Positiiviset
27.06.2018

Aseet vaihtuivat kitaroihin

Kolumbian sisällissodassa on kuollut jo yli kahdeksan miljoonaa ihmistä. Historiakeskuksen raportin mukaan vuosien 1960 ja 2016 välillä Kolumbiassa toimivat aseelliset ryhmittymät ovat värvänneet 16 900 iältään 10 – 14 -vuotiasta lasta sotilaiksi. Myös Abraham oli vähällä joutua lapsisotilaaksi. Hänen pelastuksensa oli Open Doorsin Lastenkeskus.

Sissiryhmien värväämät lapset joutuvat kärsimään sekä seksuaalisesta häirinnästä että fyysisestä ja psykologisesta väkivallasta, kun heistä yritetään tehdä ”sotakoneita”, jotka ovat valmiita tappamaan ja tulemaan itse surmatuiksi.

Abraham* kertoi Open Doorsille, miten aseelliset ryhmät toimivat:

– Kaikki perheet pakotetaan lähettämään yksi tai kaksi lasta sotaan. Jos perheet eivät lähetä lasta, he ottavat riskin siitä, että heidät surmataan. Minä olin sissien värväyslistalla. Tulevaisuuteni oli kantaa asetta.

Abrahamin ja hänen perheensä vaino alkoi vuonna 2008, jolloin Abrahamin isä, Rutilio*, tustustui Jeesukseen rohkeiden lähetyssaarnaajien ansiosta. Rutilio pakotettiin osallistumaan oikeudenkäyntiin, jossa hänet yritettiin väkivalloin saada luopumaan uskostaan. Kieltäydyttyään hän joutui tekemään pakkotyötä yhteisönsä hyväksi.

Abraham tuli uskoon kymmenen vuoden ikäisenä. Hän joutui kohtaamaan vainoa yhteisönsä taholta. Kolumbian laki takaa teoriassa uskonnonvapauden, mutta suuressa osassa alkuperäisasukkaisiin kuuluvia yhteisöjä kristinuskoon kääntymisestä rangaistaan, koska se nähdään suorana hyökkäyksenä yhteisöä hallitsevia esi-isiltä periytyviä kulttuurisia käytänteitä vastaan.

Abraham lähetettiin vuonna 2010 salaisesti Open Doorsin Lastenkeskukseen. Siellä hänellä on mahdollisuus opiskella ja olla turvassa sodalta ja vainolta.

Lastenkeskuksen johtaja pastori Alberto* muistelee:

Abraham oli saapuessaan hiljainen ja hyvin pelokas lapsi. Hän piirsi aseistettuja sissisotilaita uniformuissaan ja surullisia kasvoja. Hänen piirustuksensa heijastivat sitä, mitä hän oli joutunut kokemaan.

Abrahamin sopeutumisprosessi ei ollut helppo. Kuitenkin, keskellä raamatunopetuksia, toisten lasten seuraa ja opettajien hoivaa, Abraham saattoi tuntea olonsa turvalliseksi. Turvapaikassaan Abraham löysi itsestään uuden kyvyn. Hänestä kehkeytyi lahjakas muusikko, joka oppi soittamaan monia instrumentteja. Musiikista tuli Abrahamille pääasiallinen ilmaisukeino. Tänäpäivänä poika, jonka tulevaisuus oli kantaa asetta, kantaa kitaraa ja laulaa ylistystä Jumalalle toisten kaltaistensa seurassa.

Abraham sai apurahan, jonka turvin hän voi opiskella kansainvälistä kauppaa yliopistossa. Parikymppinen nuori mies haluaa kouluttautua ammattilaiseksi, jotta pystyy tarjoamaan tukea ja kehitysmahdollisuuksia omalle yhteisölleen. Apurahan ansiosta hän pystyy edelleen asumaan Lastenkeskuksessa.

Abraham tietää, että Jumala on aina hänen kanssaan. Hänellä on viesti Open Doorsin tukijoille ympäri maailmaa, jotka ovat uskollisesti rukoilleet hänen puolestaan:

– On minulle kunnia, kun rukoilette, että Jumala antaa minulle rohkeutta seurata polkuani. Olette Jumalan lahjoja ja rukouksenne ovat rakkauden osoitus Jumalalta.

* Nimet on muutettu turvallisuussyistä.

Lähde: Open Doors