Terroristijärjestö Boko Haram on hyökännyt syrjäiseen nigerialaiseen Dzangolan kylään kolme kertaa viimeisen viiden vuoden aikana: ”Jos sanon voivani unohtaa tämän kivun, valehtelen”.
Kwate, Open Doorsin traumaterapiaan osallistuva vanhahko nainen, menetti miehensä ensimmäisessä hyökkäyksessä vuonna 2014. Boko Haram iski yöllä ja lukitsi Kwaten miehen heidän asuntoonsa. Nainen itse piiloutui puupinon taakse. Sitten hänen kotinsa sytytettiin palamaan. “Iltapäivisin olen normaali ja onnellinen, mutta kun yö tulee, muistan mitä miehelleni tapahtui ja itken. He olisivat voineet edes jättää minulle hänen ruumiinsa sen sijaan, että polttivat hänet”, Kwate toteaa kyynelten läpi.
Victoria menetti puolisonsa toisessa iskussa vuonna 2015. Boko Haram oli jo saartanut Victorian ja hänen miehensä, ennen kuin he ehtivät reagoida hykkäykseen mitenkään. Mies vietiin tien viereen ja Victorian huutaessa armoa hänet työnnettiin sivuun. Hän ei voinut muuta kuin maata miehensä vieressä ja itkeä, kun tämä surmattiin. “Tämä on ollut niin vaikeaa. Kärsin lasteni kanssa…Kipua ei voi vain unohtaa ja lakata tuntemasta”.
Doriksen mies surmattiin kolmannessa iskussa vuonna 2017. “Kun he tulivat, juoksimme henkemme edestä.” Doris ja hänen miehensä lähtivät juoksemaan eri suuntiin. Hetken päästä Doris kuuli laukauksen, joka tappoi hänen miehensä. Doris jatkoi juoksemista eikä enää koskaan nähnyt miestään. Jotkut kyläläiset hautasivat miehen paikalle, jossa tämä kuoli. Doris ei kuitenkaan tiedä haudan tarkkaa sijaintia. “Olin niin katkera. Menetin järkeni….Jos sanon voivani unohtaa tämän kivun, valehtelen. Se on jotain, mitä en voi unohtaa.”
Neljäs nainen, nimeltään Mariyamu, kertoo, että kun Boko Haram hyökkäsi, mies käski häntä ottamaan lapset ja pakenemaan puskaan. Mies ei terveydellisen tilansa takia voinut juosta heidän kanssaan. “Vietimme yön puskassa ja palasimme aamulla vain löytääksemme hänet tapettuna. Minulla ei ole miestä. Pelkästään tämä ajatus on minulle traumaattinen. Voin itkeä koko päivän.”
“Minulla ei ole miestä. Pelkästään tämä ajatus on minulle traumaattinen. Voin itkeä koko päivän”
Maryam, Nigeria
Apua traumaterapiasta:
Näin traumaattisista tapahtumista toipuminen vaatii pitkän tien. Open Doorsin tukema työntekijä käy kylässä joka sunnuntai, jolloin naiset kokoontuvat yhteen, lukevat Raamattua ja rukoilevat.
Doriksen mukaan opetus on rohkaisevaa ja antaa voimia. Myös Kwate pitää traumaterapiaa hyvänä: “Traumaterapia todella auttaa meitä”. Miehensä tappajista hän toteaa pitkän harkinnan jälkeen: “Pystyn antamaan heille anteeksi, olen antanut heille anteeksi “.
Victorian mukaan traumaterapia on ollut hyvin tärkeää hänen parantumisensa kannalta. “Teidän opetuksenne auttavat meitä. Ne opettavat, miten elää, miten tulla toimeen sillä pienellä ravinnolla, mitä saamme ja kuinka kasvattaa lapsemme”. Myös Mariayamu kertoo löytäneensä terapian kauttatoivon. “Ymmärsin, että jatkuva itkeminen ei ole ratkaisu eikä tie tulevaisuuteen. Opetus on tuonut minulle lohdutusta”.
“Pystyn antamaan heille anteeksi, olen antanut heille anteeksi “ -Kwate, Nigeria
Jokapäiväiset tarpeet ja Jumalan huolenpito
Nigeriassa elämä ilman aviomiestä tarkoittaa näille naisille suuria haasteita. Rukoillessamme yhdessä Kwate ottaa käsistämme kiinni omillaan, jotka ovat vahvat ja parkkiintuneet. Vaikka hän on vanha, hän huolehtii edelleen toimeentulostaan viljellen maata. “Syön sen vähän, mitä saan. Rukoilkaa, että Jumala auttaa minua.” Lopuksi Kwate toteaa: “Jumala ei antanut heidän tappaa minua, Hän säästi minut ja auttaa minua. Jatkan Hänen ylistämistään”.
“Sydämen kipu ei lähde noin vain. Välillä sitä vain muistaa kaikki traagiset tapahtumat – ja kun en saa tarpeeksi ruokaa tai rahaa koulumaksuihin, tunnen kipua”, kertoo Victoria. Mutta Victorian toivo on ankkuroitu Herraan. Hän katsoo ylös, pitää tauon ja sanoo saavansa voimansa Jumalalta. “Uskon, että jos sitoudun ja antaudun Jumalalle, Hän auttaa minua kaikessa, mitä teen.
”Myös Mariyamu seuraa uskollisesti Herraa ja luottaa tämän huolehtivan myös lapsistaan: “Jeesus on Pelastajani. Hän pystyy pelastamaan minut mistä kurjuudesta tahansa.”
Nigerian äärimmäistä vainoa kokevat kristityt sisaret ja veljet elävät traumaattisten muistojen ja pelon kanssa. He myös taistelevat päivittäin saadakseen elannon itselleen ja lapsilleen. Sinä voit seistä heidän rinnallaan tukemalla työtä rukouksin ja taloudellisesti. Apusi on elintärkeä Nigerian kirkon selviytymisen kannalta.
“Jumala auttaa minua kaikessa, mitä teen”
Victoria, Nigeria
