimerkki toimii paremmin kuin tuhat sanaa

Syyrialainen leskiäiti kertoo: ”En kertonut uskoontulostani kenellekään, mutta kaikki huomasivat sen kyllä. Tyttäreni näkivät, kuinka rukouksesta, kirkosta ja Raamatusta tuli iso osa elämääni, ja hekin kääntyivät kristityiksi.” Lapset voivat olla huonoja kuuntelemaan, mutta he ovat takuulla hyviä matkimaan. Tähän moni kristitty vanhempi tukeutuu. Kenties lapset kiinnostuvat, kun näkevät vanhempansa rukoilemassa ja laulamassa kristillisiä lauluja.

Syyrialainen Dyala ja hänen miehensä veivät kolme poikaansa pyhäkouluun. Sieltä he saivat yhteisön ympärilleen, vastauksia kysymyksiinsä ja kristittyjä ystäviä. Lapset pääsivät kristilliseen kouluun, missä heidän arvosanansa nousivat. Vanhin pojista kertoo, että hän sai elämälleen tarkoituksen, ja hänestä tuli lempeä isoveli, joka ei enää käyttäydy aggressiivisesti veljiään kohtaan. Häntä kylläkin suututtaa, kun heitä nimitellään vääräuskoisiksi.

Syyrialaisesta Jinasta tuli yksinhuoltaja, kun ekstremistit sieppasivat hänen miehensä kuusi vuotta sitten. Kiitollisuus auttaa häntä jaksamaan. Hän turvautuu Jumalaan vaikeassa tilanteessaan, minkä seurauksena hänen seitsemänvuotias poikansakin haluaa kuulla Raamatusta. Hän rukoilee, että Herra auttaisi hänen miestään palaamaan kotiin, ja toisinaan poika yhtyy rukoukseen.

Omille lapsille ei aina uskalla puhua

“Arabian niemimaalla vanhemmat eivät aina uskalla kertoa lapsilleen uskostaan”, kertoo OD:n työntekijä alueella. “He pelkäävät lasten paljastavan heidät vahingossa.” Alueella on tapana, että vasta seitsemänvuotiaille aletaan puhua uskonasioista.

Koska vanhemmat joutuvat salaamaan uskonsa muilta, heillä ei ole kristittyjä roolimalleja, vaan he hakevat neuvoja yleensä internetistä. Usein vastaan tulee vain katolisen ja ortodoksikirkon sivuja, joilta ei juuri löydy apua kasvattamiseen. Nämä kirkot pitävät kasvattamista omana tehtävänään, ei vanhempien. Toinen kulttuurinen piirre alueella on, että monta sukupolvea asuu saman katon alla ja on mukana lasten kasvatuksessa.

Open Doors tukee paikallista yhteistyökumppania, joka auttaa kristittyjä perheitä. Työntekijän mukaan Lähi-Idässä ja Pohjois-Afrikassa vanhemmat tarvitsisivat paljon enemmän neuvoja kasvattamisessa, varsinkin kristillisten arvojen mukaisessa. OD yhteistyökumppaneineen on perustanut YouTubeen blogin, jossa kristityt vanhemmat jakavat kokemuksiaan ja neuvojaan. Sen katsojamäärä on vaikuttava: viimeisimmän puolivuotiskauden aikana kanava oli kerännyt yli 10 miljoonaa katselukertaa. Jotkut vanhemmat ovat kommentoineet, että blogi on muuttanut heidän perhe-elämänsä ja että sieltä oppii paljon hyviä asioita.

Kulttuurinen piirre alueella on, että monta sukupolvea asuu saman katon alla ja on mukana lasten kasvatuksessa.